sarjakuvapiirtäjän työpöydältä:
Jokainen sarjakuvia piirtävä käyttää omia reseptejään sarjakuvasivun valmistamiseen. Samanlaiset metodit tietenkin
toistuvat tietyissä tekotavoissa riippuen siitä, tehdäänkö sarjakuvia omaksi huviksi vai julkaisutarkoitukseen. Tässä
käsitellään pääasiassa omaa tapaani saada sivu siihen kuntoon, että se voidaan lähettää toimitukseen siinä kunnossa,
että se voidaan sieltä lähettää edelleen saatettavaksi lehteen painettavaksi.
Ehkä on syytä ottaa esiin ensin työvälineet, joilla sivu piirretään:
Ainoa yllä olevista työvälineistä, joita en juuri lainkaan käytä, on sivellin. Se johtuu siitä, etten alun alkaenkaan nuore-
na harrastelijapiirtäjänä opetellut siveltimen käyttöä kuin koulussa kun tehtiin vesiväritöitä. Kuitenkin on monia sarja-
kuvapiirtäjiä, jotka käyttävät sivellintä taitavasti. Jotkut tekevät sillä vain laajempien mustien alueiden täyttämistä.
Lisättäkööm myöhempänä tietona, etten enää käytä rotringin tushikynää vaan olen siirtynyt huopakyniin, joiden taso
on huomattavasti parantunut. Rotringin ongelmana on ollut se, että on jatkuvasti ostettava tushisäiliöitä ja teriä on
usein puhdistettava - myöskin käy niin, että kun kynä on jonkin aikaa lämpimässä tuubin sisällä oleva tushi paisuu ja
alkaa tursuta terästä ja siitä vaan löysäämään tuubisäiliötä, mikä ei ole sen tarkoitus. Huopakynät ovat siistejä ja
muste kuivuu nopeasti, joten se jouduttaa työtä.
SIVUKOON MITOITTAMINEN:
Koska tässä nyt kuvataan sarjakuvasivun valmistumista, lienee tarpeellista niiden tätä lukevien kannalta, jotka ovat
vasta-alkajia, käsitellä asiaa perusteellisesti. Yleensä lehteen tai albumiin tarkoitettu sarjakuva piirretään huomatta-
vasti suurempaan kokoon kuin minkä kokoisena se julkaistaan. Jotta suuremman koon mittasuhteen vastaavat tule-
van julkaisun kokoa voi yksinkertaisesti käyttää diagonaalimenetelmää oikean suhteen saavuttamiseksi.
Tietenkin on tiedettävä minkä kokoinen on sen painotuotteen julkaisusivu, johon sarjakuvan aikoo tehdä. Itse piir-
rossivun koko riippuu piirtäjästä. Jotkut haluavat tehdä originaalinsa suuressa koossa, jotkut pienemmässä.
Palataan nyt siihen, miten itse teen sarjakuvasivuni. Tämähän ei ole mikään yleisopas sarjakuvan tekoon... Otetaan
malliksi Mustanaamiosivuni valmistuminen:
MITEN TEEN MUSTANAAMIOSIVUN ALUSTA ALKAEN:
Prosessi alkaa siitä kun saan käsiini uuden käsikirjoituksen. Se lähetetään sähköpostilla liitetiedostona ja tulostan
sen kun olen avannut sen Microsoft Office Wordissa, jolla se on alunperin kirjoitettu. Luettuani sen huolella läpi
saan jo heti joitakin selkeitä ideoita monista tarinan kohdista siitä, miten ne toteutan. Mutta ennen kaikkea, jos kysy-
myksessä on tarina, joka vaatii paikkansapitävää kuvamateriaalia, otan ylös kaikki, mistä on otettava selvää ja mitkä
seikat tarvitsevat sellaista kuvitettavaa materiaalia, jota ei ole mahdollista omasta muistista toteuttaa. Esimerkiksi
jokin tietty määrättynä historiallisena aikana ollut rakennus, henkilö tai muu yksityiskohta. Ennen vietin tuntikausia
kirjastossa tonkien niitä esille kirjojen kuvituksista ja usein kävi niin, etten edes löytänyt hakemaani. Näin kävi juuri
silloin kun aloitin sarjaa, jossa Mustanaamion esi-isänä oli gladiaattoriksi päätynyt kelttisoturi. Kuvia tuon ajan kel-
teistä ei löytynyt kirjastoista, eikä myöskään kirjakauppojen historian osastoilta. Tämä ongelma on pahentunut, koska
kirjastot ja kirjakaupat ovat suunnanneet tarjontansa kysynnän mukaan. Kummastakin löytyy riveittäin kirjoja Toi-
sesta Maailmasodasta tai samuraista tai jostakin muusta aiheesta, josta enimmäkseen ollaan kiinnostuneita. Varsin-
kin Akateemisen Kirjakaupan radikaalisti typistetty tarjonta tietoteosten kohdalla on mennyt niin surkeaksi, ettei ko-
ko putiikkiin enää kannata poiketa. Toinen noloimpia mokia on Pasilan kirjaston Englannin historian osasto, joka ai-
koinaan oli melko monipuolinen. Nyt teoksia on vaihdettu kaikenmaailman Dianaa koskeviin kirjoihin, joiden perus-
teella tyhmempi voisi olettaa, että tämä mitäänsanomaton prinsessaksi leivottu Diana onkin yksi Englannin historian
merkittävimpiä, ellei nyt ihan kaikkein merkittävin vaikuttaja. Kun kelteistä ei löytynyt perinteisellä tavalla kuva-
materiaalia, turvauduin vasta hankkimaani tietokoneeseen ja internetin apuun. Johan helpotti. Googlesta ponnahti
esiin kuvaröykkiö, joka jopa ylitti tarpeeni. Nyt käytänkin internettiä aina kun tarvitsen lähdekuvia. Katso tavallinen käsikirjoitussivu
Kun tämä taustapuoli on minulle selvinnyt, alkaa varsinainen sivun tekeminen.
Monet sarjakuvia ammatikseen tekevät suunnittelevat ensin sivun kuvasommittelun ja piirrokset kuvakulmineen
niin sanottuna raffina (rough = raaka), jossa kuvat on nopeasti hahmoteltu ruutuihin. Itse en käytä tätä menetelmää
vaan hahmottelen kuvat suoraan lyijykynällä paperille, johon olen lyijykynällä piirtänyt sivun kehyksen ja raamitta-
nut kuvien paikat. Viimeksimainitut suunnittelen sivu kerrallaan sitä mukaa kun sivu tule tehtäväksi ja sen mukaan,
miten paljon käsikirjoituksessa mainittu kuva tarvitsee tilaa siinä olevan tapahtuman vuoksi. Ja myös siitä syystä,
jos siinä on paljon tekstiä. Käyttämäni piirroskoko Mustanaamiosarjoissa, joissa on keskimäärin seitsemän kuvaa
sivulla, on 32cm x 47,5 cm. Usein kuvia on liikaa sivua kohden, koska sellaisia kuvia, joissa on useampia henkilöitä
tai joukkokohtauksia, ehkä tilaa vaativa maisema yms, ja se harmittaa kun joutuu pusertamaan tapahtumia liian pie-
neen kuvaan tai siirtämään kuvajärjestystä siten, että piirtääkin vain viisi tai kuusi kuvaa sellaisille sivuille ja sulloo
sitten pakosta ylimääräiset kuvat tuleville sivuille. Ruotsin Mustanaamiotoimitus on jo ajat sitten päättänyt, että
kuvamäärä sivua kohti on seitsemän ja käsikirjoittajan on mitoitettava tarinansa sen mukaan. Kun aloitin sarjan piir-
tämisen 1988 vaadittiin myös, että sivulla oli oltava kolme samankokoista strippiä ja vasta myöhemmin tästä muotista
vapauduttiin ja sivujen ulkoasua sai muuttaa kunhan kaikki kuvat mahtuivat 32 sivuun. Vieläkään ei ole joustoa sille,
että joissakin käsikirjoituksissa voidaan monissa kuvissa kuvata kohtauksia, jotka vaatisivat suurempian kuvia ja
näin ollen vähemmän kuvia sarjaa kohden. Varsinkin historiallisissa tarinoissa saattaa useinkin esiintyä näyttäviä
taistelukohtauksia, jotka kuitenkin kutistuvat vähemmän näyttäviksi kuvamäärän estäessä niihin sopivien suurem-
pien kuvien teon. Joskus tuntuu, ettei tarinan kirjoittaja todellakaan ajattele lukijaa ja lehden ulkoasua vaan näkee
vain sielunsa silmin miltä kukin kuva saattaisi parhaimmillaan näyttää. Perimmäisenä ongelmana on tietenkin julkais-
tavan lehden Akukoko (B5), joka on liian pieni. Kuvien liiallinen määrä joukkokohtauksia käsittelevässä Mustanaa-
miotarinassa onkin kuin piikki lihassani ja epämiellyttävä haaste yrittää saada sivusta edes säälittävän näyttävää.
Nyttemmin kun Egmont päätti säästää sivupalkkioita niin käsikirjoittajilta kuin taiteilijoilta ja pätkäisi perinteisen
32-sivuisen sarjan kymmenen sivua lyhyemmäksi äsken mainittu kuvasijoitteluongelma paheni ensisestään ja vaikeut-
ti myös käsikirjoittajien tarinanrakentamista. 22 sivuun oli ängettävä koko juttu. Koska Mustanaamiotarinoiden
käsittely aiheiden ja monen muun suhteen on muuttunut, eikä enää tehdä leefalk-tyyppisiä kovin vanhahtavan tyylin
useinkin hepposia käsikirjoituksia, vaati tämän hetken kirjoittajalta enemmän suunnittelua saada haluamansa tarina
lyhyempään muotoon. Seurauksen näkee heti Claes Reimerthin käsikirjoituksista ja hän valittikin asiasta kun jou-
tui muutoksen takia muuttelemaan jo valmiita 32-sivuisia käsikirjoituksia. Nyttemmin huomaan piirtäessäni miten
typistäminen toimii. Tapahtumaketjuista puuttuu tarpeellisia välikuvia kun käsikirjoittaja on oikaissut saadakseen
mahtumaan tarinaan määrätyn määrän kuvia niin että sivuille tulee seitsemän kuvaa per sivu. Tästä kyllä välillä
livetään ja piirtäjäparka saa siitä lisävaikeuksia.
Alla tyypillinen esimerkki sivusta, joka on täytynyt ahdata täyteen kuvia.
Yleensä on valittava käsikirjoituksesta kuvasarja, jossa ei ole suurempaa kuvakokoa vaativaa toimintaa vaan kuvia, jotka eivät
muutenkaan välttämättä vaadi suurempaa kokoa. Yllä on tämänlaatuinen kuvasarja. Sivulle on tungettu 10 kuvaa seitsemän asemes-
ta ja jätin taustoja pois selvyyden parantamiseksi parista kuvasta. Sivun kokonaisuutta kuitenkin helpottaa se, että henkilöitä on ku-
vissa vähän.
Tässä käsitellään kuvien piirtämistapaani edelliseen työn valmistautumiseen viitaten ja tavalla, jota olen noudattanut suurimman osan
sekä ammattiurallani että sitä ennen. Nyttemmin työskentelytapaani on tullut joitakin muutoksia, jotka johtuvat nykyajan digitaalisen
ajan epämiellyttävistä muutoksista ja kustantajan aiheuttamien muutosten johdosta. Mutta tästä vähän tuonnempana. Innoittavampana
ja reilumpana aikana tehdyt sivut ovat jonkin arvoisia verrattuna mainittujen muutosten jälkeiseen aikaan ja tässä kerronkin tuon kunnon
sarjakuvapiirrännän työtavastani kuvien piirtämisen suhteen...
Aiemmin esilletuotujen työvälineiden avulla tein sarjakuvani. Ensinnä, tehtyäni lyijykynällä koko sivun kuvien raamispohjan ryhdyin
hahmottelemaan kuvia suoraan tälle pohjalle kunnes koko sivu oli luonnosteltu. Alla luonnosteltu osa sivusta, jossa tarkemmat yksityis-
kohdat on tussattu Rotringin 0.2-terällä. Mallistrippi on harmahtava, jotta jokseenkin kevyt lyijykynäluonnos näkyisi.
'
Seuraava vaihe on käyttää suosikkikynääni varsinaisen tussauksen tekoon. Alla sillä käsitelty strippi:
Alla julkaistu osa sivua. Mukana kaikki kuvat, koska esimerkkiin oli valittu vain kaksi ruutua.
MUUTOKSIA TYÖSKENTELYMANEEREIHINI KUSTANTAJAN TEMPPUILUJEN JOHDOSTA:
Lähetän nykyisin valmiit sivut internetin kautta. Aiemmin niiden toimittaminen toimitukseen tapahtui postitse, enkä
ole lähettänyt enää vuosiin alkuperäisiä piirroksia, vaan kopioita. Nyttemmin sivut menevät suoraan palvelinsivustolle,
josta sekä toimitus että laitos, joka tekstittää ja värittää kuvat, saavat ne imuroitua. Kaiken lisäksi sekin on muut-
tunut, että piirtäisin puhekuplat ja tekstilaatikot. Nekin tehdään nyt toimituksen toimesta. En pidä tästä järjestelys-
tä kovinkaan paljon, koska originaalit eivät ole enää sarjakuvasivun näköisiä pelkkine kuvineen. Eihän enää pitkään
aikaan ole tehty tämäntyyppisiä sarjakuvia samaan tyyliin kuin Harold Foster teki aikoinaan Tarzania ja Prinssi Roh-
keaa ja Alex Raymond Flash Gordonia, eli siis kuviin ympättyIne kertomateksteineen.
Koska sivut lähetetään nykyisin netin kautta ne on tietenkin skannattava tietokoneeseen omaan kansioonsa, eikä
siinä kaikki, vaan ne täytyy myös skannata kuva kerrallaan ja vielä raamitettu sivu tyhjine ruutuineen ja sen jälkeen
koota koko sivu Photoshopissa ennen kuin sen voi ladata kuvapalvelimeen täysin valmiina tekstitettäväksi ja väritet-
täväksi, mikä työ tehdään Reprostuganissa Ruotsissa. Se. että kuvat on skannattava yksi kerrallaan johtuu yksin-
kertaisesti siitä, että edelläkerrotun tilanahtauden johdosta ja siksi etten enää viitsi piirtää sivuja suuressa koossa,
piirrän nykyisin sivun kuvat erillisinä ja suurempina kuin ennen.
Irtokuvien ohella skannaan valmiiksiraamitetun sivupohja, johon upotan Photoshopilla irtokuvat samalla myös vii-
meistelemällä ne eli pääasiassa täytän laajemmat mustat alueet. Niiden tussaaminen veisi aikaa tarpeettomasti.
Piirtämällä kuvat erillisinä ja huomattavasti printtiasua suurempina niistä tulee painoasussa tarkempia yksityis-
kohdissaan.
Ikävänä puolena tässä nykyisessä työmetodissa on se, ettei enää synny kokonaisia piirrettyjä originaalisivuja.
Samalla paperimäärä lisääntyy ja originaalikuvien turha varastointi alkaa rasittaa. Niinpä olenkin alkanut hä-
vittää originaalit sitä mukaa kun sarja on ilmestynyt. Eikä siinä kaikki. Olen myös hävittänyt kokonaisia vanhem-
pia mustanaamiosarjoja, jotka on tehty kokonaisista sivuoriginaaleista. Niiden varastointi on alkanut kyllästyttää
minua, koska sarjoja on jo yli sata ja paperipinot sen kun kasvaisivat. Itse asiassa ainakin irrallisten Mustiskuvien
säilöminen lienee täysin turhaa, koska ainakin tähän saakka Mustanaamiosta kiinnostuneet fanit ja keräilijät ovat
ostaneet vain kokonaisia sarjoja ja kokonaisia originaalisivuja. Tämän hävitysvimma vaan tiedoksi siitä, ettei uu-
dempien sarjojen originaaleja ole saatavilla mihinkään hintaan. Noin 50 kiloa originaaleja on jo tuhottu, joukossa
kokonaisia tarinoita, vaikka originaalisivut ovat olleet kokonaisia. Tuhoaminen jatkuu ja vain joitakin vanhempia
säilytetään, taikka sitten ei.
2.2.2017 Originaalien hävittäminen jatkuu - taas meni roskiin 50 kiloa Mustanaamio-originaaleja. Helpotti tilan-
puutetta jonkin verran. Tuhotyö jatkuu edelleen. Hupsis!
16.11.2017 Hip hurraa! Taas meni noin 50 kiloa originaaleja roskiin kun pääsin kellarin siivouksen ohella käsiksi
aivan perällä olevaan varastolaatikkoon, joka oli tupaten täynnä vanhoja mustisoriginaaleja. Nyt ei ole enää muita
aiempien vuosien kokonaisia sivuja jäljellä kuin oma mustissarjani Kuoleman sormus - haa!
15.12.2017 Hip hurraa! Nyt meni roskiin loputkin mustisoriginaaleista! Ainakin 30 kiloa!!! Päästiinpäs mokomasta
paperiröykkiöstä eroon.
En nyt käsittele itse sarjakuvien piirtämistä, joka omalla kohdallani on pelkkää rutiinia. Taiteesta tai muusta
sellaisesta, josta uhotaan nykyään siinä työssä ei ole rahtuakaan. Sitä paitsi nykyiset "taidesarjakuvat" kantavat
tuota mahtipontista titteliä kaiketi vain siksi, että sen varjolla voi tuottaa melko kelvotonta sotkua koska taiteeksi
tituleerataan nykyisin mitä hyvänsä ihmisen tekemää luomusta oli se taitoa vaativaa taikka ei.
Allekirjoittanut vielä silloin kun työskenteli perinteisesti...
