Omien lehtien ja niissä esiintyvien sarjakuvien tekeminen katkesi äkkiä kun minut kelpuutettiin Sarjiksen piirtäjärenkaaseen ja sain sar-

jojani julkaistuksi ihan oikeasti. Viimeinen omatekoinen nyrkkipainolehteni ilmestyi  vuoden 1971 alussa ja sen kolme jatkosarjakuvaa jäi-

vät ikuisiksi ajoiksi kesken, kuten  myös lehdessä ilmestynyt jatkokertomuksena esitetty oma käännökseni Burroughsin seikkailuromaa-

nista  Beyond Thirty.   Sarjiksen sarjani olivat yhtä lukuunottamatta tieteissarjoja. Valitsin aiheen, koska se salli minulle laajemmat mah-

dollisuudet keksiä lyhyitä 8-sivun tarinoita.  Sitäpaitsi tulevaisuuteen, avaruuteen ja vieraille planeetoille sijoitetuissa tarinoissa saa käyt-

tää vapaasti mielikuvitustaan eikä tarvitse hankkia sitä valtaisaa lähdemateriaalin määrää, joka historiallisissa tai nykymaailmassa tapah-

tuvien sarjakuvatöiden yleensä tarvitaan.

          Ensimmäisen julkaistun scifisarjani alku-ja päätössivut.  Avaruudesta muinaiseen Egyptiin. Tässä piirrostyylini, joka oli kehit-

          tynyt ilman mitään opastusta, oli vielä ominta minua. Kadotin sen pitkäksi aikaa ryhtyessäni piirtämään yhdessä Joonaksen

          kanssa hevossarjoja, koska minun oli noudatettava hänen piirrostyyliään.  En ole enää sen koommin tavoittanut omaa tyyliäni

          täysin, en ainakaan omasta mielestäni.

            Palatakseni takaisin  science fiction-aiheeseen yleensä omalla kohdallani...  Nuorena kahlasin läpi kaikki käsiini osuneet kir-

jat, joiden aiheena oli tulevaisuus ja avaruusmatkat ja seikkailut vieraissa maailmoissa.  Ne olivat tietenkin joko kotimaisia tai käännös-

kirjallisuutta.  Tiesin, että suosikkini Edgar Rice Burroughs oli tehnyt valtavan määrän kirjoja, mutta vain osa niistä oli käännetty suo-

meksi ja monet niistäkin jo kauan ennen syntymääni, joten en löytänyt niitä enää mistään.  Isäni oli säästänyt Mars-sarjan käännetyt

viisi teosta ja Tarzan-kirjoja oli saatavissa sekä Kariston että Karhun kustantamina.  Maan uumenissa-teoksen luin isäni kirjahyllys-

tä, mutta sen jatkoa ei löytynyt tuolloin mistään.  Näin ollen minun oli parannettava kouluenglantiani ja tein sen rupeamalla kääntämään

Burroughsin alkuperäisiä sekä itseäni, että kielitaidotonta isääni varten, jolta olin perinyt burroughs-faniuteni.  Sittemmin luin kaikki

kaupasta löytämäni englanninkieliset Burroughsit ja myös roppakaupalla muitakin scifikirjoja.  Clarket, Bradburyt tai Asimovit eivät

herättäneet minussa esikoisempaa intoa, puhumattakaan vielä kunnianhimoisimmista kirjailijoista.  Suosikkini olivat enemmänkin

vanhan pulp-scientifictionin tyylisiä hard-core tarinoita ilman yhteiskunnallisia tai syvämietteisiä venkuroita. 

       Elokuvien suhteen asenteeni oli samankaltainen, vaikka niissä edellämainitut lisämausteet eivät olleet niin rasittavia.  Star Wars-

sarjan filmit olivat ihan mukavia ja visuaalisesti viimeisen päälle toteutettuja, mutta liiaksi lapsille suunnattuja tiettyine höpsöyksineen

jotta ne olisivat saaneet minut hurmioitumaan.  Ensimmäinen täysin uudella tekniikalla luotu elokuva oli tietenkin Avaruusseikkalu 2001,

josta en pitänyt lainkaan, vaikka sen visuaalinen puoli olikin tuolloin uskomattoman loistelias.  Tarina itse laahasi kuin jalkapuoli nor-

su, eikä elokuvan loppupuolessa ollut mitään kunnon ideaa.  Vasta ensimmäinen Alien-filmi sai mielestäni kunnon ryhtiä uudempien tie-

teiselokuvien rintamassa.  Suosikkejani ovat olleet myös Dyyni, Blade Runner ja Starsip Troopers.  Uusimmasta päästä Avatar, joka

sai minut iloisesti yllättymään vanhanaikaisuudellaan, vaikka sen tarina olikin muokattu monista jo käytetyistä aiheista. Sen fantastinen

visuaalisuus oli täysin omaa luokkaansa kaikkeen aiempaan näkemääni verrattuna. Ainoa harmittava seikka oli se, että siinä oli käytet-

ty liian samantapaista tarinan osaa kuin se, jonka olin aikoinani kirjoittanut Xellana-käsikirjoitukseeni tarinan jatkossa. Eriskummallista

oli se, että elokuvan ohjaaja oli juuri tuolloin itsekin suunnitellut filminsä tapahtumia. D3-pelleily ei kyllä tuntunut yhtään mukavalta sillä

elokuvan seuraaminen isot, painavat lasit päässä oli häiritsevää.

  Jos ajatellaan, mitkä sarjakuvat, kirjat tai elokuvat ovat vaikuttaneet omiin tieteissarjakuvatöihini, voin sanoa, että lapsuuden Korkea-

jännityssarjojen ja joidenkin nuorisokirjojen jälkeen se on ollut jokseenkin vähäinen.  Lopetin scifikirjojen lukemisen joskus 80-luvun

alussa ja yleensä kaikkien sarjakuvien lukemisen jo paljon aiemmin.  Molemmissa tapahtui voimakas muutos, joka sai minut menettä-

mään mielenkiintoni. Sittemmin olen kyllä välillä selannut uudempaa sarjakuvatuotantoa, mutta pääosa Suomeen tuotetuista tieteissarjoista

 tulee romaanisten kielten maista, joiden sarjakuvatuotannosta en ole ollut koskaan kiinnostunut. Niissä on etupäässä aikuissarjakuvaa

ja sarjakuvissa lähinnä koomiselta vaikuttava seksi on liian vahvasti esillä.  Toisaalta taas amerikkalaiset nuoremmille suunnatut super-

sankari-ja mutanttihirvitykset ovat lähinnä typeriä ja niistä koostuvat lehdet tursuavat hillitöntä rähinää kuka ketäkin vastaan. 

  Tietysti on myönnettävä, että tiedostamatonta vaikutusta on ollut siinä, että sikaarinmuotoiset raketit ovat jääneet scifituotannossa his-

toriaan ja elokuvissakin käytetään taiteellisina suunnittelijoina scifitaiteilijoiden parhaimmistoa, joka osaa luoda mielikuvituksellisempia

olentoja ja välineistöä kuin mihin aiemmin kyettiin.  Onhan vanhan ja kotoisen Star Trek-TV-sarjan ulkoasu varsinkin puvuston ja planeet-

tojen häiritsevän maankaltaisuuden osalta auttamattomasti vanhanaikainen ja kuin koululaisnäytelmästä kotoisin verrattuna myöhempiin

TV-sarjoihin ja elokuviin. Silti katson sitä mieluummin kuin useampia uudempia TV-scifejä, joissa ähistään ylen määrin ihmissuhdeviidakos-

sa,  joka on kärjistetympää kuin vanhassa Kirk-Spock-McCoy-Scott-perheessä. 

  Kai on aika palata omiin sarjakuviini, joita varten tämä sivusto alunperin oli tarkoitus luoda.  En ole enää aikoihin ollut mikään pesunkestä-

vä scififani, mutta tieteissarjoja on aina hauska tehdä ja kun teen niitä, pyrkimykseni on tehdä sen tyylistä tavaraa, jota haluaisin itsekin lu-

kea.   Achilles Wiggen ja Xellana ovat juuri sellaisia.  Olen hengeltäni lasten ja nuorten sarjakuvan tekijä, enkä ole koskaan tuntenut tarvetta

tehdä aikuissarjaa.  Silti monet aikuiset ovat lähettäneet tunnustusta sarjoistani, joista varsinkin Raiden ja Achilles Wiggen vaikuttavat suosi-

tuimmilta.  Mustanaamiosarjani ovat asia erikseen, sillä ne perustuvat muiden tekemiin tarinoihin yhtä lukuunottamatta. 

  Wiggenjaksosta:  Asteroidin salaisuus.                                                           Wiggenjaksosta:  Liskojen valtakunta. 

 Lyhyt sarjakuvanovelli Genesis (Sigma Draconis III)                  Xellana-sarjakuva on ollut Wiggeniä kunnianhimoisempi projekti, koska se perustuu omaan julkaisemattomaan

tuli tehtyä Suomen Semicin julkaisemaan Kari Lep-                     romaaniini, joka on kirjoitettu Burroughsin hengessä ja on pelkkää fantasiaa.

pänen Speciaali-lehteen. Adoptoin tarinan vanhasta

Sarjiksen aikaisesta Tunkeilijat-sarjastani.

   Lienee ehkä nurinkurista se, että vaikka olin jo menettänyt mielenkiintoni scifisarjakuvien  ja samanaiheisten kirjojen lukemiseen ensim-

mäiset kansityöni tein juuri tästä aiheesta.  Tämä tapahtui asuessani Teneriffalla Puerto de la Cruzissa.  Tamperelaisen kirjakustantamon

edustaja otti minuun yhteyttä toivoen minun tekevän kannen scifikokoelmaan "Ensimmäinen yhteys".  Sittemmin innostuin lähettämään

kansia Aikakoneeseen ja Ikarokseen ja lopulta myös Porttiin, jotka kaikki olivat tuolloin hieman sisäänlämpiäviä pienen lukijapiirin sci-

fijulkaisuja.  Olin kyllä tosin tehnyt piirroskansia Tähtivaeltajaan, joka julkaisi Raiden-ja Trellossarjojani, mutta nämä myöhemmät olivat

maalattuja nelivärikansia.  Samaan aikaan lähetin myös piirroskuvia, joita lehdet käyttivät koristemateriaalina sivuillaan. Eikä siinä kaikki,

sillä taoin kirjoituskoneella myös muutaman novellin, jotka kaikki yhtä lukuunottamatta julkaistiin.  Tuo yksi ei läpäissyt toimituksen seu-

laa kaiketi siksi, että siinä tehtiin naurunalaiseksi ja typeräksi ihmisten suosimia huvituksia, kuten musiikki ja eräät muut viihdemuodot ja

uskomukset,  jotka joko viihdyttävät  ihmiskuntaa villitsemällä massoja joukkohysteriaan tai silmittömään raivoon.

     Ensimmäiset kansikuvani kirjaan ja scifilehtiin. Todellisuudessa, edelläolevasta tekstistä huolimatta, ensimmäinen kansikuvani oli

    Aikakoneen avaruuskansi. Tämän kautta Jorma-Veikko Sappinen todennäköisesti otti minuun yhteyttä Ensimmäinen Yhteys- kir-

   jan kannen tekemisestä.

   Palattuani Suomeen Book Studion Kari Lindgren halusi minun tekevän kansia kustantamonsa uuteen scifi-kirjasarjaan ja teinkin sen jälkeen

niitä melko monta.  Parhaita olivat kolme allaolevaa:

  Sittemmin on Portti-lehti ollut scifikuvitukseni pääjulkaisija sekä sarjakuvien, kansikuvien että novellikuvitusten suhteen.  Mustanaamioleh-

ti on kylläkin julkaissut yhtä lukuunottamatta kaikki painotuotteisiin tarkoitetut scifisarjani, vaikka kotimaisesta Mustanaamiosta ei olekaan

päästy lukemaan kahta Achilles Wiggen-jaksoa eikä ainuttakaan jaksoa Xellanasta.  Novellikuvitusten kohdalla minua on tosin harmittanut

kunnon tieteistarinoiden puute.  Nykyään miltei kaikki kotimaiset novellistit, joiden kirjoituksia Portissa julkaistaan kirjoittavat novelleja,

jotka ovat yhtä kaukana aidosta scifistä kuin Aldebaran Auringosta.  Enimmäkseen ne ovat kovin arkipäiväisiä ja monet käsittelevät kir-

joituksissaan tunteita ja epämääräisiä viittauksia kyseessä oleviin seikkoihin. Syynä aihevalintaan saattaa melko otaksuttavasti olla se, että

suurin osa lehteen novelleja lähettävistä alkaa olla naisia, jotka mielellään kirjoittavat tarinoista päätellen ihmissuhdekuvauksia jokseenkin

tutussa ja vaivattomasti mukaan otettavassa ympäristössä.  Yliluonnolliset teemat ovat suosittuja. 

Varsinaisia tieteiskirjailijoita ei taida Suomessa enää ollakaan, en ainakaan tiedä yhtä ainoata. Hardcore-scifiä tai avaruusoopperaa ei enää

suosita ehkä niiden vanhanaikaisuuden takia vaan kaiken on oltava "syvällisempää".  Sama surkea ilmiö toistuu myös dekkarikirjallisuudes-

sa ja saa ainakin minut John Dickson Carrin, Quentin Patrickin ja Rex Stoutin suosijana ohittamaan kotimaiset dekkarit kaukaa kirjakaupas-

sa. Oikeastaan höpsö fantasia Harry Potter-tyyliin korvaa aidot scifiteokset. Kaikesta päätellen englanninkielisiä sanoja  science  ja  fiction

ei tätä nykyä enää käännetäkään suomeksi sanoiksi  tiede  ja  kuvitelma,  koska nimikkeen varjolla vapaasti tuotetaan kaikkea muutakin. 

Toisaalta taas erittäin harvat tieteisromaanit ovat olleetkaan mitenkään tieteellisiä sanan varsinaisessa merkityksessä. 

   Nyttemmin kun ystäväni ja kolleegani Jukka Murtosaari , joka pitkään huolehti Portti-lehden kuvituspuolesta,  poistui yllättäen keskuude-

stamme  olen taas jatkanut lehden novellien kuvitusta sen päätoimittajan pyynnöstä. Toivottavasti tulevaisuudessa ilmaantuu kirjoittajia,

jotka saisivat aikaan novelleja, joiden kuvitus olisi lähempänä inspiraatiotani kuin useimmat tähän saakka.    

                                                                                           Mustavalkoisia science fiction kuvia 

                                                                                                       LINKKISIVULLE