Vietin lapsuuteni ja varhaisnuoruuteni sarjakuvien kulta-ajan lumoissa tutustuen tuon ajan sarjakuvien parhaimmistoon ja

piirtäjiin, paremminkin heidän tyyliinsä, sillä tekijöiden nimiin ei tullut kiinnitetyksi huomiota. Nyttemmin tiedän ketkä olivat

luoneet suosikkisarjani, vaikka joidenkin sarjakuvien osalta tieto on viivästynyt melko lailla. Kuten esimerkiksi Korkeajän-

nityssarja-lehden piirtäjien kohdalla, tekijöitähän ei koskaan ollut mainittu noissa lehdissä.  Esittelen nyt tässä ne sarjat,

jotka olivat minulle tärkeimmät ja joiden arvo on yhä kohonnut silmissäni puurtaessani samaisessa ammatissa kuin niidenkin

tekijät...  Aloitetaan ihan alusta eli ...

                                         

                                           ... Aku Ankasta, joka on täysin lyömätön lapsuuden sarjakuva. 

        

   Aloitin Aku Ankan lukemisen heti sen ensimmäisestä julkaistusta numerosta lähtien. Lehden pääsarja Aku Ankka oli lehden

sarjoista ylivoimainen suosikkini. Minulla ei ollut hajuakaan, kuka nuo loistavat kuvat oli tehnyt ja kuka luonut herkulliset ta-

rinat sarjoihin. Nyt olen tietenkin perillä siitä, että tekijä oli Carl Barks.  Kun muita piirtäjiä tuli, olin jo lopettanut lehden luke-

misen, mutta olen nähnyt sen jälkeisten tekijöiden piirroksia, jotka kaikki vaikuttavat surkeilta jäljennöksiltä. Sitäpaitsi kerto-

matyyli on muuttunut sellaiseksi, etten olisi lehteä lapsena viitsinyt lukeakaan.

 

                                            

                                                              JOHNNY  HAZARD 

   Seuraavaksi valitsisin Frank Robbinsin Johnny Hazardin, jonka tuolloin tunsin nimellä Jonni Huimapää...

       

  Kaikista seikkailusarjoista, joita olen ikänäni nähnyt, Johnny Hazard vie ehdottomasti voiton. On vaikea luonnehtia, mikä sar-

jassa tekee sen niin täydelliseksi, ehkä se, että siinä on kaikki kohdallaan. Paitsi, että Frank Robbins piirtäjänä hallitsee tyy-

linsä ja osaa kadehdittavan helpon näköisesti käyttää varjostuksissaan sivellintä, hän myös hallitsee lentokoneet, aseet ja koko

rekvisiitan, mikä lisää sarjan aitoutta.  Kuvat ovat vahvoja ja selkeitä, eikä niissä ole mitään liikaa tai liian vähän. Erikoisuutena

voi mainita, että vaikka Robbins käyttääkin vahvoja varjostuksia, hän ei koskaan varjosta henkilöiden kasvoja, paitsi kun on

kyseessä silhuetti varjokuva. 

 

                                            

                                                                           CISCO  KID 

  Kaikista suosikkisarjoistani on Cisco Kidin piirtäjä José Luis Salinas ehdottomasti lahjakkain piirtäjä kun puhutaan naturalisti-

seen tyyliin piirretyistä sarjakuvista...

     

                        

   Salinasin kuvat ovat valokuvamaisen aitoja luonnonmukaisuudessaan, huoliteltuja, mutta silti uskomattoman keveän oloisia. Jo-

kainen ihmisen asento on luonnollinen ja tuntuu lähes luonnottomalta, että joku voi olla niin taianomaisen lahjakas kuin tämä ar-

gentiinalainen taiteilija. Useinkaan ei tule esille, ettei Cisco Kid ole suinkaan hänen ainoa aikaansaannoksensa. Siitä esimerkkinä

alla näkyvä sivu Salinasin Kolmesta Muskettisoturista... Cisco Kid-sarjan ainoa heikkous on useimmiten anteeksiantamattoman

heikot tarinat, jotka vain erinomainen piirrosasu pelastaa...

                       

   

                                                   

                                                                             PRINSSI  ROHKEA 

   Prinssi Rohkean piirtäjä Harold Foster on aina ollut yksi ehdottomista suosikkipiirtäjistäni, vaikka hänen sarjansa lukeminen oli

hieman jähmeätä. Hän ei käyttänyt lainkaan puhekuplia vaan kuvailevaa tekstiä kuvan yhteydessä ja se jotenkin häiritsi sarjaan up-

poutumista. Sitäpaitsi sarjassa vahvasti mukana oleva romantiikka oli jotenkin naiivin oloista, eikä Aleta ollut useinkaan kuvissa ko-

vin viehättävän näköinen. Fosterin, joka osasi loistavasti kaiken muun, ainoa vika piirtäjänä olivat ihmisten kasvot, joissa oli tasovaihte-

luita.  Hänen kuviaan voi kyllä kokonaisuutena ihailla, samoin hänen erinomaisia taistelukohtauksiaan. Niinpä hän kuuluu suosikkeihi-

ni, koska ihailin hänen piirroksiaan jo varsin nuorena, eikä tuntuma ole hävinnyt mihinkään.

                                   

    Ensi tutustumiseni Prinssi Rohkeaan ei tapahtunut ihan sarjakuvan muodossa. Kyseessä oli kuvitettu kirja mustavalkoisine kuvineen.

Vasta Kippari Kalle-lehdessä näin saman sankarin sarjakuvana. Fosterin piirtämästä Tarzan-sarjasta minulla on hämärä muistikuva lap-

suudesta Helsingin Sanomien sarjakuvasivulta. Tekstitys oli tehty samaan tapaan kuin Prinssi Rohkeassa.

 

                                              

                                                                          FLASH  GORDON 

                                                     Seuraavaa suosikkisarjaani on piirtänyt kaksi loistavaa taiteilijaa... 

   

   Flash Gordon eli Iskevä Salama oli suuresti ja ansiosta arvostetun Alex Raymondin luomus, jota Dan Barry ansiokkaasti jatkoi. Kumpi-

kin on erinomainen piirtäjä, vaikka Alex Raymondia kunnioitetaankin enemmän. Täytyykin sanoa, että Raymond oli parhaina vuosinaan

loistava, vaikka itse tarinat olivat aika heikkoja. Ylläoleva strippi onkin hänen parhailta päiviltään. Sama toistuu myös Dan Barryn koh-

dalla. Hänen varhaisemmat Flash Gordoninsa, joihin tutustuin Sarjakuvalehden sivuilta lehden muutettua tyyliään ja alkaessa julkaista ko-

konaisia sarjakuvakertomuksia, olivat aivan eri luokkaa kuin myöhemmät.  Alla Dan Barryn Flash Gordon...

                              

         Alex Raymondin piirtämää sarjaa en lapsuudessani nähnyt, joten hän onkin piirrostaidoltaan enemmän suosikkini kuin olisi

ollut scifisarjansa kautta. Vaikka hänen myöhempi Rip Kirbynsä on hienosti piirretty, en ole sen seuraamisesta ollut koskaan eri-

koisen kiinnostunut, vaikka tarinat ovat parempia kuin olivat hänen Flash Gordonissaan,  johon olen vasta myöhemmin tutustunut.

  

                                                

                                                                     TARZAN 

   Burne Hogarth, joka jatkoi Tarzan-sarjakuvaa Harold Fosterin jälkeen, oli huomattavasti istuvampi piirtäjä tähän tehtävään. Hän

muutti hieman jäykän ja siloitellun Tarzanin vauhdikkaaksi lihaskimpuksi, joka ei monessakaan kuvassa ole rentona. Tätäkään sar-

jaa en lapsuudessani nähnyt vaan vasta myöhemmin 60-luvulla ja ihastuin hänen piirroksiinsa heti. Varsinaisena lihasasiantuntijana

hän on myös tavallaan ollut oppi-isäni puolialastomien miesten piirrännässä.

                                                        

    

                                                

                                      KORKEAJÄNNITYSSARJA 

   Vaikka luinkin alakouluikäisestä jonnekin 60-luvun loppuun lähes kaikki sarjakuvat, jotka joutuivat käsiini ja varsinkin varhaisvuosieni

Sarjakuvalehteä, Kippari Kallea, Aku Ankkaa ja Korkeajännityssarjoja, ovat yllämainitut tekijät ja sarjakuvat ensimmäisinä suosikkilis-

tassani yhä nykyään - tässä unohtamatta maanmainiota Korkeajännityssarja-lehteä, joka vaihtelevasta tasostaan huolimatta antoi minul-

le ehkä suurimmat lukunautinnot.

                          

   50- ja 60-luvun Korkeajännityssarja-lehti toi postissa kotiin säännöllisesti mehevän lukupaketin kunnes lehti muuttui lyhyessä ajassa

heppoisten sotaseikkailujen täyttämäksi.  Erikoisesti minua ihastuttivat Ron Turnerin graafisesti loisteliaat ja rehevän mielikuvituksel-

liset Rick Random-seikkailut.

                                       

                                             

                                                         APU-LEHDEN TERRA-SARJA 

     Apu-lehti tuli meille postissa koko 50-luvun ajan ja sen sisältöön kuului muutama sarjakuva. Parhaiten on mieleeni jäänyt science-

fiction-aiheinen nuorten seikkailusarja TERRA.  Se viehätti minua, vaikka nyttemmin lukien se on tarinoiltaan aika kesy, vaikka mie-

likuvitus onkin ollut kirjoittajan hallussa. Piirros oli kovasti makuuni - selkeätä, taitavaa ja sujuvaa.

                            

                                Sittemmin olen jäänyt kaipaamaan tätä sarjakuvaa, jonka halusin lukea uudestaan nostalgian nimissä,

                                mutta sen löytäminen osoittautui aivan toivottomaksi - kunnes löysin tietoja siitä hankittuani 90-luvul-

                                la tietokoneen.  Silti itse sarjakuvan saaminen oli kiven alla, koska siitä oli olemassa vain myöhemmin

                                viideksi albumiksi koottu kokoelma. Se on niin loppuunmyyty, että koko sarjaa ei löytynyt mistään ja

                                vasta kun tutustuin amerikkalaiseen mustisfaniin hän hommasi suurella vaivalla minulle muut albumit

                                paitsi osaa kaksi. Nyt tuo kakkonen on jonotuksessa, sillä hän yrittää metsästää sitä. 

                                                                                      

    Joskus 60-luvun loppupuolella kiinnostukseni sarjakuvien lukemiseen alkoi hiipua. Korkeajännityssarja pukkasi pelkkiä yksitoikkoi-

sia sotajuttuja, Sarjakuvalehti muuttui Ilta-Sanomien kokoiseksi ja muutti sarjojaan ja Aku Ankka lässähti uusien piirtäjien mukana ja

Markku Kivekkään ansiosta.  Johnny Hazard ja Prinssi Rohkea eivät enää näyttäneet huolella tehdyiltä vaan olivat vain varjo entises-

tä loistostaan.   Frank Robbins piirsi ja kirjoitti itse sarjaansa vuoteen 1977 saakka, ikä vain teki tehtävänsä kun sarja muuttui parhai-

den vuosiensa jälkeen liian nopeasti tehdyn näköiseksi ja liian tyylitellyksi.  Sensijaan Harold Foster värväsi John Cullen Murphyn tus-

saamaan sarjaansa tehden siihen itse käsikirjoituksen ja hahmottelun vuodesta 1971 alkaen.   Sen jälkeen Murphy jatkoi yksin sarjan

piirtämistä poikansa tehdessä käsikirjoitukset ja lopetti 2004 jättäen työn Gary Giannille,   jonka tyyli muistutti enemmän alkuperäistä.

Mutta nämä piirtäjät eivät ollet mitään haroldfostereita,  eikä sarja enää kiinnostanut.    Sarjakuvien lukemisen mielenkiinnon häviämi-

seen vaikutti vahvasti myös uusien  toinen toistaan erikoisempien  piirrostyylien ilmestyminen sarjakuvarintamalle,  joista  useimmista

oli naturalistisyys yhtä kaukana kuin Pluto Maasta.   Ainoastaan Lassea ja Leeviä olen lukenut sarjakuvien lukuintoni laannuttua.  

                   Tietenkin kaivan aina välillä esiin vanhojen Korkeajännityssarjojen kokoelmani ja rupean nostalgiseksi.                                                              

                                                                    linkkisivulle