Jokainen sarjakuvia piirtävä käyttää omia reseptejään sarjakuvasivun valmistamiseen. Samanlaiset metodit tietenkin

 toistuvat tietyissä tekotavoissa riippuen siitä, tehdäänkö sarjakuvia omaksi huviksi vai julkaisutarkoitukseen. Tässä

 käsitellään pääasiassa omaa tapaani saada sivu siihen kuntoon, että se voidaan lähettää toimitukseen siinä kunnossa,

 että se voidaan sieltä lähettää edelleen saatettavaksi lehteen painettavaksi.

 Ehkä on syytä ottaa esiin ensin työvälineet, joilla sivu piirretään:

 Ainoa yllä olevista työvälineistä, joita en juuri lainkaan käytä, on sivellin. Se johtuu siitä, etten alun alkaenkaan nuore-

 na harrastelijapiirtäjänä opetellut siveltimen käyttöä kuin koulussa kun tehtiin vesiväritöitä. Kuitenkin on monia sarja-

 kuvapiirtäjiä, jotka käyttävät sivellintä taitavasti. Jotkut tekevät sillä vain laajempien mustien alueiden täyttämistä.

             SIVUKOON MITOITTAMINEN:

 Koska tässä nyt kuvataan sarjakuvasivun valmistumista, lienee tarpeellista niiden tåtå lukevien kannalta, jotka ovat

 vasta-alkajia, käsitellä asiaa perusteellisesti.  Yleensä lehteen tai albumiin tarkoitettu sarjakuva piirretään huomatta-

 vasti suurempaan kokoon kuin minkä kokoisena se julkaistaan.  Jotta suuremman koon mittasuhteen vastaavat tule-

 van julkaisun kokoa voi yksinkertaisesti käyttää diagonaalimenetelmää oikean suhteen saavuttamiseksi.

 Tietenkin on tiedettävä minkä kokoinen on sen painotuotteen julkaisusivu, johon sarjakuvan aikoo tehdä. Itse piir-

 rossivun koko riippuu piirtäjästä. Jotkut haluavat tehdä originaalinsa suuressa koossa, jotkut pienemmässä.

  Palataan nyt siihen, miten itse teen sarjakuvasivuni. Tämähän ei ole mikään yleisopas sarjakuvan tekoon...  Otetaan

 malliksi Mustanaamiosivuni valmistuminen:

             MITEN  TEEN  MUSTANAAMIOSIVUN  ALUSTA  ALKAEN:

   Prosessi alkaa siitä kun saan käsiini uuden käsikirjoituksen.  Se lähetetään sähköpostilla liitetiedostona ja tulostan

  sen kun olen avannut sen Microsoft Office Wordissa,   jolla se on  alunperin  kirjoitettu.  Luettuani sen  huolella läpi

 saan jo heti joitakin selkeitä ideoita monista tarinan kohdista siitä, miten ne toteutan.  Mutta ennen kaikkea, jos kysy-

 myksessä on tarina, joka vaatii paikkansapitävää kuvamateriaalia, otan ylös kaikki, mistä on otettava selvää ja mitkä

 seikat tarvitsevat sellaista kuvitettavaa materiaalia,   jota ei ole mahdollista omasta muistista toteuttaa.  Esimerkiksi

 jokin tietty määrättynä historiallisena aikana ollut rakennus,  henkilö tai muu yksityiskohta.  Ennen vietin tuntikausia

 kirjastossa tonkien niitä esille kirjojen kuvituksista ja usein kävi niin, etten edes löytänyt hakemaani. Näin kävi juuri

 silloin kun aloitin sarjaa, jossa Mustanaamion esi-isänä oli  gladiaattoriksi päätynyt  kelttisoturi.  Kuvia tuon ajan kel-

 teistä ei löytynyt kirjastoista, eikä myöskään kirjakauppojen historian osastoilta. Tämä ongelma on pahentunut, koska

 kirjastot ja kirjakaupat ovat suunnanneet tarjontansa kysynnän mukaan.   Kummastakin löytyy riveittäin kirjoja Toi-

 sesta Maailmasodasta tai samuraista tai jostakin muusta aiheesta, josta enimmäkseen ollaan kiinnostuneita.  Yksi no-

 loimpia mokia on Pasilan kirjaston Englannin historian osasto, joka aikoinaan oli melko monipuolinen. Nyt teoksia on

 vaihdettu kaikenmaailman Dianaa koskeviin kirjoihin,  joiden perusteella tyhmempi voisi olettaa,  että tämä mitäänsa-

 nomaton prinsessaksi leivottu Diana onkin yksi Englannin historian merkittävimpiä, ellei nyt ihan kaikkein merkittä-

 vin vaikuttaja.   Kun kelteistä ei  löytynyt perinteisellä tavalla kuvamateriaalia,  turvauduin vasta hankkimaani tieto-

 koneeseen ja internetin apuun.  Johan helpotti.  Googlesta ponnahti  esiin kuvaröykkiö, joka jopa ylitti tarpeeni.  Nyt

 käytänkin internettiä aina kun tarvitsen lähdekuvia.                     Katso tavallinen käsikirjoitussivu

  Kun tämä taustapuoli on minulle selvinnyt, alkaa varsinainen sivun tekeminen.

  Monet sarjakuvia ammatikseen tekevät  suunnittelevat ensin sivun  kuvasommittelun  ja piirrokset kuvakulmineen

 niin sanottuna raffina (rough = raaka), jossa kuvat on nopeasti hahmoteltu ruutuihin.  Itse en käytä tätä menetelmää

 vaan hahmottelen kuvat suoraan lyijykynällä paperille,  johon olen lyijykynällä piirtänyt sivun kehyksen ja raamitta-

 nut kuvien paikat. Viimeksimainitut suunnittelen sivu kerrallaan sitä mukaa kun sivu tule tehtäväksi ja sen mukaan,

 miten paljon käsikirjoituksessa mainittu kuva tarvitsee tilaa siinä olevan tapahtuman vuoksi.  Ja myös siitä syystä,

 jos siinä on paljon tekstiä.  Käyttämäni  piirroskoko Mustanaamiosarjoissa, joissa on keskimäärin seitsemän kuvaa

 sivulla, on 32cm x 47,5 cm.  Usein kuvia on liikaa sivua kohden, koska sellaisia kuvia, joissa on useampia henkilöitä

 tai joukkokohtauksia, ehkä tilaa vaativa maisema yms, ja se harmittaa kun joutuu pusertamaan tapahtumia liian pie-

 neen kuvaan tai siirtämään kuvajärjestystä siten, että piirtääkin vain viisi tai kuusi kuvaa sellaisille sivuille ja sulloo

 sitten pakosta ylimääräiset kuvat tuleville sivuille.  Ruotsin Mustanaamiotoimitus on jo ajat sitten päättänyt, että

 kuvamäärä sivua kohti on seitsemän ja käsikirjoittajan on mitoitettava tarinansa sen mukaan. Kun aloitin sarjan piir-

 tämisen 1988 vaadittiin myös, että sivulla oli oltava kolme samankokoista strippiä ja vasta myöhemmin tästä muotista

 vapauduttiin ja sivujen ulkoasua sai muuttaa kunhan kaikki kuvat mahtuivat 32 sivuun. Vieläkään ei ole joustoa sille,

 että joissakin käsikirjoituksissa voidaan monissa kuvissa kuvata kohtauksia, jotka vaatisivat suurempian kuvia ja

 näin ollen vähemmän kuvia sarjaa kohden. Varsinkin historiallisissa tarinoissa saattaa useinkin esiintyä näyttäviä

 taistelukohtauksia, jotka kuitenkin kutistuvat vähemmän näyttäviksi kuvamäärän estäessä niihin sopivien suurem-

 pien kuvien teon.  Joskus tuntuu, ettei tarinan kirjoittaja todellakaan ajattele lukijaa ja lehden ulkoasua vaan näkee

 vain sielunsa silmin miltä kukin kuva saattaisi parhaimmillaan näyttää. Perimmäisenä ongelmana on tietenkin julkais-

 tavan lehden Akukoko (B5), joka on liian pieni.  Kuvien liiallinen määrä joukkokohtauksia käsittelevässä Mustanaa-

 miotarinassa onkin kuin piikki lihassani ja epämiellyttävä haaste yrittää saada sivusta edes säälittävän näyttävää. 

 Paperina käytän Schollersin paperia, joka on kalliinpuoleista,mutta maksaa vaivan.  Tosin olen käyttänyt muitakin

 papereita, mutta yleensä vain sellaisia paksumpia, joissa on suht´koht sileä pinta. Tähän vaikuttaa se, että lyijykynän

 jälki on terävämpi sileällä paperilla ja se on minulle tärkeää, koska teen lyijykynähahmotuksen huolella, jottei tussaus-

 vaiheessa enää tarvitse tehdä korjauksia.

 Kun Mustaanmion (Fantomenin) toimitus päätti muuttaa kokonaisen sarjan pituuden 32-sivusta 22:een eli heivata leh-

 destä kymmenen sivua pois Mustaaamiota, iski entistä pahempi ongelma kuvien ja sivujen suhteessa kimppuun. Piir-

 täjä-parka joutui ahtaamaan kuvien suhteessa sivumäärään yhdelle sivulle liikaa kuvia sillä seurauksella, että vai-

 kuttavammat ja tilaa enemmän vievät kuvat oli supistettava pienemmiksi.  Tämä tietenkin vähensi huomattavasti työ-

 intoa, joka ei sellaisella tekijällä, joka pystyi tekemään omiakin sarjakuvia, ollut aiemminkaan erikoisen ponteva. 

                                   Alla tyypillinen esimerkki sivusta, joka on täytynyt ahdata täyteen kuvia...

              KUVIEN  PIIRTÄMINEN:

   Valmiiksi hahmotellun sivun mustaamisen tussilla aloitan raamittamalla Rotring 0.8-terän (F)  ja viivoittimen avulla

  sivun kuvakehyksineen. 

    Lyijykynähahmotuksen päälle olen jo tussannut vaativampia yksityiskohtia kuvasta Rotringin terällä (G), jonka paksuus on

    0.2 ja jota aina käytän tähän tarkoitukseen. Jälki on tasapaksua ja terä tukeva, joten vain harvoin tapahtuu virheitä ja jos

    haluan, voin kaksikertaista piirroskohtaa saadakseni paksumman jäljen.  Yleensä juuri kasvot, kädet ja pienet detaljit teen

    tällä työvälineellä. Rotring-teristä käytän vain 0.2 ja 0.8-paksuisia. 

            Kuvan tussaaminen jatkuu välineellä  (C) ,   jota olen käyttänyt päätyövälineenäni tussipiirustuksessa heti

  siitä ensi hetkestä alkaen kun äitini hommasi minulle kynän ja tussipullon joskus 9-vuotiaana.

                   Kuvassa ns. satuloitu tussiterä, joka kiinnitetään mustekynänvarteen.(C)

    Olen ostanut tätä nimenomaista terämallia varastoon useita kappaleita siksi, ettei niitä taida saada enää Suomesta.

   Mutta onnekseni sain Kvaakin Orjan Mayltä tietää, että muuan piirustustarvikaliike Helsingissä vielä myy näitä

   teriä. Ryntäsin sinne ja ostin melkein kilon sen kokoisia teroä, joita olin tottunut käyttämään. 

  Ainakin niistä kaupoista, joita olen tottunut käyttämään, ne ovat kadoneet jo ajat sitten ja tilalle on tullut uusia malleja,

  joita en voi käyttää samalla tavalla kuin tätä minulle tutuinta.  Sillä nimittäin saa samalla pyöreällä terällä sekä pak-

  sumpaa että ohuempaa jälkeä paperille. Ohuen jäljen saa kun kääntää terän ylösalaisin. 

   Lähetän nykyisin valmiit sivut internetin kautta. Aiemmin niiden toimittaminen toimitukseen tapahtui postitse, enkä

   ole lähettänyt enää vuosiin alkuperäisiä piirroksia, vaan kopioita. Nyttemmin sivut menevät suoraan palvelinsivustolle,

   josta sekä toimitus että laitos,  joka tekstittää ja värittää kuvat, saavat ne imuroitua.   Kaiken lisäksi sekin on muut-

   tunut, että piirtäisin puhekuplat ja tekstilaatikot.  Nekin tehdään nyt toimituksen toimesta. En pidä tästä järjestelys-

   tä kovinkaan paljon, koska originaalit eivät ole enää sarjakuvasivun näköisiä pelkkine kuvineen. Eihän enää pitkään

   aikaan ole tehty tämäntyyppisiä sarjakuvia samaan tyyliin kuin Harold Foster teki aikoinaan Tarzania ja Prinssi Roh-

   keaa ja  Alex Raymond  Flash Gordonia, eli siis kuviin ympättyne kertomateksteineen.  Täytyy kyllä myöntää, että

   valmiiden sivujen lähettäminen sähköisesti on turvallisempi tapa kuin mitä jouduin sitä ennen tekemään. Käytäntö

   oli se, että lähetin valmiit originaalisivut kun sain puolet sarjasta valmiiksi koska 32 sivun paketti olisi ollut melkoi-

   nen käärö, sillä postitus tapahtui pahviputken sisälle rullattuna ja putkia saadakseni löysin niitä kangasliikkeistä,

   joissa käytetyt pahviputket menivät roskiin. En koskaan ottanut originaaleista kopioita, joten jos postinkulussa oli-

   si tapahtunut jotain ja lähetys olisi kadonnut ties mihin, olisin joutunut tekemään puolet työstä uudelleen. Kun pala-

   sin Suomeen sain tietää miten oli käynyt samaan lehteen jatkosarjaa piirtävälle Jose Luis Salinasin (Cisco Kid)

   pojalle Alberto Salinakselle Argentiinassa....  Hänkään ei ottanut kopioita originaaleista ja asui maaseudulla, josta

   postia kuljetettiin postivaunuilla. Kerran lähetettyään valmiin sarjan, jonka tarkoitus oli päätyä Ruotsin toimituk-

   seen hän sai kuulla, että maatierosvot olivat ryöstäneet postivaunut, eikä ollut mitään vihiä siitä, mitä hänen kal-

   lisarvoiselle lähetykselleen oli tapahtunut.  Tämä opetus mielessäni kopioin sivuni aina ennen postitusta siihen

   asti kun aloitin niiden lähetyksen netin kautta.  No mennäänpäs nyt eteenpäin varsinaisessa asiassa.... 

     Tässä on nyt käsitelty pelkästään yhden sarjakuvantekijän tapaa saada sivu aikaan.  Esityksen tarkoituksena ei ole

    olla malli siitä, miten sarjakuvasivu valmistetaan. Jokainen tekee sen itselleen sopivalla tavalla.  Toivottavasti tästä

    on kuitenkin jotakin hyötyä,  vaikkei kyseessä olekaan opetussivu.    Muistutan vielä, että tämänkaltaisen naturalisti-

    sen seikkailusarjakuvan tekeminen, joka tässä oli työn alla, on varsin työlästä ja vie melkoisesti aikaa saada useampi-

   sivuinen tarina valmiiksi.  Mutta se, joka haluaa sitä tehdä, ansaitsee kaiken kunnioitukseni.

                                            Sarjakuvasivun tekeminen jatkuu muutoksin, jotka on pakotettu tekemään

                                            heti vuosisadan vaihtumisen jälkeen. Sinne pääset kun klikkaat ikonia...

                                                                                        takaisin linkkeihin