Wallace Wood oli yksi tuotteliaimmista amerikkalaisista sarjakuvataiteilijoista sarjakuvan kulta-
ja hopeakaudella. Ehkä kaikkein tuotteliain, koska hänen työuransa kesti vain 30 vuotta. Tässä
on siis nähtävänä vain raapaisu hänen uskomattoman runsaasta ja monipuolisesta tuotannostaan.
welcome to the world of wally
Vaikka Wally tässä vuoden 1953 omakuvassa tituleeraa itseään science-fiction-taitei-
lijaksi, hallitsi hän koko sarjakuvan aluetta rehevästä komiikasta supersankarisarjoi-
hin ja niin poispäin. Aina hän pyrki täydellisyyteen työssään.
Wallace Woodin ammattiura alkoi muiden sarjojen tekstittämisellä ja taustojen piirtämisellä. Varsinainen
kokonaan hänen tekemänsä ensimmäinen sarja julkaistiin My Confession-lehden numerossa 7 1949.
40-luvun lopulla Wood teki romanttisia sarjoja, kuten tämä. Tämä on myöhemmältä ajalta, Girl´s Love Stories 1969.
Wallace Wood, joka uransa aikana piirsi useille kustantajille sarjakuvia laidasta laitaan, aloitti jo vuonna 1950 myös tällaisella Ensimmäisen Maail-
mansodan kuvauksella ACES HIGH. Tässä nähdään jo Wallyn mielihalu runsaisiin ääniefectiiveihin tietyissä sarjoissa.
Vuonna 1951 Avon-kustantamolle tehty AN EARTHMAN ON VENUS perustui Milnen (Nalle Puh) novelliin.
Wallace Woodin kansikuvia vuodelta 1951
Viisikymmenluvun alussa Wallace Wood avusti myöskin Eisneriä tämän Spirit-sarjassa. Alla pari kuvaa vuodelta 1952.
Lisää Wallyn Spiritiä:
Weird Science-lehden kansi #15 1952 Sivu Weird Science lehdestä #20 1952
Shock SuspenStories numero yhdeksän 1953 ja Wallyn sarja lehdestä. Came the Dawn-sarja on julkaistu myös Suomessa.
Alla lisää Woodin kansia vuodelta 1953:
50-luvun alussa Wallace Wood loi vakuuttavan uran tieteissarjakuvien tekijänä varsinkin EC:n Weird Science ja Weird Fantasy-lehdissä, jotka myö-
hemmin yhdistyivät Weird Science-Fantasy-lehdeksi. Samaan aikaan hän teki scifijuttuja, muiden hommiensa lomassa, myös Avonille.
Weird Fantasy vuodelta 1952, kansi ja sarja Woodin. Alla Weird Science-Fantasy vuodelta 1955 Wallyn kansi ja sarja.
LISÄÄ WALLACE WOODIN 50-LUVUN TUOTANTOA:
Vuonna 1955 Entertainment Comics Publication (EC) lanseerasi Valor-nimisen lehden, joka sisälsi etupäässä historialli-
sia seikkailuja sarjakuvina. Lehteä ilmestyi viisi numeroa, joista kolmeen Wallace Wood teki kansikuvan "1,#4 ja #5.
Ja kolmeen hän teki sarjakuvan - #1 Return of King Arthur, #2 The Kings´ Service ja #5 Dangerous Animal.
Alla Wallyn kuvia näistä lehdistä:
VALOR #1 VALOR #2 ORIGINAL DRAWING VALOR #5
Fox Feature Syndicate julkaisi muiden viidakkotyttösarjojensa ohella elokuvatähti Dorothy Lamourin viidakkotyttöroolin
innoituksesta muutaman sarjakuvanumeron tähden nimellä vuonna 1950. Nuori sarjakuvanoviisi Wallace Wood sai piirtääk-
seen näitä sarjoja:
SITTEN SIIRRYMME LEHTEEN, JOKA TEKI WALLACE WOODIN KUULUISAKSI
Yhdysvaltojen sarjakuvatuotantoon tuhoisasti iskevä Comic Code lopetti lukuisia sarjakuvalehtiä ja niin kävi myös Entertain-
ment Comics Publication-yhtön lehtiin. Vuonna 1952 kehitetty MAD olikin yhtiön ainoa tuote, mutta niin suosittu, etteu koko
firmaa tarvinnut ajaa konkurssiin. Wallace Wood oli lehden kantava voima ja tuotti useita ikimuistettavia parodioita tunnetuis-
ta sarjakuvista ja elokuvista. Hänen debyyttinsä oli numerossa #1 sarja BLOBS!, jota seurasi numerossa #2 GOOGUM!
JA SITTEN WALLYN MUITA MAD-SARJOJA:
Tässä ei todellakaan näytetty Wallace Woodin koko MAD-tuotantoa, mutta tärkeimmät klassikot kaiketi.
Vaikka MAD-lehteä on Suomessa julkaistu, alkaen jo vuonna 1970, on minulla syytä olettaa, ettei ainutta-
kaan Wally Woodin sarjaa ole ollut mukana. Suomen MAD ja Suomalainen MAD suosivat Jack Davisin ja
Don Martinin sarjoja johtuen ehkä siitä syystä, että ulkomaista materiaalia lainattiin uudemmasta MAD-
tuotannosta. Voi olla, ettei Wallace Woodin sarjoja olekaan näkynyt suomalaisella tekstillä... Jos joku tie-
tää paremmin, olisi hauska saada se tietooni... Laita siis asiaa koskeva viesti vieraskirjaani:
Lisäys: Reima Mäkinen tiesi, että ainakin yksi Wallace Woodin sarjakuva on julkaistu Suomessa. Semic
toimitti Verta ja Väristyksiä-lehteä viisi numeroa vuosina 1987 - 1989 ja numerossa #1/87 oli Wallace
Woodin sarjakuva "Came the Dawn" suomalaisella nimellä "Naisista on vain harmia" . Sen oli kirjoitta-
nut Woodin vakiokäsikirjoittaja Al Feldstein ja EC:n julkaisema, kuten muutkin Verta ja Väristyksiä-
lehdessä julkaistut 50-luvun sarjat. Kiitos tiedosta, Reima.
Verta ja väristyksiä numero 1/1987 SuspenStories 9, jossa sarja ilmestyi. Sarja alkuperäisenä väreissä. Wallyn 26 kauhusarjaa uusintoina 1972
LISÄÄ WALLACE WOODIN SARJOJA 50-LUVULTA:
Pari sivua ja kansi vuodelta 1956 All American Men of War-lehteen.
Skymasters 1958.
Western Crime Busters 1951 Western Gunfughter 1956 Two-fisted Tale 1952
60-LUVULLE tultaessa Wood jätti MADin 1964 ja oli pakotettu ottamaan piirrostöitä vastaan Charltonilta, joka oli
tunnettu kitsaudestaan palkkioiden suhteen. Onneksi hän pääsi Marvelille tekemään mysteerisarjoja ja pian Daredevil-
sarjaa. 1965 seurasi Tower Publicationin unelmahomma luoda useita uusia supersankareita T.H.U.N.D.E.R-sarjaan.
WALLACE WOODIN 60-LUVUN SARJOJA:
Wallyn Angel and the Ape DC:lle 1960 Captain Action 1960 Wallyn Flash Gordon King Comicsin Phantom-lehdessä 1960
60-luvun alussa Wallace Wood teki myös useita sotasarjakuvia. Alla pari niistä.
Vuonna 1964 Wallace Wood sai piirtääkseen Jack Kirbyn luoman hahmon DAREDEVIL Marvel Comicsille.
Wally Wood otti huostaansa Daredevil-sarjan piirtämisen numerosta 5 1964 kun hahmolla oli vielä Kirbyn hynttyyt.
Mutta hänelle tyypilliseen tapaan Wally ei viihtynyt pitkään tämänkään työn parissa jättäen sen jo seuraavana vuon-
na vain kahdeksan numeron jälkeen. Silti hän ehti numerossa 7 muuttaa sankarin asun oman makunsa mukaiseksi:
Woodin numerossa 7 muuttama Daredevil-asu. (huomaa kannen oikeassa yläkulmassa oleva pakollinen Comics Code-lupa)
Yksi Wallace Woodin 60- ja 70-luvun rohkeista, joskus pornografisista sarjoista, oli ehkä parhaimpana työnä vuonna 1968 Military News-tabloi-
dissa alkanut Sally Fort-sarja - josta tuli suursuosikki Yhdysvaltojen armeijassa, sillä lehti oli suunnattu ulkomailla oleville sotajoukoille. Sarja
palasi 1971 Overseas Weekly-lehteen, jonka kohdeyleisö oli sama.
Wallace Woodin toinen menestys armeijan piirissä oli vuodesta 1970 vuoteen 1973 Overseas Weekly-lehdessä ilmestynyt CANNON,
joka oli yhtä naisten suloja paljastava kuin Sally Fort, mutta maskuliinisemman kovaotteinen.
LISÄÄ WALLACE WOODIN TUOTANTOA:
THUNDER-AGENTTIEN DYNAMO Wallyn sarja Green Lanternissa 1960 (klikkaa sarjakuvasivua isommaksi) THUNDER agents-sarjan kansia 60-luvun puolivälistä.
WOODIN VAMPIRELLA-SARJA 1971
Vampirella 1970 WALLY WOODIN SIRKUS, MAD 41
Wallace Woodin uskomattoman laajan kuvallisen tuotannon johdosta lienee parasta lopettaa näihin hänen viimeisen vuosikymmenensä aikaansaannoksiin.
Viimeiseksi hänen 1970 piirtämästään sanomalehden sunnuntaisarjasta yksi kuva: