Vaikka lehden nimikkosarja on säilyttänyt perinteisen tyylinsä, ovat lehden lisäsarjat kokeneet muutoksen, joka ei suinkaan
vaikuta lainkaan sopivalta lehden perinteiseen antiin. Sen koommin kun todellinen Mustanaamiotoimittaja Ulf Granberg pois-
tui hyvinansaitulle eläkkeelle, lehden toimitukseen värvättiin ensialkuun Fantomenin omasta teemistä parivaljakko, joka jat-
koi Granbergin perinteitä poikkeuksin, joita oli hyvin niukalti. Mutta kun parivaljakko sai lähtöpassit ja miltei saman tien
toinen heistä (Hans Lindahl) sai tarpeekseen koko lehtikustantamosta ja lopetti Mustanaamiotyönsä, remmiin astui nuorem-
paa väkeä, ja tietenkin uustulokkaiden täytyi tapansa mukaan tuoda omat ideansa ja pyrkimyksensä näytille.
Tuloksia näistä pyrkimyksistä onkin saatu mahan täydeltä. Vauhtia uusien sarjojen ilmestymisestä lehden sivuille on tieten-
kin saatu yrityksestä lehden levikin parantamisesta, mutta liian radikaalit muutokset saattavat purra tuottajansa käden poikki.
Mustanaamiolla on nimittäin melko vankka perinteinen Lee Falk-Sy Barry suosijakuntansa, joka jaksaa nostaa äläkän aina
kun perinteistä Mustistyyliä loukataan. Jos tästä joukosta alkaa pudota lukijakuntaa pois, ei mahdollisten uusien lukijoiden
määrä tule korvaamaan heitä. Lehti saattaa mennä nurin kohtalaisen lyhyessä ajassa.
Ja mitä on tämä uusi materiaali, jolla mukamas korvataan sen tyylin sarjakuvia, joita lehdessä on pääsarjan ohella painettu?
Aloitetaan pahimmasta päästä: Viime aikojen lisälehtenä on Fantomenin väliin tungettu Kings Watchin amerikkalaista pila-
sarjakuvaa, jossa täysin älyttömästi koheltavat vimmattuun supersankarityyliin sekä Flash Gordon, Taika-Jim että myös Musta-
naamio eli vaeltava aave...
Tämä täydellinen humpuukisarjakuva on oiva esimerkki siitä, miten vähän tämän hetken sarjakuvia tuottavat
tahot Atlantin takana (kuten myös täällä meillä ) kunnioittavat sarjakuvan perinteitä sokeassa innossaan muut-
taa asioita ja yrittää kaupata roinaa supersankarihöynähtäneille. Höpsöin piirre tässä sarjakuvassa on kaiketi
se, että vaikka huvittava kolmikko uhoaa kaiken aikaa aitoon supersankarityyliin nahistellen vaikka minkä-
laisten olioden kanssa, ei yksikään heistä ole koskaan kuulunut supersankariporukkaan. Toinen kummallinen
seikka tässä Marc Lamingin tyydyttävän hyvin kuvatussa enemmän parodisessa kuin varteenotettavassa sar-
jassa on se, että vaikka sekä Flash Gordon että Taika-Jim on kuvattu oikeannäköisinä sarjakuvahahmoina,
Laming on kuin vastenmielisyydestä hahmoa kohtaan tehnyt selvää jälkeä perinteisestä Mustanaamiosta, jota
ei ensi näkemältä häneksi tunnistakaan. Tässä sarjassa hän ei ole enää vaeltava aave vaan toilasteleva spurgu.
Toista noin rähjäistä, viinanturvottamaa äijänkuvatusta saa sarjakuvista hakea. Kysymyksessä saattaa ollakin
epäonnistunut vitsi, joka varmaankin naurattaa niitä, jotka eivät ole olleet Mustiksesta kiinnostuneita. Lamingin
tyyliin olisi paremmin sopinut tehdä koko kolmikosta renttujoukko, joka riehuu kuin mielipuolina sarjan sivulta
toiselle. Jos Fantomen-lehti saa tällä viheliäisellä tempulla lisää lukijoita, eivät nämä ole minkään väärttejä.
MUUTA UUTTA KAMAA FANTOMENISSA:
Jo ennen lehden bilaga-törkyilyä uusi toimitus on änkenyt lehteen joukon sellaista materiaalia, jota olisi ollut
järkevää välttää. Epäilyttävää on se, että ne ovat pääasiassa ruotsalaisten omaa tuotantoa. Maan ulkopuolelta
ostetut sarjat ovat hyvänlaatuista ammattityötä, viimeisimpänä erinomaisesti piirretty Undertaker.
Mutta nuo ruotsalaiset...
Ruotsalaisen Anders Végh Blidlövin (joka sanoo elävänsä tulevaisuudessa) sarja on perin Elin Jonsson, joka on jotenkin kummasti livahtanut Fantomen-lehteen tunnetaan
juurin outo esitys Mustanaamiolehdessä ja herättää vain epäilyksiä syystä, miksi sellainen paremmin art noveau-taiteilijana aitoon mucha-tyyliin. Siinä työssä hän onkin
lapsellinen peikkosarja on lehteen kulkeutunut... onnistunut, mutta kuten ylläoleva otos Fantomen-lehdessä julkaistusta sarjaku-
vasta osoittaa taiteilijan olisi paras keskittyä vain kasvoihin ja välttää sellaisten
kohteiden piirtämistä, jotka tuovat hänen taitamattomuutensa esiin.
Vasemmalla kuvarivissä Fantomen-lehden kaikkien aikojen huvittavin kansi, joka on Elin Jonssonin käsialaa. Art Noveaumaisessa kehyksessä patsastelee Mustanaamion kaltainen
olento, josta ei voi varmuudella sanoa, onko kysymyksessä nainen vain mies vaiko ihan homo... Keskimmäinen otos lehden älyttömimmästä sarjakuvasta Fantomen Kids puolestaan
viestii aiemmin varteenotettavan lehden pyrkimyksestä muuttua sekavaksi perhepainotuotteeksi. Piirtäjä on Jan Bielecki-niminen, ei kuitenkaan itse Puolan pääministeri vaan ihan joku
muu, joka on opiskellut sarjakuvaa Malmön Serieskolanissa, nähtävästi ajan haaskausta koko juttu. Oikeanpuoleinen otos puolestaan on uudemman ajan amerikkalaista Mustispiirtä-
mistä - kankeapiirtoista nopeastihutaistua sarjakuvaa. Kuvan naista ei tunnista Dianaksi, vaan kysymyksessä on kai sijainen, lyhyeksikynitty tantta, jota puberteetti-ikäisiksi varttuneet
likinäköiset Mustiksen penskat nimittävät mammaksi.
FANTOMENIN UUSIN SCIFISARJA
Jo silloin kun Ulf Granberg vielä vaikutti viimeisiä aikojaan Fantomen-lehden chief editorina hän valitsi lehteen ruotsalaista tekoa olevan sarjan aikana, jolloin lehdessä oli lopetetttu itse
tuotettujen sarjojen julkaiseminen sen jälkeen kun niistä viimeinen, eli Wiggen oli lopettanut toilailunsa pitkin ja poikin aikaa. Tuore sarja oli oikea alienaatiotuotos jostakin avaruuden kol-
kasta ja nimeltään De Utvalda. Sarjan taustalla oli kaksi henkilöä - Gösta Lindwall ja Nisse Lindberg kirjoittajina ja kuvittajana ensinmainittu Lindwall.
Sarjan piirrosasu on moitteetonta työtä, mutta vaikutelma koko hommasta on kuin katselisi jotakin sekavaa hupisarjaa, sillä sarja tursuaa mitä omituisempia olioita ja olentoja, joka ei
juuri herätä mielenkiintoa uppoutua siihen syvemmin. Piirtäjä haluaa näköjään herkutella ja leikkiä keksimällä mitä kummallisempia tyyppejä sarjaansa ja tämä rasittava itsetarkoituk-
sellisuus juuri onkin sarjan pahin moka. Ihan harmittaa, että noin taitava piirtäjä on langennut tähän starwars-kuoppaan. sillä se on tuon elokuvasarjan lapsellisin puoli. Pääasia taitaa
olla, että sarjan tekijöillä on huisin hauskaa väsätessään sivuja. Tuntuu siltä, että Ruotsin Fantomentoimitus on hakoteillä kansalliskiihkonsa kanssa kerätessään kotimaansa tekijöitä
lehteen, joka vielä viime vuosituhannella oli ruotsalaisten suursuosikki. Mutta sama kansalliskiihkohan jyllää myös meidän maamme suurimmassa päivälehdessä sen julkaistessa nä-
köjään mitä hyvänsä sarjaa, kunhan on kotimaista tekoa.
VIELÄ MUSTIKSEN JENKKIPIIRTÄJISTÄ
On jotenkin omituista, ettei amerikoissa ole Sy Barryn jälkeen löytynyt ainuttakaan kelvollista manttelinperijää Phantomia piirtämään. Nämä viimeisimmät, Beatty ja Ryan, menevät
samaan kastiin piirrosjälkensä puolesta, vaikka Ryan on tosi mestari yksitoikkoisten kuvien tekijänä. Kaiken lisäksi hänen kuvissaan on muuan hämmästyttävä piirre - kaikki miespuoli-
set henkilöt vaikuttavat kuuluvan samaan sukuun nenänsä puolesta - myös Phantom itse... Mikähän pakkomielle taustalla piilee?
Se siitä sitten, saa nähdä mitä tästä kaikesta muuttamispakkomielteestä vielä seuraa ...