Kiinnostukseni science fictionia, oikeastaan vain tieteisseikkailuja kohtaan, alkoi varhain lapsuudessani. Innokkaana piirustelijana aloin jo alakou-

luikäisenä raapustelemaan omia sarjakuviani seikkailuista vieraille planeetoille. Jutut olivat äärimmäisen yksinkertaisia ja pääasia olikin etupäässä

rähinää sädepistoolien sun muun vastaavan rekvisiitan voimalla. Ikävä kyllä yhtään noiden alkuvuosien tuotetta ei ole enää olemassa. 

   Paitsi  nuortenkirjallisuudesta, sain kimmoketta myös Korkeajännityssarjan ja Sarjakuvalehden sarjakuvista, sekä melkoisen panoksen elukuvasta

KIELLETTY PLANEETTA,  jonka näin viisikymmenluvulla ennenkuin se hävisi täysin elokuvateattereista.   En kyllä käsitä, miten pääsin sitä katso-

maan, olisi luullut sen olevan lapsilta kielletty siinä esiintyvän siihen aikaan melko peloittavan ilmapiirin johdosta.

   Kielletty planeetta - sirisevä alus saapuu.                                 Elokuvan mainosposter.           Elokuvan hupaisa robotti.               Elokuvan sädepistooli.

   Pääsin näkemään tämän elokuvan toistamiseen vasta 80-luvulla, senkin espanjaksi dubattuna asuessani Teneriffalla.  Koska aika oli vienyt selkeän

muistikuvan lapsuudessa nähdystä elokuvasta, olin yllättynyt sen erinomaisuudesta visuaalisessa mielessä.  Vaikka se 50-luvun amerikkalaisena elo-

kuvana oli niin mahdottoman senaikainen henkilöhahmojensa puolesta,  oli se yllättävän hyvin kestänyt aikaa. Verrattuna mihin toiseen senaikaiseen

scifiaiheiseen filmiin, se oli todella aikaansa edellä.  Kirjoista yksi parhaista oli Osmo Ilmarin kirjoittama Planeetta Logos.

    Osmo Ilmari (Lampinen) oli ehkä paras kotimainen tieteiskirjailija lapsuudessani, vaikka muitakin oli melko paljon noihin aikoihin ennen kuin science

fiction jostakin syystä jäi useiksi vuosiksi jotenkin pannaan.  Elokuviakin näytettiin alkuunsa runsaasti ja monet heijastivat aikansa angstia ulkoavaruu-

desta saapuneiden uhkien  ja atomipommilaskeutumien  aiheuttamien muutosten muodossa,   mutta nekin katosivat teattereista kunnes uusi  tuleminen

tapahtui voimallisesti Tähtien Sodan ansiosta.  Kirjoista jäivät roikkumaan mm. Niteen julkaisema tieteissarja, josta varsinkin Robert Heinleinin  "Seit-

semän miehen sota" on jäänyt mieleen, samoin Ray Bradburyn jo varhain suomennettu "Marsin aikakirjat".    Viimeksimainittu siksi, että pidin sitä lä-

pikotaisin pitkäveteisenä ja tylsänä ja mieleenpainuvana vain siksi, että oli työ ja tuska kahlata se kannesta kanteen.

   Loppujen lopuksi omien avaruudessa tapahtuvien varhaissarjakuvieni pääkannustin tuli sarjakuvalehdistä ja varsinkin 50-luvun Korkeajännityssar-

jojen tieteisnumeroista, ja sittemmin Rick Randomeista ennenkuin lehti tärveltiin tylsillä sotasarjoilla ja battlerbrittoneilla.   Alkuperäinen brittijul-

kaisu oli "Super Detective Library", joka aloitti julkaisunsa 1953 ja ilmestyi myös Suomessa Korkeajännityssarjan nimellä samoihin aikoihin. Tutus-

tuin lehteen kahdeksanvuotiaana isäni luona käydessäni (vanhempani olivat eronneet minun ollessani viisivuotias).   Lehdestä tuli pian ykkössuosik-

kini,  sillä suurin osa sen numeroista oli kunnolla piirretty  ja jokainen lehti kertoi pitkän, kokonaisen tarinan.    Monet niistä perustuivat olemassa-

oleviin kirjoihin, kuten lehden varhaiset Bulldog Drummond- seikkailut.  Pyysin äitiäni, joka tilasi lehden joka vuosi, lopettamaan tilauksen kun Rick

Randomit kokonaan loppuivat ja lehti julkaisi vain Battler Brittonia, joka ei minua kiinnostanut.

   Korkeajännityssarja 2/1954 - Miehet Tähdistä                Korkeajännityssarja 24/1954 - Kostaja Ava-              Korkeajännityssarja 16/1958 - Rick Random -

                                                                                         ruuslaivassa.                                                                Avaruuspankin kalleudet. 

     Rick Randomin piirtäjä Ron Turner  löytyy mm.    sivulta 

                              Englantilaisen Super Detective Library-sarjan kansia:                                                                                                        

                  Mainittakoon, että juuri muuan 50-luvun alun Korkeajännityssarjan numeroista toimi Xellana-sarjakuvani innoittajana. Kysymyk-

                      sessä oli vuoden 1955 numero 2. "Ryöstäjät avaruudesta", joka oli sijoitettu planeetalle, jonka asukkaat käyttivät siivekkäitä pega-

                      soksenkaltaisia  hevosia  ratsuinaan.   Intouduin kirjoittamaan  romaania  hieman vastaavanlaisesta maailmasta,  johon muinaisen

                      etruskikuninkaan haudan kautta päästiin siirtymään.  Ensimmäisen versioni kirjoitin joskus 60-luvun alussa ja palasin aiheeseen

                 80-luvulla tekemällä siitä Xellana-nimisen jatkokertomuksen ollessani isäni kanssa kirjeenvaihdossa Teneriffalta käsin.  Tämän vii-

                 meisimmän version mukaan ryhdyin sittemmin tekemään juttua sarjakuvaksi.

                               Alla kyseinen Korkeajännityssarja ja pari sivua itse tarinasta:

   Pidin enemmän lehden varhaisvuosien tieteissarjoista ennenkuin ne kaikki muuttuivat pelkästään Rick Randomeiksi , vaikka Rick Randomin piir-

rostyyli erikoisessa tyylikkyydessään vaikutti omaan pyrkimykseeni piirroksissani.  Aiempien Korkeajännityssarjojen avaruusjuttuja kuvittivat tai-

teilijat, jotka tekivät kuvituksen myös moniin muihin korkkarisarjoihin, mutta Ron Turner oli omalla sarallaan tieteissarjojen piirtäjänä. Juuri häntä

ja hänen tyyliään saan kiittää siitä, että aloitin jo nuorena avaruussarjojen piirtelemisen.

.                                                                                                                                                            

   Tästä päästäänkin nuoren sarjakuvafanin alkuaskeliin omien sarjakuvien tekemisessä.  En tiedä, olisiko innostus säilynyt kyllin pitkälle ammatti-

uran kannalta ellen olisi  jo ensimmäisenä kouluvuonna alkanut tehdä omaa kotikutoista lehteäni nimeltä  Neliapila.   Siinä jatkosarjoina ilmestyvät

sarjakuvani,   jotka käsittelivät ensi alkuun pelkästään villiä länttä ja avaruusseikkailuja,   edesauttoi sarjakuvien yhtäjaksoista piirtämistä.  Kirjoi-

tin lehteen ja sitä pian seuraaviin muihin lehtiini myös novelleja ja jatkokertomuksia, mutta suurin työ oli sarjakuvissa.

   Varhaisimmat tieteistyyppiset sarjakuvani eivät tietenkään olleet tasoltaan erikoisen korkealaatuisia. Juoni oli lapsellisen yksinkertainen ja kuvitus

tapahtui liian nopeasti, koska halusin päästä jutussa eteenpäin.  Alkuun piirsin tietenkin pelkästään lyijykynällä ja jos väritin kuviani, tein sen puuväri-

kynillä.  Mutta ajan kuluessa ja jatkuvan harjoituksen ansiosta kuvien laatu parani,  samoin kunnianhimoni  ja uhrasin yhä enemmän aikaa harrastuk-

selleni.   Vuonna 1960  keskityin tekemään vain yhtä lehteä,   jonka parissa  jaksoin askarrella seuraavat kymmenen vuotta lukijakunnan koostuessa

viidestä suvun jäsenestä.   Kukaan muu ei nähnytkään tekeleitäni.    Lehdessä ilmestyi tuona aikana useitakin eri scifisarjoja,  joiden tasoa ei nykyva-

lossa voi pitää erikoisen korkeana. 

                  Isäni kirjoituskoneen kimpussa vuonna 1962.                                      

                                                                                                                                      Vanhan scifisarjani aukeama Kobra-lehdessäni vuonna 1961.

                   Omatekoisten scifilehtien kansia 1959-1960. Jäljittelin Korkeusjännityssarjan                                  Ufo-sarjakuva 1967. 

                    kansityyliä Pantteri-sarjassani. Kobra-lehti sisälsi useita jatkosarjakuvia sekä

                    jatko-ja yksittäiskertomuksia.                    Siirry ammattiurasivulle                                                           linkit muille sivuille

...