SEURA-LEHDEN SARJAKUVIA:   Koska kotiini ei ollut tilattu tätä toista sen ajan johtavaa aikakauslehteä, luin sen sarjakuvia satunnaisesti mummolassa.

Sen vuoksi mikään sen sarjoista ei muodostunut suosikikseni. Lehden sarjakuvat vaihtelivat 50-luvulla. Pysyviä sarjoja olivat Mummeli, Ratsupoliisi King ja

Tohtori Bennett sekä pitkään mukana ollut Matti Mainio ja Jussi Juonio. Vaihtoehdoiksi ja aika väliaikaisesti tulleet uudet sarjat eivät olleet alkuperäisten ve-

roisia, joten ihmetyttää, kuka hoiteli lehden sarjakuvia. Ehkä vain haluttiin mukaan uudempaa tavaraa.

                             

    Ratsupoliisi King, joka sittemmin on kuulunut lehden uskollisiin vakiosarjoihin, ei ollut lehdessä viisikymmenluvun alkupuolella. En tiedä, koska se ilmaantui Seu-

ran pysyväksi mainossarjaksi.Matti Mainio ja Jussi Juonio puolestaan on vanhempaa sarjaa. Se viehätti minua, sillä sen vitsit olivat mielestäni mainioita.

    

    Tutustuin paremmin tähän Zane Greyn luomaan kanadalaishahmoon Kippari Kalle-lehden kokonaisista seikkailuista. Mutta siitä enemmän Kippari Kallen kohdalla.  Mummeli oli niinikään yksi 

Seuran vakiosarjoista. Olkoon sekin karikatyyrisarjana esimerkkinä sen ajan hyväntahtoisesta hengestä verrattuna nykyajan raadolliseen karikatyyrisarjakuvaan.

                                            .

                                             Tohtori Bennettiä taisin lukea enemmän kuin muita Seuran sarjoja. Se kai johtui sen juonesta ja puhtaan selkeästä piirrosjäljestä.

                                              Katselin myös TV:stä Tohtori Kildarea jokseenkin samoihin aikoihin. Sen seuraajasta, Ben Caseystä en pitänyt apinamaisen

                                             pääosan esittäjän takia. 

        

     Kapu ja Pojat-sarjasta minulla on vain kalpea muisto. En tainnut arvostaa sitä erikoisemmin. Sama on sarjan Tuttua Tohinaa kohdalla. Kaiketi luin kyllä molemmat, koska lehdessä

     ei kovin monta sarjakuvaa ollut. Seura oli samankaltainen kuin Apu-lehti, mutta julkaisukooltaan isokokoisempi . Lukijan kannalta sen tekstisisältö oli kuitenkin monipuolisempi kuin Avussa .

                                   

                                   Vesa Vekkuli oli tyypillinen tuon ajan hupisarja, joka ei sinänsä minua innostanut. Aikakaudelle luonteenomaisena se

                                   oli harmittoman kiltti, mitä ei voi sanoa tämän ajan raakalaissarjoista, jotka huvittelevat liian usein rivoudella.

                                   

                                          50-luvun alkupuolella lehdessä oli terveyteen liittyvä opetussarjakuvakin. Tässä käsitellään keltatautia. 

             

      Kultu ja Ville Vallaton oli myöhempää 50-luvun julkaisumateriaalia. Molemmat ammattimaista työtä. Varsinkin Ville oli välillä ihan oikeasti hauska, vaikka tutustuinkin sarjaan pa-

      remmin sen omasta lehdestä, jossa tarinat olivat pitempiä.

             

      Vaikka Crockett olikin pesunkestävä seikkailusarja, en tainnut sitä erikoisemmalla mielenkiinnolla seurata. Pupu Pirteä on jäänyt paremmin mieleen, olihan se taattua Disneyn

       laatutyötä. Sen nimikkokuva on selkeästi jäänyt mieleen.

                      

                   Mustanaamiokin löytyi jo 50-luvulla Seuran sarjojen joukosta. En muista luinko sitä lainkaan sen alkeellisen piirrosjäljen takia. Koko-

                   naisia seikkailuja luin kuitenkin Sarjakuvalehdestä ja Kippari Kallesta. Sarja oli mielestäni tuolloin ihan hömppä. Naamioitu trikoosan-

                   kari heilumassa keskellä Afrikan viidakoita, höh! Lee Falkin Taika-Jim oli tuolloin paljon mielenkiintoisempi, vaikka yhtä heikosti

                   piirretty.

                            

                                   Tätä sarjaa en muista lainkaan, mutta tällainekin Seurassa oli jonkin aikaa. Vaikka olinkin innostunut avaruussarjoista

                                   pojannaskalina, lienee tämän sarjan kovin kliininen toteutus ollut syynä huomion puutteeseen.

                            

                               50-luvun loppupuolella lehti alkoi julkaista jopa kotimaista sarjakuvaa. En tainnut lukea sitä lainkaan, en myöskään Hel-

                               singin Sanomista, jossa se pitempään ilmestyi. Johtui varmaankin siitä, etteivät kovin kuivakkaasti ja hieman liian kari-

                               katyyrimäisesti tehdyt kuvat herättäneet mielenkiintoani. Sitäpaitsi päähenkilö ei ollut tarpeeksi sankarin näköinen nuo-

                               resta lukijasta, joka oli tottunut toisen näköisten sarjakuvasankarien ulkomuotoon. Vaikka luinkin tuolloin moniakin sel-

                               laisia sarjakuvia, jotka olivat kömpelömmin piirrettyjä kuin Veikko Savolaisen Joonas, jokin tylsyys sarjan ulkoasussa

                               aiheutti sen, ettei se herättänyt mielenkiintoani. Onhan Savolainen taitava piirtäjä, mutta hänen taipumuksensa heittäytyä

                               liian karrikoivaksi syö voimaa naturalistisestä sarjakuvasta. 

                                                                                                  PALUU VALINTOIHIN