suomalaisia kuvittajia  1. 

                          

   Tiivistelmä erään suomalaisen sarjakuvapiirtäjän urasta poikavuosien harrastuksesta ammattipiirtäjäksi

Vuosi 1971 oli ratkaiseva nykyistä sarjakuvapiirtäjän ammattiuraani ajatellen. Tuolloin veljeni äkkäsi sanomalehdestä ilmoituksen, jossa suurin Suomessa toimiva                                            

sarjakuvakustantamo etsi kotimaisia sarjakuvantekijöitä hankkeilla olevaan täysin suomalaiseen sarjakuvalehteensä.  Minäkin lähetin näytteeni, vaikken oikein us-

konut mahdollisuuksiini.  Olin tehnyt vuosia omia sarjakuviani kotitekoisiin lehtiini vain oman perhepiirini nähtäväksi ilman aikomustakaan tarjota niitä julkaistavak-

si suurelle yleisölle. Olin henkeen ja vereen seikkailullisen sarjakuvan ystävä,  sillä niitä oli riittänyt yllin kyllin lapsuuteni sarjakuvalehdissä,  niinpä omatkin sarjaku-

vani olivat etupäässä avaruusseikkailuja tai villin lännen tarinoita. Koska kotimaisessa sarjakuvatuotannossa ei tuohon aikaan ollut lainkaan sen tyylistä tarjontaa,

en uskonut sellaista kaivattavankaan. Olinkin yllättynyt kun minuun otettiin yhteyttä puhelimitse. Soittaja oli Williamsin tuotesuunnittelupäällikkönä tuolloin toiminut

Veikko Savolainen, joka paljastui tunnetuksi sarjakuvapiirtäjä Joonakseksi. Hänet oli pestattu uuden kotimaisen sarjakuvalehden päätoimittajaksi, joka yritti koo-

ta riittävän monta sarjakuvantekijää,  jotta lehteen saataisi sisältöä riittävästi.   Olin tietenkin otettu kun minut kelpuutettiin niiden kahdeksan joukkoon,  jotka kuu-

luivat SARJIS-lehden perustiimiin.

                                                                                                                                                                                                                                                   

   Tutustumiseni Veikko "Joonas" Savolaiseen oli Sarjiksen sivuille pääsemistäkin merkittävämpi onnenpotku. Jo Sarjiksen ensimmäisenä ilmestymisvuonna Ruotsin

Williams tarjosi Joonakselle,  joka oli heidän ainoa tuntemansa naturalistista sarjakuvaa tekevä suomalaispiirtäjä,  töitä uuden  Min Häst-lehtensä sarjakuvataiteilija-

na. Joonas otti työn vastaan, mutta huomasi piankin urakan liian suureksi,  koska sarjakuvaa tarvittiin kuin liukuhihnalta.  Hänestä olin ainoa,   joka joten kuten pys-

tyin tyylillisesti auttamaan  häntä ja niin alkoi syndikaattipiirtäjän urani.  Vaikka jaoimme työstä saadun palkkion,   oli puolikaskin suurempi kuin ansioni reprokuvaa-

jana, jossa työssä olin ollut kymmenisen vuotta. Siitä lähtien olen ollut free-lancerina enkä ole katunut päivääkään.  Onneksi yhteistyötä ei kestänyt kovin pitkään,

koska jouduin muuttamaan vuosikausia käyttämäni piirrostyylin ja samalla myös työvälineen, jotta sarjojen kuvat näyttäisivät Joonaksen  käyttämältä piirrostyyliltä.

Piirrosjälkemme oli kovin erilainen ja minun oli mukailtava Joonaksen karikatyyripiirrostyyliä, joka oli huomattavasti omaa naturalistisempaan suuntaan opeteltua

vähäviivaisempi.  Tämän johdosta ei tuosta ajasta ollut minulle taiteellisesti mitään hyötyä, koska en halunnut jäädä piirtämään karikatyyrimäisiä ihmisiä ja olin enem-

mänkin kuin helpottunut kun Joonas lopetti osallistumisensa hevossarjojen tekoon ja, koska minä jatkoin sitä vielä lähes kymmenen vuotta, pääsin palaamaan omaan

tyyliini.  Yhteistyöstä oli kuitenkin se suunnaton hyöty, että pääsin sisään isoon sarjakuvia tuottavaan firmaan ja sitä tietä tekemään nykyistä työtäni ja välillä julkai-

semaan omia sarjojani, joita oli aivan turha kaupata kotimaassa sen surkean palkkiopolitiikan takia.  Eikä sen tyylisiä sarjakuvia julkaisevia kotimaisia lehtiä edes

ollut.  Onko vieläkään, tuskinpa vain.  Suomalainen sarjakuvien julkaisupolitiikka on se, että tuotetaan halvemmalla sarjat ulkomailta välitysfirmojen kautta. Tosin

nykyään on sekalaisia pikkukustantamoja, jotka kuitenkin työllistävät vain heikompia kotimaisia tekijöitä, jotka aiemmin kelpuutettiin vain omakustannetasoisiin

pienlehtiin.  Mutta palataan asianomaisen K.T.Leppäsen uraan ja sen varhaisiin harjoitteluaikoihin ...


                                      

    Ammattia  edeltävä koulutus  eli omat kotitekoiset lehdet 

     

Viisikymmentä- ja kuusikymmentälukujen jännitys- ja seikkailusarjakuvilla oli merkittävä osuus siihen,  että  lopulta päädyin nykyiseen ammattii-

ni. Ellen olisi ahminut lähestulkoon kaikkia lapsuudessani julkaistuja sarjakuvia niin innokkaasti, että ne saivat minut jäljittelemään niitä tekemäl-

lä omia sarjakuviani,  minusta olisi tuskin kehittynyt riittävän kelvollinen tälle alalle.   Paitsi, että ne olivat minulle innoituksen lähde ja viihdettä,

ne olivat myös mitä erinomaisinta oppimateriaalia tekniikan, kuvakulmien ja tarinankulun käsittelyn suhteen. Ne olivat myös kaikki taitavien am-

mattilaisten tekemiä, siihen aikaan ei harrastelijatasoista jälkeä kelpuutettu julkaistavaksi.

    Tässä kokoelma eräistä sarjakuvan kulta-ajan lehdistä viisikymmenluvulta:

                 

                                                                                                                                                                                                                     

                                             

                                                               Osa vuosikirjoiksi sidottuja sarjakuvalehtiäni 60-luvulta. 

   Omat sarjakuvani, jotka alkuunsa piirsin lyijykynällä, tein omatekoisiin lehtiini, joita aloin rustata jo ekaluokkalaisena  pojannaskalina. Kuten jo tuli mainituksi, nii-

den aiheet käsittelivät pääasiassa avaruusseikkailuja ja villiä länttä, joista varsinkin jälkimmäinen oli suosikkini. Varhaislapsuuden omat lehdet olivat tietenkin melko

vaatimattomia, mutta harrastus kesti aina aikuisikään saakka ja vuosien kuluessa kunnianhimo ja taito tietenkin paranivat. Sarjakuvien lisäksi lehdissäni oli omia no-

velleja, jatkokertomuksia ja  myöhemmin asia-artikkeleita niistä asioista,   jotka juuri minua itseäni kiinnostivat.   Ne taoin kirjoituskoneella lehtiini ja koska kaikki

kertomukseni tapahtuivat vieraissa maissa, jouduin etsimään tavattomasti taustatietoja saadakseni ne uskottavammiksi, samoin ravasin kirjastossa haalimassa poh-

jatietoja artikkeleihini.  Tästä puuhasta,   jonka tuloksia on nähnyt vain oma perhepiiri, oli se hyöty,  että nippelitietomääräni kasvoi,   joka puolestaan on ehdoton

edellytys nykyisen ammattini harjoittamiseen.  Nykyään, varsinkin Mustanaamiota piirtäessä tarinan tapahtumapaikka- ja aika vaihtelee melkoisesti.  Varsinkin his-

toriallisten Mustisseikkailujen kohdalla saattaa tulla eteen vaikka mitä muinaisista kelteistä zuluihin tai Ottomaanien Turkista Viktoriaaniseen Englantiin.   Lukijoille

on tarjottava joten kuten uskottava kuvitus ja jos virheitä tulee, aina löytyy joku asian harrastaja, joka nostaa äläkän.  Omien lehtieni parissa viettämäni urakkaluon-

toinen puuhastelu siis käytännössä koulutti minut ammattilaiseksi tälle alalle.  Olin ilmeisesti hillittömän tohkeissani noina lapsuuden ja nuoruuden päivinä jaksaessani

miltei kaiket vapaa-aikani askarrella tuottaen noin vuosien 1953 - 1971  aikana useita erinimisiä lehtiä piirtäen A4-koon puolikkaille sekä sarjakuvia että novellien

kuvituksia ja takoen kirjoituskoneella tekstiä pääasiassa seikkailunovelleihini ja jatkokertomuksiin, joista useimmat taisivat jäädä kesken.  Myöhempinä vuosina

yritin kohentaa lehtieni ulkoasua ja sisältöä asia-artikkeleilla sun muulla lisämateriaalilla kuten muun muassa novellimuotoon tehdyilla rikospähkinöillä ja tietokilpai-

luilla, joiden palkinnoissa ei ollut hurraamista.  Koska ainoa lukijakunta, joka näitä lehtitekeleitä näki, oli isäni perhe, viihdytin heitä pilakuvilla ja päiväkirjanomai-

silla jutuilla tästä sisäpiiristä.  Vanhempani olivat eronneet kun olin siinä viiden vanha, mutta olin usein isäni uuden perheen parissa, asuen siellä yhtä menoa jopa

kokonaisen kouluvuoden. Tämän johdosta hänen vaimonsa ja heidän kaksi lastaan olivat minulle tuolloin kuin toinen oma perhe. Innostukseeni tehdä suuritöisiä

nyrkkipainolehtiä vaikutti ennen kaikkea isäni kannustus ja kiinnostus - olihan hän itsekin toimittanut pojannaskalina omassa lapsuuden ympäristössään omaa

lehteä nimeltä  "Takapihan sanomat".  Minun omatekoiset tuotteeni eivät olleet mitään sanomia vaan jonkinlaisia hybridejä sarjakuvalehtien ja tuon ajan aikakau-

silehtien väliltä.

      Kävin isäni kanssa Yrjönkadun uimahallissa hänen asuessaan Helsingissä.  Siitäkin sain aiheen lehteeni tekemään kronikkaan tapauksesta.

      Näitä kronikoita, vai miksi niitä nyt sanoisi, yhteisistä sattumuksista oli miltei joka Jänne-nimisen lehden numerossa.  Kuvitin ne myös pila-

      kuvatyyliin, joita oli muutenkin runsaasti tuon ajan tuotannossani.  Alla kuvitusta uimahallissa käynnistä ja myös niistä lukuisista muutoista,

      joissa olin  palkattomana apumiehenä.  Isäni muutti tuon tuostakin sinne tänne, asuen kuitenkin lopulta loppuelämänsä Tampereella.

         

                         Kuvitukset ovat noin ajalta 1964, jolloin suosin jenkkitukkaa. Oikealla oleva  kuva kuvaa muuttoa Mechelininkadulle.

   Piirsin tuolloin vielä aika paljon lyijykynällä, koska se oli helpompaa ja sain homman nopeammin valmiiksi. Omatekolehtieni myöhempien vuosien

   aikana siirryin kyllä sarjojeni ja kuvitusteni tussaamiseen ja värittämiseen saadakseni tuotteilleni paremman ilmeen. Alla lyijykynällä tehtyä sarjaa...

                           

                 Kysymyksessä on agenttityyppinen sarjakuva, joka tässä näyttää hieman suttuiselta koska lyijypiirrossivut

                 ovat jo vuosia olleet vasten toinen toisiaan. 

     Sarjakuvani olivat miltei yksinomaan omaa tuotantoani aiheineen ja teksteineen.  Poikkeuksena Burroughsin teksteihin perustuvat Tarzan ja

     Marsin prinsessa, joista jälkimmäistä aloin ensimmäisen kerran kuvittaa vasta 60-luvun lopulla. Alla hieman Tarzania ...

          

          Kaksi vanhempaa vasemmanpuoleista on väritetty puukynäväreillä, joita käytin runsaasti pitkän aikaa. Oikealla oleva lähes

           viimeisimpiä Tarzan-sarjani sivuja on väritetty väreillä, joita käyttiin aikoinaan valokuvien väritykseen. 

   Koska omien lehtieni sarjakuvat käsittelivät pääasiassa Villiä Länttä ja avaruusseikkailuja, laitan nyt näytteitä siitä. miltä ne näyttivät aikoinaan.

   Molempien juonet olivat yksinkertaistakin yksinkertaisempia, varsinkin niissä jotka toimivat vuosikausia jatkosarjoina lehdissäni. Aloitetaan

   science fiction-aiheisista, jotka useimmiten jatkuessaan ajautuivat enemmänkin fantasialinjoille toimeliaiden sankarien päästyä planeetoille.

       

      Vasemmanpuoleinen kuva on kotoisin 50-luvun lopulta, oikeanpuoleinen myöhemmältä ajalta muutamaa vuotta myöhemmin.

       Kuvissa näkyvä nimimerkki RAW oli yksi niistä monista, joita käytin noihin aikoihin. Jonkinlaista spennausta kait... 

                                        

                                        Tämä sarja onkin jo peräisin 60-luvun lopulta vähän ennen Sarjiksen sarjoja. 

      Villin lännen sarjakuvani olivat yhtä lukuun ottamatta kokonaan omaa tekoani (mikä ei tietenkään erikoisemmin nostanut niiden laatua) ja

      tuo ainoa toisen tekstiin perustuva oli sekin piirrosasultaan aika kehno, koska tein 60-luvun alussa usein jatkosarjani jaksot kovin hä-

      täisesti silloin kun olin jo hieman tympääntynyt niihin.  Tämä kyseinen sarja perustui Zane Greyn kirjaan "Rajaseudun henki", eikä sitä

      oikeastaan voi pitää villin lännen tarinana, koska se tapahtuu ennen 1800-lukua.  Alla lännensarjojeni kirjoa...

           

                              Varhaisempia lännensarjojani, joita tuskin kehtaa esittää. Kaikki viisikymmenluvun puolelta. 

         

         Vasemmalla Zane Greyn kirjaan perustuva sarja.  Toinen onkin jo uudempaa tussattua tavaraa 60-luvun alkupuolelta. 

       Muuan niistä muutamasta sarjakuvasta, jotka tein muiden kuin itseni tekstiin, oli sarjakuvaversio isäni kirjoittamasta fantasiatyylisestä seikkailukertomuk-

       sesta, jonka hän kirjoitti nimimerkillä Martti Raju.  Sarjan nimi oli Peilimaailma, eikä isäni koskaan kertonut, mistä idea oli tullut hänen mieleensä.  Aihe oli

       kuitenkin niin ilmeisen käytetty, että jostakin se oli kotoisin.  Hänen nuoruudessaan julkaistiin kasoittain kepeäntapaisia jännäreitä ja kuvitelmakirjoja, joista

       löytyi myös kasapäin kotimaisten tekijöiden teoksia.  Näitä löytyy kun kiertelee Kirjamessujen tietyissä antikvariaateissa. Alla malli tästä sarjasta...

      

    Kuten katsota havaitsee, käytin kirjoituskonetta melko usein sarjojen tekstityksessä. Se johtui siitä, etten ole koskaan ollut mikään haka tekstauksessa ja se

    on minulle työlästä pakertamista. Mutta jatketaan lehtikokeilujeni parissa. 

                                                      

                      Vasen sarjakuvasivu on omasta suosikkisarjastani Seikkailijat, jossa lehteen muutenkin kirjoittamieni seikkailu-

                      kertomusten päähenkilö touhusi sarjakuvasankarina.  Oikealla on taas lehden kannessa lukijoitten suosikkisar-

                      jan nimihenkilö Pikku Outi piirtäjän työn alla.  Lisättäköön, että suosikkisarja, joka oli saanut nimensä tunnetum-

                      man Pikku Lulu-nimisen sarjakuvan vaikutuksesta, kuvasi lehden lukijakunnan ja päätoimittajan kommelluksia.

                      Siksi se tietenkin oli suosituin. 

                      Seikkailijat-sarja oli Marsin Prinsessan ohella niitä viimeisiä, joita vielä työstin aloittaessani sarjakuvien tekemi-

                     sen SARJIS-lehteen.  Samalla loppui omien lehtien teko kuin seinään kun sain sarjakuviani ihan oikeasti julki.

                     Alla muutama sivu viimeisimmästä jaksosta Seikkailijoita:

            

           

            

      Seikkailijat-sarjan miljöö oli Kauko-Itä koska Jonni Huimapää (Hazard) vaikutti sarjan tekemiseen melko lailla. Näytesivut ovat

      jutusta, jossa on vielä japseja syrjäisellä Tyynenmeren saarella.  Ei mikään uusi idea tietenkään.  Japanilaiset repliikit puhekup-

      lissa ovat huuhaata.  Nappasin ne jonkin härvelin käyttöohjeesta, jossa oli selitys vaikka millä maailman kielellä.

     Jotta omien lehtien teko ei olisi ollut pelkkää sarjakuvaa, joiden juonet ja tekstitys olivat yksinkertaista kamaa, paloi mieleni luoda jotakin täydel-

    lisempää, joten kirjoittelin jännäreitä, salapoliisikertomuksia  ja seikkailukertomuksia, jotka myöhempinä vuosina veivätkin suuremmin osan leh-

    tieni sisällöstä. Tietenkin tein juttuihin alkukuvat, joskus muitakin lisäkuvia.  Joskus 50-luvun lopulla kun asuimme Kauniaisissa, naapurissa asui

    pariskunta, jonka aviomies-osapuoli oli amerikkalainen.  Hänellä oli älytön läjä Cavalier- ja True-lehtiä, joissa muun sisällön lisäksi oli aina jokunen

    novelli.  Näistä otin oppia, että kunnon värikuva täytyy olla kertomuksen startissa mukana.  Alla joitakin näitä kuvia omiin juttuihini.

     

        

    Toivottavasti sivulla kävijä sai näistä teksteistä ja kuvanäytteistä edes hämärän kuvan sarjakuvapiirtäjänä toimivan K.T.Leppäsen omakoulutus-ajasta.

    Ellen olisi niin vimmatun innokkaasti väsännyt näitä hieman alkukantaisia omia lehtiäni, minusta tuskin olisi tullut ammattilaista sarjakuvan alalla. On mah-

    dotonta enää edes arvioida miten monta sataa sivua ehdin tehdä sarjakuvaa siitä lähtien kun joskus 8-vuotiaana homman aloitin siihen asti kun rupesin

    piirtämään Aurinkoalusta Sarjis-lehteen. 

     Olen ollut piirustushullu jo pikkulapsena, sanottiin; että "Karilla on aina kynä kädessä". Alla kaksi varhaisinta säilynyttä piirustusta 1. koululuokkani ajalta...

    

                                                     

    Kaikkein vanhimmat sarjakuvani eivät ole säilyneet. Vanhin, josta minulla on muistikuva oli piirretty joskus ylläolevien näytteiden jälkeen ja kertoi Tarzanista. Si-

tä oli vain muutama sivu ja tapahtumapaikka vaihtui joka sivulla kai siksi, että sain siten enemmän vaihtelua piirtämiseen. Ensimmäinen sivu tapahtui viidakossa,

jossa Tarzan heilautti itsensä puusta toiseen liaanin varassa. Seuraavalla sivulla luki "Sillä välin vuoristossa", ja seuraavalla "Sillä välin merellä" ja seuraavalla "Sillä

välin autiomaassa" ja sama jatkui eikä tarina päättynyt kun kyllästyin siihen.  Varhaisimmat säilyneet näytteet sarjakuvistani on tehty Nuoli-nimiseen omaan var-

haislehteeni ollessani noin 10-vuotias.  Niistä näytteet alla, vaikka ei niitä kehtaisi näyttää.

                                  

                                                       Näistä sitä on aloitettu.  Ei ollut hurraamista laadun suhteen, mutta yritystä kyllä riitti.

                                                                                Kiitos käynnistä

                                                                                              Sarjakuvapiirtäjä aika kauan sitten.

                                                                                               linkkisivulle