RETROSPEKTIIVINEN ESITTELY LAPSUUDEN JA NUORUUDEN HARRASTUKSESTANI
Minulla on täysi syy uskoa, etten olisi ikinä päätynyt sarjakuvan ammattilaiseksi ellen olisi jo varhaisesta lapsuudesta
intohimoisesti harrastanut piirtämistä ja ennen kaikkea alkanut tekemään omia lehtiäni vain oman perhepiirin nähtäväksi.
Pelkkä satunnainen sarjakuvien piirtäminen paperille ei olisi riittänyt pitemmän päälle, mutta kun se oli olennainen osa
kokonaisen lehden sisältöä, se jatkui harrastuksena vielä aikuisiän puolelle tärkeänä osana omaa imagoani.
Tässä esittelen omaa harrastelijatuotantoani siihen saakka kun Sarjis-lehden kautta jouduin (tai pääsin) ammattiuralle,
jota varten olin tietämättäni uutterasi harjoitellut noin 20 vuotta eli lapsuuteni ja nuoruuteni noin ekaluokkalaisesta
saakka. Samalla voidaan seurata kehitystäni sarjakuvapiirtäjänä tuona aikana.
Ikävä kyllä kaikkein varhaisemmista piirroksistani ei ole enää olemassa näytekuvia kuin pari kappaletta, ei myöskään
niistä vaatimattomista nyrkkipainolehdistä, joita tein alakoulun alkuluokilla. Mutta aloitetaan kuvista, jotka ovat sattuman
kaupalla säilyneet...
Varhaisin säilynyt piirrokseni on Vääksyn kesäsiirtolasta äidilleni lähetetystä kirjeestä kotoisin. Kir-
jeessä pyysin häntä lähettämään minulle väriliituja ja painotin, että hänen on kaupassa sanottava väri-
liituja ja muistettava lähettää ne. Tämä kuva oli mukana kirjeessäni, joka tekstistä päätellen oli eka-
luokkalaisen aikaansaama, koska sanat oli jaettu tavuviivoilla. Tietenkin muistutin häntä myös lähet-
tämään viimeisimmät Viidakko-, Gordon Jim-, Villi Länsi-, Kippari Kalle- ja Sarjakuvalehti-lehdet.
Alakoululaisesta lähtien tein kotitekoisia lehtiäni vuoteen 1971 saakka. Vanhimmista on jäänyt jäl-
jelle vain JOUSI-nimisen lehteni sisus vailla kantta. Sitä ennen olin pusannut NELIAPILA-nimisen
tosi alkeellisen lehden kimpussa ja vähän myöhemmin joskus 50-luvun puolivälissä intouduin teke-
mään kahtakin lehteä yhtä aikaa - VASAMA-nimistä lehteä, joka koostui omista novelleistani, joi-
den aihepiiri oli etupäässä väkivaltaisia lyhäreitä, sekä SALAMA-nimistä lehteä, joka puolestaan
koostui etupäässä sarjakuvista, mutta myös jatkokertomuksesta, joka alkoi ensimmäisellä sisäsi-
vulla ja jatkui takasivun sisäpuolella. Salama-lehdessä olevat sarjakuvat olivat sekä alkeellista
avaruusoopperaa että villiä länttä. Salamaa tein useita vuosia, mutta ainoatakaan kappaletta ei ole
tullut mukaani kun olen muuttanut pois lapsuudenkodistani. Salaman lisäksi ryhdyin samoihin aikoi-
hin tekemään myös TEXAS-nimistä villin lännen lehteä, jossa oli vain yksi sarjakuva päähenkilönään
Joseph Scott-niminen nuori mies. Täytyykin tässä lisätä, että noiden vuosien aikana käytin lukuisia
omatekoisia sarjakuvasankareita sarjoissani. Jotkin nimet olin keksinyt ennen kuin minulla oli mitään
hajua englanninkielestä - sankarini nimittäin olivat kaikki anglosakseja, brittejä ja amerikkalaisia.
Syynä oli tietenkin se, että kaikki lukemani sarjakuvat kertoivat tällaisistä päähenkilöistä, enkä
edes tiennyt, että esimerkiksi Pecos Bill ja Tex Willer olivat italialaista tekoa, jopa vieläpä Gor-
don Jim, josta pidin erikoisesti. Mutta asiaan- alla JOUSI-lehden ainoasta numerosta otettu sar-
jakuva esimerkki ja ainoana säilynyt SALAMA-lehden kansi, sekin vuosia sitten kopioitu.
JOUSI-lehti, josta intiaanisarja on peräisin oli muodoltaan miltei nelikulmainen - Salama taas taitetun A4 paperin
kokoinen. TERÄn jälkeen tein kaikki lehteni taivuttamalla A4 arkin ja stiftasin valmiin lehden käsin oikeista
lehdistä irroittamillani hakasilla.
Kuten edellä olevista kuvista voi nähdä, käytin jo tuolloin tussia ja väritin värikuvat puuväreillä.
Yllä oleva Salama-lehden kansi näyttää olevan numero 20 vuodelta 1959 ja numerosta voi päätellä
likimääräisesti, että olen aloittanut mainitun lehden teon suunnilleen vuotta aikaisemmin. Suurin osa
tästä lehdestä oli sidottu omasta toimestani narulla vuosikerraksi ja vain jokunen jäi roikkumaan,
ennen kuin aloitin kaksi uutta parempitasoista lehteä, joista kerron myöhemmin. Vaikka nämä näyt-
teet onkin piirretty tussilla piirsin vielä pitkään myös lyijykynällä, koska se oli nopeampaa. Halusin
sarjakuvieni etenevän nopeammin ja välillä kiirehdin liikaakin kuvan laadun kustannuksella. Tosin
äitini, joka kirjansitojana hommasi minulle työpaikaltaan kaiken paperin, jota tarvitsin, hommasi mi-
nulle myös ensimmäisen tussipulloni ja pääsin kokeilemaan tussilla piirtämistä jo varhain, mutta
alku oli sellaista tuhraamista, että pidin lyijykynää parempana. Minun täytyi kuitenkin opetella tus-
sipiirtämistä, koska halusin myös värittää kuviani. Alla varhaisin säilynyt tussipiirrokseni 50-luvun
puolivälin paikkeilta.
Paitsi tussia äitini hommasi minulle myös kirjoituskoneen työpaikaltaan, mutta minun piti itse raahata
melko painava Underwood kotiin keskikaupungilta Länsi Pakilaan, jossa asuimme. Koska olin piirtä-
misen ohella myös inspiroitunut ns. pöytälaatikkokirjailija tai sen tapainen pojanviikari, hakkasin ko-
netta uutterasti seikkaillen paperilla yleensä viidakoissa sun muissa mielenkiintoisissa paikoissa. Ja
tietenkin tungin lehtiini näitä kirjoituksiani, useimmiten loppumattomina jatkokertomuksina.
60-luku ja uudet tuulet
Tässä vaiheessa lienee syytä kertoa, että vanhempani erosivat ollessani jotakuinkin viisivuotias ja
jäimme pikkuveljeni Jussin kanssa äitini hoiviin. Hän kannusti minua piirustusinnossani, vaikka ol-
lutkaan erityisen kiinnostunut naisena tekemistäni väkivaltaisista sarjakuvista. Onnekseni isäni
oli saman henkinen kuin minäkin ja oli myöskin pojannappulana toimittanut pihapiirissään omaa leh-
teään nimeltä TAKAPIHAN SANOMAT ja hän pönkitti intoani lukemalla vaatimattomia omatekoi-
sia lehtiä. Samoin hänen uudet lapsensa kun pääsivät eroon ääliöiästä. Tämä tapahtui heti 60-luvun
alussa kun hylkäsin aiemmat lehtikokeiluni ja päätin keskittyä huolellisempaan työhön aloittamalla
samaan aikaan kaksi lehteä, joista toinen oli tehty kotiolojani varten ja toinen, parempitasoinen isä-
ni perheen viihteeksi. Edellinen oli nimeltään KOBRA ja jälkimmäinen, jota sittemmin jaksoin tehdä
seuraavat 11 vuotta, oli kauppatavara, jonka jokaisen numeron myin isälleni - ei tosin rahasta vaan
hän maksoi lehden kirjalla, jonka sain valita hänen laajasta kirjastostaan, jossa olivat ainakin kaikki
siihen mennessä julkaistut SAPO- ja SALAMA-sarjan dekkarit. Täten oma kirjastoni kasvoi muka-
vasti vuosien mittaan.
KOBRA ja JÄNNE-lehtien ensimmäiset numero ilmestyivät samaan aikaan Joulu-
kuussa 1960. KOBRAn kansi mainostaa sisällöstään sarjakuvia Sam Hoiden ja
Starlight III, edellinen villin lännen sarja, jälkimmäinen scifisarja. JÄNTEEN kan-
sikuva puolestaan viittaa lehdessä olevaan artikkeliin Wild Bill Hickokista.
KOBRA-lehti ilmestyi vain seuraavan vuoden plus neljä numeroa, mutta isäni perheelle suunnattu JÄNNE
aina siihen saakka kun aloin tehdä SARJIS-lehden sarjoja ja myös menin naimisiin pian sen jälkeen. Mutta
samaan aikaan näiden lehtien kanssa puuhailin myös PANTTERISARJA-nimisen lehden kimpussa yhdes-
sä veljeni kanssa. Tämän lehden teko tosin alkoi 50-luvun loppupuolella ja jatkui vuoden 60 ajan. Teimme
siihen vuoron perään sarjoja ainakin alkuunsa, kunnes minä jaksoin ahertaa sen parissa kauemmin. Poik-
keuksena aiemmista omatekolehdistäni Pantterisarjan sarjakuvat koostuivat muistakin aiheista kuin pel-
kästään avaruusseikkailuista ja villistä lännestä. Mukana oli jännäreitä ja dekkarisarjoja ja ainakin yksi
merirosvojuttu ja myös "Pojat Salapoliiseina"-tyyppinen seikkailu. Piirsin siihen myös intiaanisarjakuvan
nuorisokirjailija Asko Pajun kirjoittamasta kirjasta, jonka asiantuntevuus oli heikompi kuin omani, joka
olin jo tuolloin lukenut vaikka mitä Amerikan intiaaneista. Alla Pantterisarjan kansia:
Jos kansityyli vaikuttaa tutulta se johtuu siitä, että kysymyksessä oli kotitekoinen versio
suositusta Korkeajännitys-lehdestä. Samoin kuin esikuvassaan myös tässä omatekoleh-
dessä oli numeroa kohti kokonainen sarjakuvatarina. Huomioitakoon myös, ettei vasem-
manpuoleisen lehden kannessa mainitut "Taistelu Wampum joesta" ole kenenkään tunte-
mattoman lännenkirjailijan alunperin kirjoittama. N. Bungler tarkoittaa Negligent Bung-
leria, joka oli yksi käyttämistäni lukemattomista salanimistä. Näitä salanimiä vilisivät kaik-
ki tekemäni lehdet. Veljeni käytti yleensä vain salanimiä Grand Liberydrawer ja Tommy
Lugerbellum. Hän oli innokas aseiden keräilijä.
Asuimme veljeni kanssa omakotitalon yläkerrassa Helsingin Vesalassa 60-luvulla ja kuvassa
näkyy toinen kirjoituspöydistämme veljeni Thompson konepistoolin ja japanilaisen Arikara-
sotilaskiväärin koristamana. Oikealla veljeni ylpeys - täyskuntoinen Thompson. Eivätkä nämä
ole kuin murto-osa hänen kokoelmastaan - myös kunnossa olevat Luger-pistooli ja Browning
kuuluivat kokoelmaan pienoiskivääriksi muunnetun amerikkalaisen sotilaskarbiinin lisäksi.
Pantterisarjan sarjakuvat olivat nopeasti lyijykynällä tehtyjä ja tarinoiden juonet hyvin yksinkertaisia. Mallikuvia
näistä sarjoista ei juuri kehtaisi näyttää, mutta koska tässä artikkelissa on tarkoitus myös esitellä erään sarjaku-
vantekijän piirrostaidon kehitystä, olkoon menneeksi. Alla siis muutama sivu Pantterisarja-lehdestä.
"TAISTELU WAMPUM JOESTA" pantterisarjan villin lännen sarjakuva 1961
"TÄPLIKÄS PANTTERI JA HIIPIVÄ SUSI" Pantterisarjan
intiaanisarjakuva 1961
Pantterisarjan dekkarisarja 1961 Pantterisarjan science fiction-sarjaa "AVARUUSROSVOT"
Minä ja veljeni yläkerran huoneessamme Vesalassa noin vuonna 1962...
Kuten jo tuli mainittua minä ja veljeni emme tehneet Pantterisarja-lehteä kuin runsaan vuoden päivät. Veljeni ei ollut yhtä into-
himoinen sarjakuvien piirtäjä kuin minä ja häntä oli välillä patistettava toimintaan. Sitä paitsi hän teki samaan aikaan omaa leh-
teään, jonka nimi oli METEORI ja sen kanssa ahertaminen tietenkin kiinnosti häntä enemmän kuin minun avittamiseni. Toisek-
si, hän oli paljon pikkutarkempi ja huolellisempi kuviensa kanssa ja hänestä olisi tullut oivallinen sarjakuvanpiirtäjä, jos olisi
ollut innostuneempi ja omistautuneempi asiaan. Pantterisarjan loppumiseen vaikutti myöskin se, että viimeiset numerot jäivät
kokonaan minun kontolleni ja samaan aikaan ponnistelin myös sekä omien KOBRA ja JÄNNE-lehtieni kimpussa, joihin upposi
enemmän ja enemmän aikaa, koska varsinkin 60-luvun puolivälin jälkeen näihin lehtiin kirjoittamieni seikkailu-salapoliisi- ja
jännityskertomusten määrä kasvoi kasvamistaan ja ne veivät melko siivun vapaa-ajastani - olinhan ansiotyössä lehtipainossa
päivittäin sen kahdeksan tuntia. Siirrytään siis eteenpäin viimeisimpiin omatekoisiin lehtiini...
Nämä lehdet jäivät viimeisiksi omatekolehdikseni ennen am-
mattiuraani. KOBRA-lehden tekemisen lopetin runsaan vuo-
den jälkeen koska JÄNNE-lehti alkoi olla tärkeämpi, sillä toi-
mitin sitä isäni perheelle ja lukijakunta oli suurempi, ja myös
sen takia, että viimeksi mainittu alkoi viedä paljon enemmän
tekoaikaa. KOBRAn sarjakuvat olivat pääasiassa lyijykynäl-
lä piirrettyjä, kun taas suurin osa toisen lehteni sarjoista tein
tussilla ja väritinkin ne enimmältä osin.
Alla sekä Kobran että Jänteen kansia...
KOBRA-lehti oli JÄNNE-lehteen verrattuna huomattavasti vaatimattomampi, teinhän jälkimmäistä enemmän näytteeksi kyvyistäni. 16-vuotiaana oli il-
meisen tärkeätä yrittää loistaa ja kun JÄNNE-lehteä sentään luki neljä lukijaa isäni perheessä, se oli näistä kahdesta merkittävämpi. Tosin, kun aloin
tehdä lehteä ensimmäisen joulunumeron jälkeen 60-luvun alusta olin vasta 15-vuotias, koska syntymäpäiväni oli vasta syyskuussa.
Mutta katsotaanpa ensin KOBRA-lehteä:
KOBRA-lehdessä oli koko sen ilmestymisen ajan vain viisi eri jatkuvaa sarjakuvaa plus yksi kokonainen sarjakuvakertomus. Enimmän
osan lehdestä vei kokonainen seikkailu- tai jännityskertomus, joita aloin suoltaa sekä tähän lehteen että JÄNNE-lehteen koko nuoruute-
ni innolla. Sarjakuvista heti lehden ensimmäisestä numerosta alkoivat lännensarja Sam Hoiden ja scifisarja Starlight III. Edellinen näyt-
tää hätäisestä piirrostyylistä päätellen olleen vain pakollinen täyte vanhasta perinteestäni piirtää lännensarjoja. Se loppuikin jo numeros-
sa 7 kun se ei ei minua enää kiinnostanut. Starlight III puolestaan oli huolellisempaa piirrostyötä, mutta muuttui piankin aluksessa olevan
porukan laskeuduttua vieraalle planeetalle minulle tyypilliseen tapaan burroughsmaiseksi fantasiasarjaksi, joka onneksi keskeytyi kun
lopetin lehden heti vuoden 1962 alkupuolella. Muut sarjat olivat Zane Greyn kirjaan perustuva Lewis Wetzel, lyhyeksi jäänyt yritys tehdä
Lance Wayne-nimisen amerikkalaisen suihkukonelentäjän seikkailuista kertovaa sarjakuvaa sekä lehden loppuaikojen uusi scifisarja Cel-
lades-pl neetan sissit. Näytteitä alla:
Cellades-planeetan sissit oli tyypillistä omaa scifityyliäni yksinkertaisella ta- Zane Greyn kirja "Rajaseudun henki" - vauhdikkain hänen nahkasukkasarjas-
rinankululla, mutta jokseenkin huolellisesti kuvitettuna varsinkin sarjan myö- saan innosti minua tekemään siitä sarjakuvan, joka tietenkin jäi ikinä pääsemät-
hemmässä vaiheessa. tä teoksen loppua lähellekään. Se on yksi niistä harvoista sarjakuvista, joita
tein jonkun muun kuin omaan tekstiini. ( Mielenkiintoisena yksityiskohtana
sarjan edellisessä näytteessä on kokoaukeama kuva, jossa näkyy tuon aika-
kauden hittilelu Vinkki.
Vaarallista peliä oli ainoa kokonainen sarjakuva lehden historiassa. Vasemmalla olevassa aukeamakuvassa on mukana
ZUBU-sarjani, jota julkaistiin myös vähän aikaa Nuori Oikeisto-lehdessä ensimmäisenä julkaistuna sarjakuvanani yhdes-
sä samassa lehdessä olevan naturalistisen Nick Nobodyn kanssa. Armeijan kaverini Reijo Telaranta hommasi ne lehteen.
Kuten jo mainitsin oli KOBRA-lehden ilmeinen tarkoitus se, että pääsin mukavasti kirjoittamaan omia kertomuk-
siani - seikkailukertomuksia, jännäreitä ja sekkareita - näytille vaatimattoman kokoiselle lukijakunnalleni. Kirjoi-
tusharrastus olikin viemässä enimmän osan aikaani sarjakuvien kustanuksella. Varsinkin KOBRA-lehden sisäl-
tö koostui 90-prosenttisesti näistä kirjoitelmistani. Alla joitakin näytteitä näistä alkukuvineen...
Kaikki kertomukseni, lukuunottamatta Suomessa tapahtuvia salapoliisijuttuja, tapahtuivat ulkomailla. Tämäkin
oli salapoliisitarina, joka tapahtui Kairossa. Mutta suurin osa tarinoistani oli seikkailuja eri maiden viidakoissa
tai agenttijuttuja ja toimintajännäreitä. Useimmissa oli päähenkilönä Charles Patrick-niminen vakiosankarini,
joka myöhemmin esiintyi sarjakuvassakin JÄNNE-lehdessä.
Näissä kirjoitelmissani käytin nimimerkkiä Dennis Parkman - itse asiassa näiden omatekolehtien aikana oma ni-
ni ei esiintynyt kertaakaan missään. Pelkkää nuoruuden kikkailua.
Tehtävä Manihiki-saarilla tapahtui Tyynellä merellä - Matkan pää-niminen novelli puolestaan Yhdysvalloissa.
Minua ei tapeta oli jatkokertomukseksi tarkoitettu Mickey Spillane-tyyliin tehty, mutta ei jatkunut kuin tämän yh-
den alkujakson verran. Jatkokertomusten päättymättömyys oli yksi pahoja vikojani, mutta johtui siitä, että ne
tuppasivat jatkumaan liian kauan ja ainakin kolme niistä päättyi kesken JÄNNE-lehdessä kun lopetin sen vuon-
na 1971 kun menin naimisiin ja varsinkin sarjakuvien teko jatkui vasta SARJIS-lehden töissä. Jotkin jatkokerto-
mukset, jotka aloitin innokkaasti, jäivät samalla ilman jatkoa. Mutta katsotaanpa mitä sain sitä ennen aikaiseksi
ennen ammattiuraa, jota alusti juuri tämä viimeinen lehti, jota näpersin huolellisemmin kuin aiempia.
Jänne-lehden esittely omalla nettisivullaan
