Vuonna  1945 syntynyt itseoppinu

                         LINKKEIHIN

 Viime vuosituhannen viimeisellä vuosisadalla syntynyt itseoppinut sarjakuvantekijä,  jonka ensimmäiset työt julkaistiin 60-

 luvulla Nuori Oikeisto-lehdessä.   Kari Tapio Leppänen   hyväksyttiin  1972 Kustannus Oy  Williamsin  lanseeraaman  suo-

 malaisen   sarjakuvalehti  SARJIKSEN tekijätiimiin,   jonka toisessa numerossa julkaistiin hänen tekemänsä Aurinko-

 alus-niminen tieteissarjakuvansa. 

 Jatkoi  alkanutta  sarjakuvauraansa  Ruotsin Williams Förlagsin   free-lance  piirtäjänä tehden  ratsastussarjoja  kustantajan

  uuteen MIN HÄST-lehteen, joka ilmestyi myös Suomessa nimellä HEVOSHULLU.

  Min Hästin ratsastussarjojen ohella Leppänen teki  sarjoja myös  lyhytaikaiseen  Min Hund-lehteen  sekä romanttisia sarja-

  kuvia julkaisseeseen Starlet-lehteen, jotka Suomessa ilmestyivät nimillä  Haukku  ja  Frendi sekä tietoiskuja Etelä-Amerikan

  eläimistä ja inkoista Tumac-lehteen.  Hän kuvitti myös yhden Tumac-sarjakuvan sarjan omaan albumiin.   Klikkaa kansi  

  Vuonna 1978 Leppänen  jätti  Min Hästin ratsastussarjat  saadessaan  tilaisuuden siirtyä piirtämään  Mustanaamiota,  joka

  työ on siitä lähtien jatkunut ja kokonaisten sarjojen lukumäärä on jo ylittänyt sadan.

  FANTOMEN-lehdessä,    joka  vuoteen   2011  saakka  ilmestyi   myös  Suomessa   nimellä  MUSTANAAMIO,   ilmestyi myös

  Leppäsen omia  sarjakuvia kuten  Achilles Wiggen,   Xellana,  Raiden, Trellos sekä kaksi lyhyttä  tieteisaiheista  sarjakuva-

  novellia,   joitakin klassisista jännitysnovelleista  muokattuja sarjakuvia ja kaksi dokumenttisarjakuvaa.   Näiden lisäksi hän

  kuvitti Mustanaamion ohella kahta jatkuvaa lisäsarjaa Fantomen-lehteen.

  Lisättäköön, että Leppänen on kolmatta kertaa naimissa ja asuu nykyään Helsinginssä. Hän on syntyperäinen helsinkiläinen,

 mutta asunut myös Kouvolassa,  Lahdessa,  Tampereella ja yhteensä kymmenisen vuotta Puerto de la Cruzissa Teneriffalla. 

 Sieltä  käsin  hän aloitti  harrastuksenomaisena  sarjakuvien, piirrosten ja kansikuvien  tekemisen  kotimaisiin Science Fiction-

 lehtiin, jota toimintaa on jatkunut edelleenkin, sittemmin pääasiassa tamperelaiseen PORTTI-lehteen. 

  Hän on myös tehnyt kirjojen kansikuvia runsaat 80 kappaletta, pääasiassa hyvinkääläisen Book Studion taskukirjoihin. 

   Kari  T. Leppäsen piirtämiä sarjakuvia on julkaistu ainakin 15 maassa ja  hänen kotisivuillaan on vierailtu 104 maasta . 

  

       Kari T. Leppäsen omilla sivuilla kerrotaan hänen urastaan sarjakuvan parissa, linkki sinne alla.

                                                         Kari  Leppäsen  omat  sivut

                                                                                                                     kirjoitti filosofian dosentti A.F.Tyly