SARJAKUVALEHDEN SARJOJA:  Lehden pitkän ilmestymisajan kuluessa valtava määrä sarjakuvia vaihteli melkoisesti. Kaiken kaikkiaan missään muussa sarjakuvalehdessä

ei tämän maan historian aikana ole esiintynyt lähestulkoonkaan sitä sarjamäärää, joka tässä mainiossa tuotteessa oli.  Ei siis ihme, että se oli suosituin sarjakuvalukemistoni Korkea-

jännityssarjan ohella, jonka kokonaiset romaanityyppiset tarinat olivat merkittävin kimmoke omien sarjakuvien tekoon. 

                        

                          Lehteä on ilmestynyt kolme eri versiota, joista yksi oli sanomalehtikokoinen ja viimeisin käsitti lehdessä kaksi kokonaista tarinaa. Aloitan

                          vanhimmasta päästä...

                           

                       Varhaislapsuudessani koulun ensimmäisillä luokilla tämä Jak Jaguaaripoi-      Apusheriffi Sämpylä oli jokseenkin jonninjoutava sarja ja sen pohjalisuke

                        ka oli mitä mielenkiintoisin sarja. Tosin tajusin, että jotakin omituista siinä      Verneri täytesarjana samaten. Eivät purreet pojannaskaliin.

                        oli että tällainen etelä-amerikkalainen tarzan seikkaili avaruudessa. 

                               

                        Mustanaamio ja Teräsmies olivat lehden vanhimpia sarjakuvia.  Suosin enemmän jälkimmäistä sen luonnollisemman piirrostyön ja tapahtumien monipuoli-

                        suuden ja idearikkauden takia.  McCoyn mustiksesta en ole koskaan perustanut. Se on liian jäykkä ja poseerava. Kippari Kallessa julkaistut Mooret oli-

                        vat paljon tunnelmallisempia.

                               

                        Nämä kaksi sarjaa olivat ylivoimaisimmat koko lehden historian aikana.  Erinomaisesti kuvitettuja mielenkiintoisia tarinoita.  Hassua, että kummatkin tapahtui-

                        vat usein samalla maailmankolkalla.

                               

                        Erittöin huolella piirretty, mutta jokseenkin tylsä Brik tuli vain luettua muiden ohella. Kulmalan kaverit puolestaan teki hyvää sielulle. Tuskin tällaista sydämel-

                        listä sarjakuvaa kukaan enää viitsisi julkaista. Täytesarja Pasi taas on tyypillinen yhden stripin huvi, joita nykyään kovasti suositaan muiden kustannuksella.

                             

                          Avuliaasta Aatusta ei ole laitettu kahta sivumallia sen vuoksi, että se olisi ollut suursuosikkini, vaikka sitä mielelläni luinkin. Tarkoitus on muistuttaa, että vanha 50-luvun sarja-

                          kuvalehti oli koottu niin, että joka toinen aukeama oli värillinen ja joka toinen mustavalkoinen.  Yleensä sarjat säilyttivät paikkansa siten, että olivat joko väritettyjä tai ei, mutta

                          Aatu näyttää olevan poikkeus.

        

                       Nämä kaksi sarjaa olivat niitä, jotka ehkä olen lukenutkin, mutta tuskin ne herättivät pojannaskalissa suurempia intohimoja.  Lehden sarjakuvavalikoima oli siksi monipuolinen, että

                       jokainen sarjakuvia tuolloin lukenut kyllä löysi oman makunsa mukaista tavaraa.

                                                        

                                                     Kova-Kalle oli suosikkejani. Jokin siinä viehätti minua kovasti. Oli yllättävää oppia vast´ikään, että Kova-Kalle oli alkuperäi-

                                                     seltä nimeltään Sexton Blake.  En kyllä käsitä, miten se on mahdollista, sillä noihin aikoihin luin samannimisen dekkarin omasta

                                                     lehdestä aikuisille tarkoitettuja salapoliisikertomuksia...

              

                                                   Tässä on taas kolme sarjaa, jotka ohitin vähäisemmällä mielenkiinnolla. Mutta tutuilta vielä näyttävät näin 50 vuoden jälkeen.  

               

           Klassinen Yksinäinen Ratsastaja (intiaaneja ei lasketa) tuli kyllä luettua, mutta ei juoneltaan ollut mitenkään mainittava.  Sen sijaan Pikku Anni oli mielenkiintoinen tarinan-

           kerronnaltaan ja ihastuttavan sydämellinen sarja kuvatessaan orpotytön vaiheita.  Ei olisi luullut minunlaiseni pojanviikarin välittävän mokomasta lällärisarjasta, mutta pidin

           siitä erikoisesti.  Asiaan tietysti vaikutti sen hyvän piirrosasun luonnollisuus, johon yleensä olen kiinnittänyt huomiota niin pienestä kuin muistan.

                                               

                                              Loistavasti piirretty Salinasin Cisco Kid tuli myöhemmin mukaan Sarjakuvalehden kokoelmaan. Vaikka sarjan tarinat melkein

                                              järjestään ovatkin jotenkin lössöjä, sen uskomattoman naturalistinen piirros pelastaa kaiken. Tällaisen lähes jumalaisen piirros-

                                              taidon näkeminen masentaa minua edelleenkin, ehkä entistä enemmän kun tajuan, etten itse tule pääsemään sen lähellekään.

        

              Musse ja Pusse lienee ollut lehden oma suosikki, koska se oli välillä kansisarjanakin vaihtoehtona Teräsmiehelle ja Mustanaamiolle. Minuun se ei purrut, mutta

              Sam Seikkailijaa (Brick Bradford) luin kyllä mielelläni, tapahtuihan se mielenkiintoisissa ympäristöissä, etupäässä vierailla planeetoilla.

                     

                Sitting Bull ei ollut parhaita suosikkejani, vaikka olikin lännensarja. Tuohon aikaan pikkupojat oli opetettu tietämään, että intiaanit olivat pahiksia ja se kai

                vaikutti minuun.  Timo Terävä, joka oli Tim ja Kim Kippari Kalle-lehdessä ja alkuperäiseltä nimeltään Tim Tyler´s Luck, tuli aina luettua takakannen va-

                kiosarjana.

     

         Marvel oli uudempia Sarjakuvalehden sarjoja.  Sille en antanut mitään arvoa. Se oli ikäänkuin myöhempien aggressiivisten supersankarien  varhainen esi-isä.  Pekka Pika-

 nen (Smokey Stover) taas minusta omituinen pellesarja.  Mirkku puolestaan yksi lehden täytesarjoista.

                      

                                              Tämä hyvin piirretty sarja oli harvinaisuus, koska ilmestyi lehdessä alkuperäisellä ja suomeksi keksityllä nimellä.

        

            Rauta-Jaakko oli yksi tylsimpiä lännensarjoja ja vielä huonosti piirretty.  Sarjakuvalehden taipaleella siinä oli myös Salapoliisitehtävä, joka tuotti hieman päänvaivaa lukijoille.

            Itse asiassa päähenkilö ilmestyi myös omalla nimellään Buck Jonesina. 

                          

                     Ratsu-Tom ja Roy Rogers, kummatkin lännensarjoja, joista en erikoisemmin piitannut. Roy Rogers, jolla näistä kahdesta oli oikea olemassaoleva henkilö taustana, ilmestyi

                     myös omana lehtenään, jonka tapahtumat oli sijoitettu Villin Lännen kuolinvuosiin.  Siinä oli automobiilejäkin.

                                                               SEURAAVAKSI UUDEMMAT VERSIOT VANHASTA SARJAKUVALEHDESTÄ: 

                     Jostakin omituisesta päähänpistosta vakiosarjakuvalehti muuttui A2-kokoiseksi taitettavaksi tabloidiksi numeroihin 19/1957 - 22/1958 ja palasi tämän

                     epäonistuneen muutoksen jälkeen takaisin alkuperäiseen asuunsa, kunnes lehti numerosta 17/1959 alkoi julkaista sisällössään kahta kokonaista sar-

                     jakuvakertomusta tietyistä lehden hahmoista. Vanhoista sarjoista esitettiin kokonaisina tarinoina Mustanaamiota, Cisco Kidiä ja Jonni Huimapäätä -

                     jota tosin vasta vuoden 1960 puolella kuten myös Timo Terävä (TimTyler) ja uusia tulokkaita olivat Mandrake, Flash Gordon, Ratsupoliisi King. Huo-

                     mattakoon, että omapäisesti  suomennettu Taika-Jim oli muuttunut alkuperäiseksi Mandrakeksi. 

                                

                       Vaikka tarkoitus oli käsitellä 50-luvun sarjakuvalukemistoani, jatkoin sarjakuvien lukemista vielä 60-luvun puolella vaikka lakastuvalla innolla, koska suosikkisarjani

                       alkoivat pikkuhiljaa kadota ja tilalle tulevat kiinnostivat vähemmän, jotkut eivät lainkaan.  Anglosaksisen sarjakuvan lisäksi alkoi sarjakuvalehtiin ilmaantua ranskalai-

                       sia ja ennen kaikkea italialaisia sarjakuvia.  Tosin esimerkiksi Becos Billit ja Tex Willerit olivat kotoisin jo 50-luvulla italialaisten piirtäjien työpöydiltä, mutta suurin osa

                       oli ollut amerikkalaista sarjakuvaa.  Seuraavaksi myöhäisen 50- ja 60-luvun Sarjakuvalehden tuotteita, ennenkuin lehti muuttui Nastaksi ja lässähti sitä myötä yhdessä

                       vuodessa.

                                                                                                                      

                                                               Nämä erinomaiset sarjakuvat jatkoivat kun Sarjakuvalehti muutti tarjontatyyliään 60-luvun alusta ja julkaisi yhdessä lehdessä kaksi kokonaista tarinaa.

                

                                         Muutkin vanhat sarjat jatkoivat mukana jonkin aikaa. Tosin ne alkuperäisinä sanomalehtistrippeinä eivät näyttäneet kovinkaan kivoilta kasattuna pikkukuva-

                                         sivuiksi.  Niiden lukeminen oli jotensakin työlästä tihrustamista.

                            

                                       Kun Sarjakuvalehti, joka näytti etsivät uutta upeata ilmettä pitkään jatkuneen alkuperäisen version vastineeksi, julkaisi jonkin aikaa hesarin kokoista versiota, sen

                                       sarjat oli jaettu siten, että yhdellä sivulla oli kaksi sarjaa . Useimmat näistä jäivät minulle vieraiksi uusina tulokkaina.

                                 

                                                     Tässä on kolme uudempaa sarjaa, joista minulla on vain hatara muistikuva. Vaikka ne olivat kunnollisesti piirretty, ne eivät enää jaksaneet herättää mielenkiintoani.

                                 

                                                   Kuten eivät nämäkään, koska niiden seuraaminen olisi edellyttänyt jokaisen numeron ostamista.  Lehti oli tässä vaiheessa jo palannut alkuperäiseen kokoonsa,

                                                   mutta muuttanut kannen ulkoasua. Nämä kokosivun sarjat ovat kotoisin lehdistä, joiden kannet ovat aiemmin näytillä ja kysymyksessä on kolme oikeanpuolista.

           

                                     Katsaus Sarjakuvalehden sarjoihin päättyy tähän.  Mainittakoon vielä, että vuoden 1964 alusta lehti muutti nimensä Nastasarjoiksi ja mm. brittien suosikkia

                                     Dan Darea alettiin julkaista.  Itse olen tutustunut tähän avaruuden seikkailijaan Yhteisvoimin lehdestä, jota graafisena valokuvaajana kuvasin painoa varten

                                     kuusikymmenluvulla.  Sarjan erikoinen varjostustyyli herätti mielenkiintoani. Sarjakuvalehden alkuperäinen ja pitkään säilynyt kannen nimi hylättiin yllättäen

                                     yllättäen 1962, jolloin numerossa seitsemän alkoi sekava kokeilu eri nimilogoilla, joista näytteet ylempänä kansikavalkaadissa. Ja jo seuraavassa numerossa

                                     alkoi lehden todellinen mahalasku kun sinne ruvettiin syöttämään kaiken maailman muita mielenkiinnottomia sarjakuvia, koska kaiketi muka aikaa seuraava

                                     toimitus yritti tyrkyttää lehteä uudemman ajan lukijoille.  Mukana roikkuivat kuitenkin jotkut vanhemmista sarjoista. 

                                     Vuoden 1971 alusta Kustannusyhtiö Semic herätti Sarjakuvalehden henkiin omalla tuotannollaan, aivan eri sarjakuvilla kuin alkuperäinen lehti. Täytyy tunnus-

                                     taa, etten ole lukenut ainuttakaan näistä lehdistä myös johtuen siitä, etten juuri koskenut uudempiin sarjakuvalehtiin enää tuolloin. Tosin joitekin Johnny Ha-

                                     zard-seikkailuja julkaistiin myös Semicin lehdessä, mutta niitä en koskaan nähnyt.  Semicin Sarjakuvalehti ilmestyi vain seitsemän vuotta jokseenkin seka-

                                     laisena yritelmänä verrattuna alkuperäisen lehden jämäkkään ja tutunturvalliseen tyyliin. Alla Semicin lehden ensimmäinen ja viimeinen kansi.

                                                                                   

                                                                                                                             PALUU  VALINTOIHIN