PUUPÄÄHATTUSKANDAALI
22. ELOKUUTA 1985 elelin kaikessa rauhassa Teneriffalla kun ovikello soi ja hätäinen lähetti lykkäsi kä-
teeni sähkösanomakuoren. Sen enemmittä kuvauksitta voitte nähdä sähkeen sisällön alla...
Koska vastausta kaivattiin pikaisesti, ilmoitin heti, etten ottaisi hattua vastaan. Se ei kiinnostanut minua mitenkään ja
kirjoitin vastaukseeni vain, "ettei hattu sopinut profiiliini" ihan huumorimielessä. Mielestäni Puupäähattua oli jaettu
alun perin ihan oikeista ansioista ja näyttävän uran kunniaksi, mutta tämä "Suomen arvostetuin kunnianosoitus jne."
on jo heti 90-luvun alusta lässähtänyt melko sisäpiirimäiseksi ja enimmäkseen vaihtoehtosarjakuvia tekevien foorumiksi.
Olenkin onnitellut itseäni, etten joutunut tähän joukkoon mukaan, vaikka joukossa on ollut kuin väkinäisenä tasonpa-
rannusyrityksenä muutama oikeasti ansioitunut ja kunnioitettavan uran luonut tekijäkin.
Vastattuani Suomen Sarjakuvaseuralle heitin koko jutun mielestäni, kunnes Jukka Murtosaari lähetti minulle allaolevan
kopion Helsingin Sanomien skandaaliuutisesta, joka vilisi virheitä ja perättömyyksiä niin, että päätä huimasi...
Olin vilpittömästi uskonut, että Sarjakuvaseura, jolle hatunjakamistilaisuus on vuoden kohokohta ja mahdollisuus
esiintyä mediassa, olisi ilman muuta leiponut jostakusta toisesta sarjakuvia näpertelevästä onnellisen Puupäähattu-
esiintyjän, olihan omakustannusboomi nostanut esiin jos jonkintasoisia tekijöitä melkoisen liudan... mutta kieltäyty-
misestäni tehtiinkin protestiuutinen. Sarjakuvaseura erehtyi esittämään perättömiä selityksiä julkisuudessa siitä, miksei
heidän tunnustuksensa ollut kelvannut. Paitsi heidän tuulesta temmattua väitettään Kari Leppäsen suuhun pannusta
ruikutuksesta siitä, ettei sarjakuvia tekemällä Suomessa muka elä, oli koko onneton lehtiuutinen ainutlaatuinen vir-
heidensä ansiosta. Että noin pieneen ja mitättömään uutiseen oli saatu ahdettua seitsemän kömmähdystä, joista osa
oli täysin vailla todellisuuspohjaa, ansaitsisi jo oman puupäähattunsa. Ketä kiinnostaa, voi ne seuraavasta lukea...
1. väite: "Piirtäjä esitti vastalauseensa sille, että Suomessa ei sarjakuvien piirtämisellä elä."
Oikaisu: Piirtäjä ei ole tällaista väitettä ikinä esittänyt. Eikä se olisi juolahtanut mieleenikään, koska
palkkani sarjakuvista oli tuolloin kolminkertainen verrattuna aiempaan ansiooni graafisena
valokuvaajana Herttoniemessä sijainneessa painotalossa.
2. väite: "Piirtäjän toivomuksesta Suomen Sarjakuvaseura ei julkistanut hänen nimeään."
Oikaisu: Piirtäjä ei esittänyt mitään tähän viittaavaa toivetta kieltäytyessään, eikä sen koomminkaan.
3. väite: "Tilaisuuden vertauskuvana oli piirtäjän mittojen mukaan tehty puupäähattu."
Oikaisu: Sarjakuvaseura ei ole ikinä päässyt mittaamaan Kari Leppäsen päänuppia, eikä sitä ole kukaan
muukaan mitannut, joten kyseinen hattu oli mitälie-kokoa. (toimittajan runoilua)
4. väite: "Myös taiteilijoiden (sarjakuva) koulutuksen puuttuminen saa nuhteita jne."
Oikaisu: Tämä ei nyt ole suoranainen virhe, mutta kuullostaa höpsöltä. Tekstin jatkossa surkutellaan sitä,
että sarjakuvan tekeminen on "itseoppimisen varassa"... Tosiasiassa kelvolliseksi sarjakuvapiir-
synnytään, eli on oltava syntymälahjakas ja luonteeltaan pitkäpinnainen. Koska sarjakuvia on yllin
kyllin oppimateriaaliksi, ei siinä mitään koulutusta tarvita muuten kuin piirtämisen harjaannutta-
miseksi. Kurssienvetäjät ja opettajat sarjakuva-alalla ovat itsekin yleensä enemmän amatöörita-
soa kuin päteviä ammattilaisia, ainakin kuvituksen suhteen. Ikävä kyllä.
5. väite: "Suomessa ei myöskään opeteta ymmärtämään sarjakuvia."
Oikaisu: Suomessa on luettu vuosikymmeniä sarjakuvia enemmän kuin useimmissa muissa maissa, joten
kyseinen lausahdus on kotoisin sanonkomistä... tai sitten kyseessä on yksipuolinen asenne sen
johdosta, etteivät valtavirrasta poikkeavat kokeilevat vaihtoehtosarjakuvat tuolloin saaneet halua-
maansa innostusta yleisön tai kenenkään muunkaan kuin sisäpiirin taholta.
6. väite "Ensi vuonna Puupäähattu jaetaan taas entiseen tapaan."
Oikaisu: Pontevaa lausahdusta voidaan pitää virheenä vain siinä mielessä, ettei hatunjakoa tapahtunut
kuin vasta 1988 eli kolmen vuoden päästä, jolloin se annettiin todellisista ansioista mainioita
ja sydämellisiä sarjakuvia tehneelle Usko Laukkaselle.
7. väite: "Hollolasta kotoisin oleva Kari Leppänen piirtää jne."
Oikaisu: Kari Leppänen ei ole kotoisin Hollolasta, vaan on paljasjalkainen helsinkiläinen, joka on asunut
parisen vuotta Hollolassa ennen Teneriffalle muuttoaan. (toimittajan laiskuutta olla ottamatta sel-
vää henkilön taustasta)
Jätän tämän jo vanhan aiheen nyt omaan arvoonsa, mutta en voi olla päättämättä tätä sivua tuomatta julki
omaa henkilökohtaista mielipidettäni Puupäähatun jaosta. Mielestäni tunnustus, joka alun alkaen oli todel-
la tarkoitettu maan arvostetuimmaksi tunnustukseksi sarjakuvantekijän ansioista, on jo vuosia sitten menet-
tänyt merkityksensä jo siitäkin syystä, että se on pakkomielteenomaisesti jaettava JOKA VUOSI. Sellainen
menettely näin pienessä maassa johti hyvin pian siihen, että hatun voi saada kuka hyvänsä pari sarjakuvaa
julkaissut, varsinkin jos henkilö on nostettu mediaan syystä jos toisesta. Liian nuorille tekijöille myönnetty
Puupäähattu on niinikään loukkaus alalla pitkään toimineita kohtaan.
Kieltäytymiseni Puupäähatusta ei ikävä kyllä ole kokonaan unohtunut, vaikka tapauksesta on vierähtänyt
jo useita vuosia. Asiaa kommentoidaan aina välillä ja vielä ikävämpää on, että joukossa on epäuskoisia,
jotka omasta päästään keksivät muita syitä kieltäytymiseeni kukin oman asennoitumisensa mukaan. Näyt-
tää siltä, että jotkut jopa tuomitsevat toimintani - ilmeisesti siksi, että kuuluen tiettyyn sarjakuvatoiminnan
höyhensarjaan arvostavat tuota Suomen Sarjakuvaseuran tunnustusta merkittävänä kunnianosoituksena
piirtäjälle. Ilmaan heitettyjen meriselitysten joukossa on muuan, jonka olen luultavasti itse pannut jälkeen-
päin alulle, vaikkei se aikanaan ollut edes mielessäni. Huomautin, etten edes tee suomalaista sarjakuvaa.
Tulkoon tässä nyt vielä ihan viimeksi painotettua, etten maininnut sellaista syytä kun lähetin vastaukseni
Sarjakuvaseuralle. Viesti oli lyhyt, koska se oli sähkösanoma enkä laittanut siihen mitään muuta syytä
kuin tuon profiilivitsin.
loppu
Oho, ei tämä Puupäähattu-sotku vielä tähän päättynyt. Tuo jokavuotinen Sarjakuvaseuran merkkitapaus
on jo vuosia sitten lässähtänyt uudempaa vaihtoehtosarjakuvaa tuhertavien keskivertotekijöiden laki-
tusilveilyksi. Useimmilla ei ole edes kovin pitkää uraa takanaan. Kaiken lisäksi epäilyksiä herättää
liian monien (ja niitä riittää nykyään) sarjakuvallisesti heikkojen naistekijöiden hatuttaminen (feminismiäkö?)
Silloin tällöin Seura pitkin hampain lakittaa jonkun veteraanipiirtäjän ilmeisesti pyrkimyksessä kiilloittaa
mainettaan. Mutta lapsellisinta noissa lakitustapahtumissa on Seuran keksimä sarjakuvaneuvosten
leipominen. Titteli saattaa kuullostaa komealta, mutta siinä on koira haudattuna, sillä titteli on epävirallinen
eli suomeksi viraton,muutenhan neuvoksiksi leivotut joutuisivat pulittamaan valtiolle oikeiden neuvosten
8.ryhmän veron eli 6200 euroa, mikä useimmille omakustannepiirtäjille taitaisi olla katastrofi. Jos nämä nyt
virattomat sarjakuvaneuvokset olisivat oikeita neuvoksia kuuluisivat he automaattisesti ryhmän 8 jouk-
koon, johon kuuluvat mm. balettineuvokset, puutarhaneuvokset ja uittoneuvokset, voihan itku.
Kari Leppäsenä, joka ei välitä edes Puupäähatusta tällainen jonninjoutava titteli ei kelpaisi lainkaan.
Jättäkää hattuni jo rauhaan !