Kippari Kalle oli yksi parhaita lapsuuden sarjakuvalehtiäni. Sen etupäässä kokonaiset sarjat sai kerralla luettua loppuun tarvitsematta odottaa
seuraavaa numeroa. Jotkut sen sarjoista olivat tietenkin mielenkiintoisempia kuin toiset, mutta loppujen lopuksi valikoima oli aika tasainen,
eikä oikein tylsiä omasta mielestäni ollut lainkaan. Valitettavasti se ilmestyi vain lyhyen ajan vuodesta 1952 vuoteen 1955.
Prinssi Urhea oli lehden ainoa jatkosarja ja tietenkin parhaiten piirretty koko lehdessä. Mustanaamioon tutustuin ensimmäisen kerran Sarjakuvalehden ohel-
la juuri Kippari Kallesta, jossa julkaistiin Ray Mooren kuvittamaa mustista nimellä Naamio. Pidin hänen piirrostyylistään enemmän kuin kuivasta McCoysta.
Kippari Kalle itse oli lehden nimikkosarja. Se oli paljon tutumpi senajan nonstop-elokuvista ja sarjakuvana täysin erilainen. Timo Terävä, joka Sarja-
kuvalehdessä ilmestyi eri suomennetulla nimellä, oli useinkin mielenkiintoinen, mutta seikkailu, josta sivunäyte on peräisin, on ainoa, joka on jäänyt mi-
nulle selkeästi mieleen.
Rip Kirby ja Steve Canyon olivat parhaita lehden sarjoista, vaikka jälkimmäinen ei minua kovin paljon luetuttanutkaan. Sen piirrostyylissä on jotakin vaikeasti tavoitettavaa,
joka ei minua valtavasti miellyttänyt. Kumma juttu. Saattaa olla myös, että sen kertomatyyli oli liian romaanimainen runsassanaisuudessaan, joka myös teki siitä hieman
työläästi luettavan 7-10-vuotiaalle pojannaskalille.
Mandrake, Taika-Jim-nimillä ilmestynyt sarja oli Kippari Kallessa Maaron. Yllä oleva sarjan alku on valittu seikkailusta, joka on ainoana Maaronina jäänyt mieleeni
kuten aiempi Timo Terävä-tarina. Felix-kissa taas kummitteli useissakin eri lehdissä noina aikoina. En ymmärtänyt silloin, enkä vieläkään sen suosion salaisuutta.
Sami Salama oli sama kuin muualla Iskevä Salama ja Flash Gordon. Alex Raymondin taattua tyyliä. Toisaalta sen varhaisimmat tarinat olivat ennen Raymondin
piirrostyylin muuttumista olivat aika lapsellisia. Liekö Raymond piirtänyt tämän strippisarjansa vähän nopeammin, koska sen piirrostaso ei ole yhtä hyvä kuin
mitä olen häneltä muualla nähnyt... Ratsupoliisi King tuli aina huolellisesti luettua ja joitakin tarinoita on vieläkin muistissa, vaikka en ole niitä lukenutkaan tuon
tuon ajan jälkeen. Seura-lehdestä en oikein päässyt Kingiä seuraamaan, koska näin sarjaa vain silloin tällöin. Yksi Kippari Kallen parhaita puolia oli kokonais-
ten tarinoiden lukukokemus.
Koska ei ole laittaa tähän hätään näytettä sarjasta Tipsa ja Totti, kelvatkoon tarkoitukseen tämä
lehden kansikuva. Sarja ei ollut makuuni erikoisemmin.