Hei taas, täällä tuttu mustispiirtäjä jälleen villitsee kotisivuillaan käyviä, juhuu! Vast´ikään lei-

   vottu uusin sarjakuvafinlandian voittaja kirvoitti tämän esittelyn tähänastisista kyseisen kisan

  voittajista.  Vaikka sarjakuvaa ei missään mielessä voikaan pitää vakavasti otettavana kulttuu-

  rikohteena, koska se luokitellaan populaarikulttuuriin kuuluvaksi  on se jostakin  mediahakui-

  sesta syystä otettu muiden epäilyttävien Finlandia-nimeä kantavien juhlakisojen joukkoon, joi-

  ta ehkä olisivat eukonkannon Finlandia,  stand-up komiikan Finlandia ja ehkä kädenvääntö Fin-

  landia, vaikka viimeksimainittu kuuluisikin urheilu finlandioiden arvokkaaseen seuraan. Joka

  tapauksessa yksi turha huuhaa lisää kaikenkarvaiseen ilveilyyn populaarikulttuurin ala-arvos-

  tetulla leikkikentällä.  

  Mutta leikki sijansa ottakoon ja mennäänpä sitten itse asiaan, eli tämän populaarikulttuurita-

  pahtuman historiikkiin ...

                                               hip hop

   Sarjakuvafinlandia aloitti vuonna 2008, joten se ei ole mikään perinteikäs pippalo vaan väkisin

   keksitty yleisöviihde, jossa joku yksityishenkilö, jolla on edes jotain julkista meriittiä,  valitsee

  mieleisensä sarjakuva-albumin vuoden parhaaksi.  Tulos on tietenkin valitsijan maun mukainen,

  ei välttämättä  teoksen tason.  Tähän saakka ei ainoakaan valitsija ole ollut sarjakuva-alan vai-

  kuttaja, vaan muiden populaarikulttuurin lajien edustaja,  joten lopputulos on mitä on.   Toisaalta

  taas eräät  tähänastiset  voittaja-albumit  ovat kuitenkin  ansainneet tittelinsä,  useita poik-

  keuksia lukuun ottamatta. Mutta eipä muuta voine odottaakaan tältä sekundääriseltä vaihtoeh-

  totapahtumalta.. 

  Katsotaanpa tapausten kulkua...

                                                          apua! pallo hukassa!

   Ensimmäisen, vuoden 2008 kilpailun voitti albumi nimeltä "Kiroileva Siili" tekijänään tämän tur-

   hanaikaisen   sarjakuvan  tekijä  Milla Paloniemi.  Valitsijana toimi  primadon  Jorma Uotinen,

   jonka sarjakuvamaku  tuli täten todistettua.  Elikä  koko uuden  kilvan debyytti  alkoi surkeissa

   merkeissä.  Sarjakuvafinlandia-kisan mainetta kuitenkin paransi seuraava valitsija Seela Sella,

   joka ei myöskään taida kuulua ihan sarjakuvaväen ytimeen.  Hänellä oli kuitenkin hyvää makua

  kilometrin verran enemmän kuin Uotis-raukalla, jolla tuntui olevan pallo...  eikun trikoot hukassa

  tällä alalla.   Vuoden 2009  voittaja-albumi on  "Sarasvatin hiekkaa",  jonka   tekijöiksi esiteltiin

  kolme henkilöä - Risto Isomäkeä, Petri Tolppasta ja Jussi Kaakista.   Alla ote todella

  hienosta voittaja-albumista...

 Kuten katsoja havaitsee, on piirros kaunista ja selkeätä ja onnistunut väritys istuu kuin vaalettu.

         Mutta seuraavaan ...

  Vuoden 2010 Sarjakuvafinlandian voittaja oli Petteri Tikkanen albumillaan "Eero" ja valitsi-

jana tällä kertaa kirjailija, uutispäällikkö ja uutisankkuri Matti Rönkä  (taaskin alan ulkopuo-

linen, sanoisinko matti meikäläinen valitsemassa parasta sarjakuva-albumia)  mutta edellisen

tavoin hänenkin makunsa oli moitteeton, vaikka minun mielestäni yllä oleva sarjakuvaruuduk-

ko esittääkin kovin yksinkertaisesti ja latteasti tehtyä sarjakuvaa  Tikkanen on kuitenkin tai-

tava ja oikeaoppinen  sarjakuvantekijä, ei voi muuta sanoa.  Albumin kansi on eri tyylillä teh-

ty kuin sisällä oleva sarja ja osoittaa Tikkasen lahjakkuuden loistavana graafikkona.

  Sitten vuoteen 2011 ...

   Nyt oli valittu vuoden parhaan sarjakuva-albumin päättäjäksi erikoislaatuinen  muusikko

M. A. Numminen ja kuinka ollakaan yht´äkkiä olikin KAKSI sarjakuvafinlandian voittajaa,  

joka oli ihan älytöntä.   Tuloksesta päätellen valitsija oli sukupuolisen tasa-arvon  puhdaskil-

pinen  esitaistelija,   koska valitsi parhaaksi sekä naisen, että miehen.   Ehkä hän puolusteli

tekoaan jossakin vaiheessa,  sitä en tiedä,   mutta tuollainen päätös kyllä vie idun kilpailulta 

kuin kilpailulta.   Valituiksi saivat  jaetun  kunnian  tulla  sarjakuvantekijäveteraani  Heikki

Paakkanen albumillaan "Amerikka" ja naispuolisena Kati Kovács omalla albumillaan "Kuka

pelkää Virginia... äh... Nenian Ahnavia".  ( =Ai vanha nainen) Näätsesti ätsäjiket symysyk

okisilo?

   Alla Paakkasen albumi ...

           Paakkasen varsin omaleimainen ja erikoinen tyyli on ilmeikästä, mutta ennen kaikkea hyvin hallittua ja taitavaa jälkeä.

           Alla oleva Kati Kovácksin naispiirtäjille usein tyypillinen piirrostyyli puolestaan on jotakin aivan muuta ja voisi sanoa,

           että se on suorastaan vastenmielistä. Ainakin se vie ruokahalun pitkäksi aikaa. Siksi tuntuu uskomattomalta, että edes

           M. A. Numminen outona lintuna on mennyt valitsemaan sellaisen toiseksi vuoden parhaista albumeista.  Vai oliko niin,

           että vain nämä kaksi albumia olivat osallistuneet kisaan?  Tuskinpa vain, vaikka se selittäisi tapahtuneen virheen.

                 Katsokaa nyt... Kansi, joka on lastenkirjojen tyyliä  ei ole niin kamala kuin sisus, joka on sanonko mitä?

                         Tällaisen lapsenomaisella tavalla  piirtää yritetyn  sarjakuva-kuvatuksen toimittaminen kilpai-

                         luun kuuluu jo itsevaltaisen röyhkeyden luokkaan. Ja tarvittiin M. A. Nummisen kaltainen hen--

                         kilö valitsemaan sen Paakkasen ammattitaitoisen työn kumppaniksi ja jopa vertaiseksi.  Oltiin

                         taas palattu kilpailun alkuvuoden alatasolle.  Pääasia kuitenkin oli, että koko kansan tuntema

                         omaleimainen laulaja oli mukana kuvioissa lisäämässä populismin makua tapahtumaan. Tulos-

                         kin oli  sen mukainen koska tuplaratkaisu tehtiin  mitättömäksi valitsemalla kelvoton tekele

                         toiseksi saman arvoiseksi voittajaksi.

                         Jatketaanpa vuoteen 2012 ... Ehkä tilanne on vielä korjattavissa ...

                                                                    trallalla-laa

                         Vuonna 2012 järki ja arvostelukyky palasi taas kilpailuun kun näyttelijätär Armi Toivanen julisti

                          Ville Tietäväisen  upeasti   hiotun albumin  "Näkymättömät kädet" sarjakuvafinlandian  voitta-

                          jaksi.  Kilpailun epäilyttäväksi käynyt maine koheni ja alkoi tuntua jo, että koko touhussa oli jo-

                          takin järkeä julkkismaskoteista huolimatta, sillä jälleen seuraavana vuonna nyt  tuomareina toi-

                          mivat  Riku Rantala ja Tunna Milonoff  palkitsivat  Lauri & Jaakko Ahosen  uskomattoman tai-

                          dokkaan "Pikku Närhi"-albumin voittajaksi.

                         Pikku Närhen kuvitus on niin huolitellun vakuuttavaa, ettei sitä uskoisi kotimaiseksi tuot-

                         teeksi. Kuvat ovat kuin korkeatasoisen animaatioelokuvan stillkuvia jostakin ulkomaises-

                         ta filmistä.  Luottamus sarjakuvafinlandia-kilpailuun alkoi olla jo vakavammalla pohjalla...

                                           Mutta seuraavana vuonna 2014 ... 

                                                                   ääh! ei tule mitään!

  Vuosi 2014 romahdutti täydellisesti jo jotenkin arvostettavaksi sarjakuvakilpailuksi kivun-

neen sarjakuvafinlandian uskottavuuden.  Tuomariksi leivottiin entinen lyömäsoittaja ja ny-

kyinen kapellimestari, eikä kukaan  voinut aavistaa hänen  toivotonta makuaan sarja-kuva-

albumien suhteen. Voidaan myös epäillä, että hän oudossa tehtävässään hätääntyi ja valitsi

solidaarisesti sellaisen albumistin,   jolla oli sama Matias-välinimi kuin hänellä itsellään.

   Kun Ville Matias Rannan pahinta uus-naistyyliä noudattava "Kyllä eikä ei" oli muusikos-

ta parempi kuin Terhi Ekebomin loistava "Kummituslapsi" koko sarjakuvakilpailu sai epäi-

lyttävän maineen ja niin se oli romahtanut jälleen alkusijoilleen. Kyllähän jokainen normaali-

järkinen ja edes hitusen arvostelukykyä omaava näkee ilman lasejakin, että Terhi Ekebom

päihittää Ville Rannan  milloin hyvänsä  vaikka kädet sidottuina ja silmät kiinni,  ja pyyhkii

häneen vielä jalkansa.  Joku on julistanut omalla nettisivullaan, että Ville Rannalla muka

olisi "taikasivellin".  Tarkoitus on kai kehua, että sitä käyttävä loihtisi taianomaisen lu-

moavia sarjakuvia lukijoiden ihasteltaviksi, mutta todellisuudessa juuri mainitulla naispuo-

lisella sarjakuva finlandia-ehdokkaalla on juuri sellainen.  Ville Rannan "taikasivellin" on

mikä lie kirpputorilta hankittu roju, jonka taikavoima on siinä, että sillä tehty piirros kie-

routtaa katsojan näkemään tuloksen parempana kuin mitä se onkaan. Elikä kyseessä on

siis "sumutustaikasivellin" helposti huijattavia katsojia varten kiinassa valmistettuna pila-

leluna.

                                       Chinese magic brush for not so good artists 

 Koska sarjakuvafinlandian päättäjät ovat puhtaasti mediasyistä keksineet värvätä sarjaku-

vakentän ulkopuolisen julkista huomiota saaneen tai muuten jokseenkin tunnetun henkilön

esiintymään tuomarina tässä kilvassa luullen sen juhlistavan tilanteen arvovaltaisuutta, on

tuloksena pelkkä sirkusilveily.  Ainakaan sarjakuvan arvostusta se ei nosta, koska voitta-

jiksi tuloksen perusteella voi tulla mikä hyvänsä osanottajista tuomarin henkilökohtaisen,

ehkä poikkeuksellisen maun mukaan.  Ala-arvoisen albumin valitseminen voittajaksi louk-

kaa tekijöitä, joiden työt ovat monin verroin parempia.  Julkkisten väkinäinen mukanaolo

monissa muissakin viihteellisissä yhteyksissä , nimenomaan televisiossa vetonauloina kan-

salle on halpamaista vedätystä seiskalehden tyyliin.  Onko nykyinen suomalainen niin hel-

posti manipuloitavissa?  Lopuksi voidaan huomioida, ettei tässä käsitellyn kisan arvoa voi-

da oikeastaan pitää missään arvossa, koska koko tapahtuma toimitetaan Tampere Kuplii-

kekkerin yhtenä säälittävänä ohjelmanumerona.  Tuo koko sarjakuvallinen tapahtumahan

on Helsingin Sarjakuvafestivaalien sekundaluomus ja suurin osa siihen osallistuvista sar-

jakuva-alan henkilöistä ja töistä ovat kotimaan heikoimmasta päästä.  Vaikka sama ilmiö

on tosin yleistynyt myös edellä  mainitussa tapauksessa.       Pahinta on, että kummallinen

vieras-maalaismainen pellehömppä on hiipinyt tähänkin aikanaan arvovaltaiseen tapahtu-

 maan. Joku älyvapaa cosplay-pelleily tarkoitettuna lapsellisille naamiaisfaneille tekee

 tilaisuudesta kuin tilaisuudesta himphamppua. 

Ei sinne arvonsa tunteva sarjakuvallisen alan edustaja viitsi poiketa. Edes ohikaan ei keh-

 taa kiiruhtaa. 

                                                                                      Sirkus jatkuu...

  Vuosittaisessa Tampere Kuplii-sarjakuva ja muu hömppä-tapahtumassa vuonna 2015 jaet-

tiin taas tavanomainen Sarjakuva Finlandia-palkinto.  Valitsijana toimi tällä kertaa militantiksi

feministiksi luokiteltu Katja Kettu (Vulpes vulpes), joka ennalta arvattavasti valitsi voittajaksi

naisen ja totta kai  feministin (itse asiassa anarco-feministin )  joten tämän lähinnä nurkkakun-

talaiseksi nepotismiksi luokiteltavan kaltaisensa anarkistin suosimisen nimissä koko palkinto-

tapahtuman merkitys menetti  jo muutenkin arveluttavan merkityksensä. Jos sillä nyt mitään

uskottavaa merkitystä enää onkaan.

Parhaaksi albumiksi hän valitsi Tiitu Takalon albumin, vaikka kuka hyvänsä voi nähdä, että  Jp

Ahosen teos olisi ansainnut palkinnon. Mutta epäonnistuneet valinnat ovatkin ilmeisesti pääasia 

tässä omatekoisessa Finlandia-palkintokilpailussa, kuten juuri edellisenä vuonna saimme suruk-

semme nähdä.  Koko touhu lienee kuvaavaa tälle toisen luokan sarjakuvatapahtumalle, joka vai-

kuttaa enemmänkin sekasirkukselta kuin varteenotettavalta kulttuuri-tapahtumalta kaikkine nau-

rettavine pukukarnevaaleineen.  Lapsellista ilveilyä, sano.

Olisi rehellisempää todella muuttaa nimi Sarjakuvasirkus Finlandiaksi, vai mitä. Ainakin koko

hässäkkä vaikuttaa helppoheikki- ja suttusaara sarjakuvantekijöiden yhteiseltä Kyöpelinjuhlalta

siitä päätellen keitä siellä etupäässä häärää. En kehtaa edes laittaa mallikuvaa tämänkertaisen

harkitun feministisesti valitun"voittajan" aikaansaannoksesta.

   Odotetaan nyt sitten, mitä kauheata tapahtuu ensi vuonna, maldita sea!!!

                                          YÄÄH! EI VOI OLLA TOTTA!

  No voi hemmetti, ollaan vuodessa 2016 ja taas on menty jakamaan sarjakuvapalkinto muka par-

haasta vuoden albumista. Ja taivas varjelkoon, jälleen suinpäin päin mäntyä, kuten useimmiten.

Joku Heli Sutela valitsi tietenkin naisten tapaan voittajaksi toisen naisen eli Kati Närhen (Gar-

rulus clandarius), joka oli värkännyt Seitsemäs vieras-nimisen albumin tyypillisellä naispiirtä-

jien tyylillä. Kisan alamäki sen kun jatkuu ja jyrkkenee.  Olisi jo aika koko pippalon tähänasti-

sen historian ja ainakin nyttemmin ilmi tulleen valitsijatyylin perusteella lopettaa koko turhan-

aikainen touhu, jossa peräpään tekijöitä palkitaan järjestelmällisesti.  Vika on tietenkin siinä,

ettei uskalleta ottaa tuomariksi hyvän maun omaavia henkilöitä. Laitettakoon nyt poikkeuksel-

lisesti näyttelijä-komedienne Sutelan täysin koomisesti valitseman tekijän albumin kansi tä-

hän esille.  Lastenkirjan kantena se ehkä parhaiten ajaa asiaansa...

                                                        Ei viitsi laittaa kuvaa isompana.

   Odotetaan nyt kauhun vallassa mitä tapahtuu vuonna 2017.  Tai kyllähän sen jo arvaa... 

 Jaha, nyt ollaan vuodessa 2017 ja Kupliva Tampere (kaiketi on kysymys oluen särpimisestä

nykyisen kaupunkifestivaalien tyyliin) on taas kerran sarjakuvasirkuksessaan julistanut vuo-

tuisen sarjakuva-albumimittelön voittajan - oikeastaan julistaja oli Aki Ville Yrjänä, rokkimuu-

sikko ja runoilija, joka päätti julistaa voittajaksi Janne Kukkosen albumin Voro- kolmen kunin-

kaan aarre.

                                                        Oho, mikä yllätys!  

  Vaikka uskalsin jo epäillä koko pippalon aikaisempien tulosten perusteella, että jälleen oltaisi

kukitetttu joku tiettyjen sarjistahojen puolivillainen lellikki, oli Yrjänällä homma hanskassa ja

tervettä makua ja uskallusta valita albumi kisan parhaasta päästä.  Kukkosen työ oli huoliteltua

ja aiheeseen täysin osuvaa ja kaiken lisäksi kuvitus oli elävän vaihtelevaa. Hänen ammattitaus-

tallaan on kyllä tekemistä tuloksen kanssa ja täytyy sanoa, että hän on tervetullut tekijä satu-

aiheen toteuttajana kaikenmaailman  puolivillaisten  lastensarjakuvien  joukossa,    joita ihan

vilisee kuin Vilkkilän kissoja tällä alalla.   Kukkosen valinta  henkilöhahmojen kasvojen teke-

minen yksinkertaisimpaan  animaatiotyyliin tai vastaavaan pilasarjatyyliin tosin häiritsee ver-

rattuna taustojen huolitellumpaan jälkeen ja Liljan koko hahmon näyttäessä useinkin olevan

kuin  liimattu tai tietokoneella sijoitettu  haalistuneempaan taustaan on liian  silmiinpistävää,

mutta silti kokonaisuus on tervetullut kotimaisen naturatyylisen seikkailusarjakuvan harvinais-

tuneelle kentälle. Tällainen sarjakuva vaatii melkoisesti enemmän aikaa ja vaivaa kuin suurin

osa siitä nykysuomalaisesta aiheetta suositusta sarjakuvatyylistä, jota maassa liikaa harrastetaan

sen helppouden takia. Tämä on tietenkin naturatyylisen sarjakuvantekijän näkemys, jonka

paikkansapitävyyttä voi kukin normaalijärkinen itse arvioida mielessään.

 Jäädään taas jännityksellä  odottamaan seuraavan vuoden ottelua - ollaanko menossa parem-

 paan suuntaan vai palataanko taas valitsemaan tuomari , jollaisia on enimmäkseen ollut pippa-

 lon aikana ja jotka näyttävät valitsevat voittajan aivan muista syistä kuin teoksen itsensä takia.

   No niin, tässä sitä taas ollaan vuoden 2018 sekoilevassa Sarjakuva Finlandia pippalossa ja

sen surkeassa lopputuloksessa. Olisihan se jumankekka pitänyt arvata kun sarjakuvakilvan

lopullisena tuomarina toimi maailmankaikkeudessa häärivä tähtitieteilijä, joka uskomattoman

valintapäätöksensä perusteella ei tiedä sellaisista maallisista asioista kuin sarjakuvista kerta

kaikkiaan yhtään mitään.  Hänen paljastamansa kriteerinsäkin todistavat sitä.

Tampere  on tosin aiemminkin kuplinut  sarjakuva-asiantuntijoita, joiden joukossa on esiintynyt

vain jokunen harva hyvää makua ja sarjakuvan arvostusta omaava yksilö.

Tällä kertaa voittajaksi julistettu oli niin täydellisesti kaikkea muuta kuin sarjakuvaa,

vaan yksiin kansiin tungettu kokoelma yksittäisiä, ilmeisesti jonkin alakoululaisen tu-

hertamia irtokuvia, jotka eivät vähääkään muistuta sarjakuvaa sekä lisämausteena

valokuvia syklisteistä koheltamassa Valloissa. Tällä kertaa koko kisassa on ylitetty

sen kaikkein epäsarjakuvallisimmat voittajatkin.

Kerrottakoon nyt kuitenkin (vaikka asia on jo julkisesti noteerattu hienohelmamaisesti

sitä käsitellen ja jopa asiaa valheellisesti kehuen)    että universaalijulkkis valitsi

Kaisa ja Christoffer Lekan teelmän Imperfect (lue unperfect) vuoden 2018     voittaja-

sarjakuvaksi, vaikkei se sarjakuva edes olekaan!!!  Mitä ihmettä tällaisella kilpailulla

on mitään virkaa, jossa palkitaan jotain muuta kuin aiheeseen kuuluvaa?   Kai tämä

sekopäänykyaika menee siihen, että esim. urheilukilpailussakin julistetaan voittajaksi

se, joka palkintokorokkeen on verstaassaan värkännyt...

   Tästä vuoden 2018 voittajasta ei totisesti viitsi edes mitään esimerkkikuvaa tuoda

näytille, koska voittotuote ei sellaisenaan kuulu lainkaan tällaiseen kilpailuun.

                                                        2019

   Jaha, taas on hilluttu Tampereella tuo samainen sarjakuvatapahtuma, joka kuplii koti-

maisen nykysarjakuvan nimissä. Ja taas valittu muka paras sarjakuvakokonaisuus jon-

kun alan ulkopuolisen mielitekojen ja asenteiden perusteella, mikä tarkoittaa sitä, että

sarjakuvallisesti kelvotonkin on muka paras kaikista ehdokkaista.    Tämähän on jo

sääntö kilpailun hengessä. Koska jälleen kävi niin, että kun tuomarina on naispuolinen

yksilö niin se määrää hänen valintaansa. Tähän asti on sentään julistettu voittajasarja-

kuvan tekijäksi yksi naistekijä (tosin viime kerralla roikkui maskuliinikin mukana) mut-

ta nyt voittajasarjakuvan tekijöitä oli kymmenen (10) naistai... anteeksi nais-

piirustelijan aikaansaaman kokoelman naisista punakapinan ajoilta. Eikäpä saadusta

rahapalkkiosta paljon kostuttu per henki, joten kannattiko tuo vain kyseenalaisen mai-

neen takia. Koko voittajaopuksen taso oli kuitenkin jokseenkin sopusointuinen, koska

tekijät kuuluivat tiettyyn naispiirtäjäkaartiin tasonsa puolesta. Itse tuomari tähdensi

teoksen tärkeyttä sen merkityksellisen aiheen johdosta, jota en käy arvostelemaan,

mutta siinä intoilussa taas poljettiin lokaan useita parempia kymmenen valittavan

joukossa olevia merkittävämpiä sarjakuvantekijöitä. Voihan viulu. Tuomarina toimi

henkilö nimeltä Meeri Koutaniemi.  Kuvia voittaja-albumista ei kehtaa näyttää.

                    Taivas paratkoon, mitähän ensi vuonna saamme nähdä....... 

                    JA SITTEN VUONNA 2020,VOI ITKU !

    Pitihän tuo arvatakin tämän onnettoman tyhjää kuplivan leikkikilpailun osalta!

Ammattivasemmistolainen  arvostelemassa sarjakuvakilpailua ja tietäähän mitä siitä

seuraa kun kiihkoilija saa päättää. Samanhenkinen on pakko valita ja koska tuomari

itse on nainen,   niin aina vaan parempi kun voittajakin kuuluu samaan sukupuoleen.

Asia ei tarvitsisi yhtään enempää huomiota, mutta taas on kiinnitettävä huomiota pip-

palon heikoimpaan tyyliin,  että tuomariksi hommataan joku, joka on edes jollakin sa-

ralla jonkin verran  tunnettu ja ehdottomasti  täysin kykenemätön tehtäväänsä. Tätä

on saatu päänsärkyyn saakka kokea jo vaikka kuinka monta kertaa - my ass!

                     ODOTELLAAN SITTEN KAUHULLA ENSI VUOTTA

                                    JA MITÄ SILLOIN TAPAHTUU .... 

                                            Luultavasti vielä pahempaa 

                                  2021 

       Ollaan toisessa koronavuodessa ja tässä historiikkiartikkelissa käsitelty epämää-

räinen tamperelainen pippalo, etten sanoisi nukkavieru sarjakuvallinen kansanjuhla on

siirretty toukokuulle vaikka sarjakuvafinlandia palkinto on jo edellisessä kuussa julkis-

tettu. Tällä kertaa sarjakuvatuomarina toiminut monipuolinen sekatyömies Mato Valto-

nen keksi palkita sarjakuvallisen tuotteen, joka käsitti lähes kolmesataa sivua ja oli

tilkitty täyteen parinkymmenen piirtäjän eritasoista sarjakuvaa yhden ja saman käsikir-

joittajan tekstin perusteella. Pauli Kallio, joka on tehnyt kunnioitettavan uran Suomen

ainoana ammattikäsikirjoittajana, kyllä ansaitsee palkintonsa, mutta jättialbumin piirtäjien

joukossa on joitakin vähemmän suositeltavia tekijöitä ja vain jokunen tasokkaampi taiteilija.

Jos 5000 euron palkintosumma sitten jaetaan kaikkien osallistujien mukaan, ei siitä itse

kullekin paljoa jää - toivottavasti sopu kuitenkin säilyy. Vuoden 2019 palkinnosta, jossa

10 nykysarjakuvan naispiirtäjää patsasteli teelmiensä kanssa tämänvuotinen vetää kuiten-

kin voiton niin sivumäärän kuin tasonkin puolesta. Huolta voi aiheuttaa, mihin tällainen sekoi-

lu sarjakuva-albumien palkitsemisessa voi johtaa, kun selkeän yksinkertaisesta palkinto-

systeemistä luovutaan. Koko Sarjakuva Finlandia voi lysähtää, jos muitakin alalle kuu-

luvia aletaan palkita, sillä heitä kyllä riittää sarjakuva-albumin saattamiseksi valmiiksi

ja kaupan hyllylle - ja voidaanhan etevin sarjakuvaa kaupitteleva tahokin palkita, Luoja

paratkoon!  No, jääköön nähtäväksi, mitä sotkua ensi vuosi tuo tullessaan....

                          Siinä oli Sarjakuvafinlandia-kilpailun lyhyt historia yksissä kansissa (jos tämä olisi painotuote).

                                              Tämän arvokkaan historiikin kokosi mustispiirtäjä, joka alkaa olla sitä

                                                 mieltä, ettei näin holtittomasti vaihtelevaa aihetta viitsi enää jatkaa.

                           ( ps. tämä ei ole sarjakuva-arvostelu vaan historiikki )   

                                                                                 PALAA LINKKEIHIN