Kun sarjan tekijä Kari T. Leppänen vuonna 1994 tarjosi Achilles Wiggeniä Raimo Nikkoselle Portissa julkaistavaksi aloitettiin sarja
uusimmista jaksoista, sarjan jaksosta Liskojen Valtakunta koska haluttiin tarjota lukijoille tuoretta kamaa. Näin ollen sarja alkoi vas-
ta sen yhdeksännestä jaksosta. Myöhemmin, kun viimeinen sarjan jakso oli julkaistu, Nikkonen suostui julkaisemaan myös aikaisem-
mat jaksot, jotta Portissa olisi julkaistu sarja kokonaisuudessaan. Tekijä halusi tästä lopusta alkuun siirtymisestä jonkinlaisen järke-
vän selityksen ja keksaisi ratkaisuksi aikasiirtymässä ( jota pitkään käytettiin sarjassa henkilöiden siirtymisessä ajasta toiseen) ta-
pahtuvan häiriön, joka heitti sarjan päähenkilön ajassa taaksepäin hetkeen, josta kaikki alkoi... Alla vain Portissa julkaistu kuva täs-
tä lopusta alkuun hypystä...
Porttia varten Leppänen myös piirsi uusia aloituskuvia jaksoihin ja joutui myös piirtämään kokonaisen sivun, jonka joku oli anas-
tanut Ruotsissa ennenkuin originaalit palautettiin tekijälle. Koska Portti-lehti julkaisi joitakin kokonaisia jaksoja osissa, oli niihin
tehtävä aloituskuvat, mutta myös alkuperäisiä alkukuvia uusittiin. Alla uusia kuvia...


Paitsi uusittuja ja lisättyjä kuvia, muutettiin myös sarjajaksojen nimiä, joita ei mainita Wiggen indeksissä. Esimerkiksi sarjan aloi-
tusjakson pöljä nimi, jonka Ruotsin toimitus aikoinaan keksi (Kuljettaja) muuttui Avaruuden Valloittajiksi, jossa oli enemmän nimen
tuntua. Mainittakoon lisäksi muuan ero Mustanaamiossa julkaistun Wiggenin ja Portin sarjan eroista, joissa sarjan lopun intiaani-
jaksot on eri lehdissä julkaistu eri järjestyksessä. Kysymyksessä oli tekijän oma möhläys. Hän oli kirjoittanut kaikki jaksot jo joku-
nen vuosi aiemmin ja kun muskettisoturiepisodia (1600-luku) seuraavan jakson tekeminen oli edessä hän hyppäsi 1800-lukuun ha-
luten päästä käsittelemään Little Bighornin taistelua. Täten 1700-luvun tapahtuva intiaanijakso jäi väliin ja piti tehdä vasta seuraa-
vaksi. Koska sarja julkaistiin Portissa ennen Mustanaamiota, tämä järjestys säilyi, mutta Fantomenin toimittaja vaati, että jaksot
julkaistaisiin kronologisessa järjestyksessä. Fantomenissa (ja Mustanaamiossa) asia ratkesi tekstiä muuttamalla. Portissa epäjärjes-
tys selitettiin muistin menetyksellä.
Alla vielä kokonainen sivu, jonka piirtäjä joutui tekemään hävinnen originaalin tilalle:
Uusittu sivu Achilles Wiggen-sarjan jaksosta Kloonien Tuho (Imperiumin Sydän Mustiksessa).