Julkinen sarjakuvaurani alkoi Sarjis-lehden tieteissarjojen kautta.  Sitä ennen olin näperrellyt omien sarjakuvieni parissa lapsuudesta

lähtien käyttäen lyijykynää ja puuvärejä. Tushi tuli välineeksi  jossakin vaiheessa 50-lukua ja vaikka sillä raapustaminen olikin alkuun-

sa melkoista suttausta ja tuntui kovalta ja jäykältä lyijykynän jälkeen,  jaksoin treenata tushin käyttöä kunnes se alkoi sujua.   Halusin

nimittäin, että sarjani  vaikuttaisivat  yhtä oikean näköisiltä  kuin lehdissä näkemäni.

   Onneksi  olin tottunut tushin käyttöön kun minulle ilmeni tilaisuus saada sarjakuviani julkaistuksi oikeissa lehdissä.   Nuoren Oikeis-

ton päätoimittajana varusmiesaikani jälkeen toiminut Reijo Telaranta otti minuun yhteyttä muistaen piirtämiäni sarjakuvia sotaväestä

ja pyysi jotain sarjakuvaa lehtensä koristeeksi.  Ellen olisi ollut jo omin opein harjaantunut tushin käyttöön, hän olisi tuskin kelpuutta-

nut lyijykynällä tehtyjä piirroksia.  Tein varsin lyhyen aikaa kahta strippisarjaa tuohon lehteen, toinen oli edellä mainittu Zubu,   joka

perustui  omaan vanhaan pilasarjaani  juoksupojasta,   jona itse aloitin työurani ennen   kuin minusta leivottiin  graafinen valokuvaaja

Herttoniemen Syväpainoon, sittemmin Hertsoksi nimettyyn lehtipainoon.

   Päästyäni  Veikko "Joonas" Savolaisen kautta piirtämään Ruotsin Williamsille eli avustamaan häntä Hevoshullun sarjojen teossa,

sarjakuvaurani pääsi vasta varsinaisesti vauhtiin.   Varsin pian apulaisen roolini loppui  ja sain tehdäkseni hevossarjoja omin päin  ja

tätä jatkui aina siihen saakka kun olin jo alkanut Mustanaamiotyöni.

    Nämä pikkutyttöjen ratsastusharrastuksesta kertovat sarjat eivät olleet ominta alaani, mutta tein parhaani ja ainakin opin melko lail-

la asiasta, josta en ollut tiennyt juuri mitään. Työ oli itse asiassa melko helppoa, koska miljöö pysytteli enimmäkseen ahtaalla alueella.

Pahinta oli se, etteivät käsikirjoittajat olleet kaikki ammattilaisia vaan  kirjoituskykyisiä hevosihmisiä.   Ei-ammattilaisten kirjoittajien 

helmasynti on yleensä ihastus omaan tekstiinsä ja he kirjoittavat liikaa  ja liian pitkiä repliikkejä ja ahtavat myös kuviin mielellään  se-

littäviä paneeleja eli bokseja.   Varsinkin tällaisissa hevossarjoissa sellainen on tuskallista sille,  joka joutuu muuttamaan heidän oival-

luksensa kuvaruuduiksi, joissa saattaa olla kolmekin ratsastajaa.  Hevonen on siksi kookas,   että kun kuvalle ei jää paljon tilaa puhe-

kuplien joukossa, ne on piirrettävä niin pieniksi,  että satulassa istuvat ihmiset muuttuvat hyttysenjätöksiksi.   On siis ymmärrettävää,

että halusin välillä tehdä muunkinlaista sarjakuvaa.  Sitä olikin tarjolla Williamsin, sittemmin Semicin kaltaisessa suuressa sarjakuva-

kustantamossa.  Starlet (Suomessa Frendi) tarvitsi skandinaavisempaa piirtäjää pohjoismaissa tapahtuvia sarjoja varten. sillä pääosa

piirtäjistä oli espanjalaisia tai italialaisia.  Kysymyksessä oli teinityttöjen romantiikka, joka ei senkään verran ollut minua inspiroivaa

kuin hevostytötkään, mutta vaihtelun nimissä otin työn vastaan ja tein joitakin sarjoja tähän lehteen.  Tein yhden sarjan myös uuteen

Tumac-lehteen ja lisäksi joitakin  yhden sivun  tieto-iskuja Inkoista ja  Etelä-Amerikan elukoista.   Sitten alkoikin Mustanaamion pa-

rissa työskentely ja muut työt jäivät vähäksi aikaa.  Hevoshullun sarjojen ohella piirsin myös sarjoja uuteen Min Hund-lehteen , joka

jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Vain 19 numeroa ilmestyi vuosina 1974 ja 1975. Kyseessä oli Hevoshullun suosion  kannustamana lan-

seerattu vastaavanlainen versio koiraihmisistä ja heidän haukkuvista lemmikeistään.  Suomeksi lehti ilmestyi nimellä Haukku.  Lehti

myi Suomessa hyvin, mutta koska se ei kannattanut Ruotsissa yhtä hyvin,  se lopetettiin kokonaan melko pian.  Lisäsyynä lopettami-

seen saattoi olla myös se, että lehteä julkaissut Williams Förlag lopetti toimintansa vuonna 1975 ja myytiin Semicille,  joka jatkoi suu-

rinta osaa Wlliamsin tuottamista sarjakuvalehdistä,  mutta Min Hund kuului niihin,  jotka lopetettiin.  Niin jatkoin taas pelkästään he-

vosten ja romanttisten teinityttöjen kuvaamista kunnes Mustanaamion tekeminen alkoi   ja keskityin joksikin aikaa pelkästään siihen.

                     Aloitin näiden koirasarjojen piirtämisen Teneriffalla hevossarjojen ohella ilman erikoisempaa inspiraatiota ja se näkyi

                     kaikissa lehteen tekemissäni sarjakuvissa. Koska tuolloin vielä avustin Joonasta hevossarjojen tekemisessä ja olin jou-

                     tunut yksinkertaistamaan omaa tyyliäni, näkyy se selvästi Haukun sarjakuvissa, samoin kuin vielä ensimmäisissä niistä

                     sarjoista, joita tein Hevoshulluun Joonaksen lopetettua niiden tekemisen (tosin hän palasi myöhemmin omien sarjojensa

                     kanssa lehden sivuille). Alla pari näytettä Haukkuun tekemistäni kuvituksista:

                                           Kummatkin näytteet ovat vuodelta 1975, joten edellisen vuoden piirrokset

                                           ovat vielä kehnompia. Alla sivu tuolta vuodelta vähän paremmasta sarjasta.

                                                        Seuraavaksi  malli ainoasta Tumac-lehteen tekemästäni sarjasta. 

             Pääsin tekemään vain yhden Tumac-sarjan, vaikka olisin mielelläni kuvittanut lisääkin perinteis-

             tä seikkailusarjaa,  jota se edusti.   Hevosten, pikkutyttöjen ja koirien jälkeen se olisi ollut terve-

             tullutta vaihtelua. Ainoan sarjani tein vuoden 1979 Tumac-albumiin. Sitten kyllä alkoikin Musta-

             naamion piirtäminen suunnilleen samaan aikaan.

                 Alla kokoelma joistakin Tumaciin vuosina 1978-79 tekemistäni Etelä-Amerikan tietoiskuista:

           Vuonna 1976 jouduin myös avittamaan Joonasta hänen Pellervo-lehdessä ilmestyvän Unto Uneksija-sarjansa kanssa. Hevos-

          sarjojen aiheuttaman lisääntyneen työmäärän painostuksesta Joonas teetti mm. Tarmo Koivistolla ja Risto Mäkisellä Untoja ja

          minäkin tein niitä kaksi. Alla näyte toisesta niistä alkuperäisenä mustavalkoisena sivuna.   Klikkaamalla sitä voi sivun nähdä

          suurempana.  Tein Untot nimimerkillä Oscar, jota käytin alkuunsa hevossarjoja piirtäessäni.

                                                         _______________________________

Nuorten tyttöjen sarjakuvalehti Frendi ilmestyi vuosina 1977-1986 ja sisälsi pehmoromanttisia rakkauskertomuksia. Tein siihen

jotakuinkin kymmenisen sarjaa käsikirjoituksiin, joiden tekijöitä en muista. Itse sarjoistakin on vain yksi jäänyt mieleen, koska

se poikkesi tavanomaisesta kaavasta. Vuoden 1979 Frendi-albumissa ilmestynyt "Lääke yksinäisyyteen" oli piristävä poikkeus

kummituskertomuksineen ja sai minut tekemään huolellisempaa työtä kuin lehden tavallisissa rutiinisarjoissa.

                      Alla sivunäyte kyseisestä sarjasta: 

    Joskus 80-luvun alkupuolella (en muista tarkkaa aikaa) Ruotsin Semic kutsui minut neuvotteluun Tukholmaan, sillä englantilainen

Mustanaamiokäsikirjoittaja tarjosi uutta lisäsarjaa lehteen ja arveltiin, että allekirjoittanut olisi sopiva sen kuvittajaksi. Tällöin tapa-

sin Norman Walkerin ensi kerran.  Kyseessä oli tuolloin kovasti pinnalla ollut ninja-aihe ja Norman oli saanut idean sarjaan, jossa

kansainvälinen englantilaisseikkailija, joka oli saanut kasvatuksensa japanilaisten parissa ja oppinut kaikki ninjojen pirulliset konstit

hengenriistoon, olisi päähenkilönä. Käsikirjoitusta ei vielä ollut ja meetingin tarkoitus olikin kehitellä sarjan yksityiskohtia. Saimme-

kin aikaan jonkinlaisen pohjan, jonka perusteella Norman teki ensimmäisen käsikirjoituksen. Sarjasta oli tarkoitus tulla jatkuva, mut-

ta sen ensimmäinen ja ainoa jakso julkaistiinkin Svenska Serier-lehdessä  3/1987.  Sarja ei ilmeisesti tuntunut jatkokelpoiselta ja

Norman ryhtyikin tekemään käsikirjoituksia kahteen samantapaiseen sarjaan, jotka jatkuivat vuosia  Mustanaamiolehdessä. Toista

niistä kuvitti loistava lentokoneitten piirtäjä Ian Kennedy ja toista José Luis Salinasin poika, joka ei kylläkään ollut isänsä veroinen

vaikka olikin pyrkinyt omimaan isänsä tyylin ihmisten kasvokuvissa. Drakon-jaksoa ei ole sen koommin julkaistu missään, joten se

on tuiki tuntematon suomalaisille sarjakuvanlukijoille (elleivät ole olleet Svenska Serierin tilaajia aikoinaan). Taidanpa laittas sarjan

nettiin suomennettuna... Saa nähdä...

                               Alla kuvia Drakon-sarjasta, josta yllä oli kyse:

           Ensimmäinen eli piloottijakso tapahtui Etelä-Amerikassa, kuten elukoista näkyy. 

    Seuraavaksi tulivat  Mustanaamio-lehden täytesarjat omalle kohdalleni ensiksi  oman Achilles Wiggenini  muodossa,  myöhemmin 

minulle tarjottiin piirrettäväksi muitakin jatkosarjoja.  Yksi niistä oli Deathgame (Tuhon Tietokone), jota on julkaistu monta jaksoa...

    Sarjan kirjoittaja on amerikkalainen Tony de Paul, joka on tehnyt myös useita Mustanaamiokäsikirjoituksia. Hänellä on hyvä tyyli

ja mielikuvitus ja hänen juttujaan on ollut hauska piirtää jo siksikin,  että tarina hyppelee cybermaailmassa milloin minnekin - muinai-

sesta Egyptistä Villiin Länteen tai 30-luvun  gangsterivallan Chigagoon.   Koko sarjasta huomaa heti,  että kirjoittaja on amerikkalai-

nen.  Deathgame (Tuhon Tietokone) jatkui  pitkään  jatkosarjana Mustiksessa,  mutta katkesi kuin kanan lento kun lehden täytesar-

joja ruvettiin säästäväisyyssyistä karsimaan rankalla  kädellä.   Ruotsin Mustanaamiotoimitushan on jo  vuosia luonut uusia sarjaku-

via pääsarjan lisäksi, mikä on monin verroin kalliimpaa kuin ostaa valmiita, usein vanhoja sarjoja välittäjiltä.  Nyt siihen on menty  ja

jonkinlainen tuoreus ja omaleimaisuus on kadonnut.  Mitään muuta kuin Mustanaamiosarja ei ole jäänyt lehteen  itsetuotetuista sar-

joista sen jälkeen kun viimeinen lisäsarja Achilles Wiggen lopetettiin. Deathgame ylti 18 jaksoon ennen lopettamistaan, mutta yksi ko-

konainen jakso on valmiina, mutta julkaisematta, sillä käsikirjoittajaa pyydettin päättämään sarja parissa sitä seuraavassa jaksossa,

eikä valmista jaksoa haluttu julkaista ennen kuin koko sarja olisi ollut koossa.  Tony de Paul oli kuitenkin ylityöllistetty, eikä muuten-

kaan vaikuttanut olevan enää kiinnostunut jatkamaan sarjaa. Todennäköisesti myös vaatimus pikaisesta lopusta vaikutti asiaan.

   Toinen, ehkä minulle mielenkiintoisempi  useajaksoinen työ oli etelä-Ranskassa asuvan Mustanaamiokäsikirjoittaja Scott Goodal-

lin tekemä huolellinen dokumentti niinikään eteläisessä Ranskassa sijaitsevan Rennes le Chateaun mysteeristä.

    Tämä Mustiksen monijaksoinen lisäsarja oli ensimmäinen suuritöinen sarjakuvatyöni. Suuritöinen siinä mielessä, että siinä ei ollut va-

raa mielikuvitukselle,  koska kaikki perustui todellisuuteen ainakin olemassaolevien paikkojen, yksityiskohtien ja henkilöiden kohdalla.

Paikkansapitävyyden avuksi käsikirjoittaja toimitti minulle lastin taustamateriaalia etupäässä kuvien muodossa.  Valokuvien, kirjojen ja

paikalta kuvattujen videoiden avulla sain melko hyvän kuvan tästä  pienestä paikkakunnasta.  Suurta hyötyä oli myös paikallisin voimin

tehdystä sarjakuva-albumista,  joka kertoi nasevasti Abbe Saunierin vaiheista paikallisena pappina.   Siitä löytyi yksityiskohtia,  joita ei

ollut mahdollista saada muualta.  Scott Goodallin kokoama dokumentti oli paljon laajempi ja monitahoisempi kuin tuo sarjakuva-albumi.

Toivoisin, että tästä Mustiksessa jatkona julkaistusta mysteerisarjakuvasta tehtäisi albumi, jotta kokonaisuus olisi yksissä kansissa.

                  Paikallisin voimin tehty ranskalainen albumi mysteeriosta oli minulle suureksi avuksi.

             Albumin tekijät ovat Antoine Captier, Marcel Captier ja Michel Marrot, joista Captierit ovat sukua Sauniéren kellonsoittajalle. 

    Mustiksessa julkaistiin vielä sen  itsetuotettujen  lisäsarjojen aikana  muitakin  mysteereitä  käsittelevää  sarjaa   "TUNTEMATON

MAAILMA", joka itse asiassa syntyi kun siinä ensimmäisenä julkaistu tekemäni sarja ilmestyi.  Jatkona oli muutama minun tekemäni

tunnettuja arvoituksia käsittelevä juttu ja viktoriaanisen ajan kirjailijoiden jännäreitä, jotka muokkasin sarjakuviksi. Lisäsarja sai uutta

verta amerikasta ostetuista jännitysjutuista ja jatkui jonkin aikaa.   Minun kohdallani näiden sarjojen tekeminen hiipui muiden töiden ja

uuden tekijänoikeuslain takia.

   Kuvassa vain joitakin Tuntemattoman Maailman sarjoistani. Lisäksi joukkoon mahtuu Arthur Conan Doylen varhaisia novelleja, jotka

muokkasin sarjakuviksi ja jo mainitut mysteerit, kuten "Tutankhamonin kirous"  ja  "Lumimiehen arvoitus".   Nämä sarjat  olivat  piris-

tävää vaihtelua Mustanaamion ja Achilles Wiggenin välissä.  Ne olivat sopivan lyhyitä, eivätkä vieneet liikaa aikaa.  Jokainen tosin vaa-

ti jonkin verran tutkimustyötä  taustamateriaalin vuoksi,  mutta niiden alue oli jokseenkin tuttu vanhastaan.    Osa näistä sarjoista on jul-

kaistu myös Portti-lehdessä,  jonka eräänlainen "hovipiirtäjä" minusta on kuin vahingossa tullut.

                       Tein  useitakin  Arthur Conan Doylen nuoruudenaikaisiin novelleihin perustuvia sarjoja. Tässä ensimmäinen

                       niistä  -  PAHAHENKI  ( The Fiend of the Cooperage ). Tämä otos on AMOK-lehdestä, jonka päätoimittaja-

                       na toimin 1992-1993 sen laman tappaman lyhyen ilmestymiskauden ajan. 

                                                   Tutankhamonin kirous

                               Homo Sapiens Novus on yksi lyhyistä Mustiksessa julkaistuista scifinovelleistani. Samoin Sigma Draconis III.

      Trellos-sarja on toinen pitempi scifinovellisarjakuvani,  jonka aloitin kunnianhimoisesti, mutta jonka loppusivut

      jouduin tekemään Fantomen-toimituksen toivomuksesta lyhennetyssä muodossa,  jolloin minun oli muutettava  kä-

     sikirjoitusta. Koska lyhennettyyn sarjaan piti saada nopeasti loppu, oli keksittävä hätäratkaisu ja se tietenkin latisti

     jutun.  Trellos-planeetan albiinot ja vishvanoiden tukikohtaan tehty  hyökkäys jäivät toteutumatta.  Tarkoitukseni on

     tehdä sarjan loppu uusiksi, mutta aikaa ei ole vielä liiennyt kyseiseen puuhaan.

 Yhtä päätoimeni Mustanaamion ulkopuolella tekemistäni omista sarjoistani voidaan pitää Wiggenin ja Raidenin ohella tärkeimmistä aikaansaannok-

sistani. Kysymyksessä on omaan romaanikäsikirjoitukseeni (ei edes yritetty julkaista) perustuva fantasiasarjani Xellana. Itse pidän sitä kuvallisesti

parhaana aikaansaannoksenani. Se johtuu siitä, että paitsi että se perustui omaan käsikirjoitukseeni, se oli myös Marsin prinsessan ohella ainut

fantasiasarja, jonka olen kuvittanut sitten lapsuuden päivieni ja piirrostyön tekeminen oli innostavampaa kuin ainoankaan toisten käsikirjoituksiin

perustuvan sarjan tuhertaminen.

              Alla olevasta sarjavalikosta pääsee ehdottomasti merkittävimpien omien sarjakuvieni sivustoille. Ainoa näistä, jonka tekstin

              on tehnyt joku muu on oikeanpuolinen sarja Marsin Prinsessa E.R.Burroughsin tekstiin.                                                       

                  WIGGEN-SIVULLE                                 RAIDEN-SIVULLE                XELLANA-SIVULLE       MARS-SARJAN SIVULLE 

                                                         links